Juhannuksena kuultua

image

Ihan just kertakaikkisen loistava juhannus. Otin pitkästä aikaa ihan viimeisen päälle loman kannalta ja käytin ennennäkemättömän vähän aikaa somettamiseen, enkä edes yrittänyt valokuvata jokaista ruoka-, uinti- tai pelihetkeä. Tietokone ja kamera saivat pötkötellä ihan rauhassa työpöydällä ja näemmä puhelimessakin kestää akku ihan koko päivän, kun sen antaa olla. Ajatella.

Muutaman päivän kokonaisvaltainen irrottautuminen tekikin ihan uskomattoman hyvää. Keskityin siihen tärkeimpään, eli perheeseen, oleiluun, hyvään ruokaan ja lepoon. Käytiin uimassa, katsottiin urheilua ja mä uppouduin pitkästä aikaa kirjoihin. Noinkin lyhyt vapaa tuntui pitkältä, kun oikeasti uskalsi vaan keskittyä olemiseen. Ja kyllä maailma täällä maanantaiaamuna odotteli, vaikkei jokaista hetkeä ollutkaan muistanut somessa raportoida.
image

image

image

Nakkien tämän juhannuksen lentävinä lauseina kuultiin mm.

“Mä teen Päiville tätä kalarusettia.”

  • 13-vuotias poika kalanruotoletin kimpussa juhannusaaton letityskoulussa

“Tänään on muuten vielä karkkipäivä!”

  • 10-vuotias juuri vatsansa täyteen herkkuja ahminut poikalapsi

“OHO!”

  • 8-vuotias lapsi tiputtaessaan kulhollisen couscoussalaattia keittiön lattialle

“Meidän pitäisi lähteä mukaan mansikanviljelybisnekseen. Voisimme menestyä!”

  • 10-vuotiaan varsin hämärä mielipide matkalla uimarannalle

“En mee nukkuun, mua ei väsytä.

  • 8-vuotias napero silmät selällään puoliltaöin

“Tää on tuntunu kyllä aiiika pitkältä tää viikonloppu.”

  • Mies jonkinlaisessa ahdistuksen ja helpotuksen välitilassa sunnuntai-iltana

“No niitä, mitä normaalistikin. Pippuria, suolaa ja silliä.”

  • 8-vuotias, kysyttäessä mitä mausteita hän haluaa grillikuhaansa

“Tuleeks mitään muuta ku jalkapalloo?”

  • minä, joka ilta

image

image

Juuri sopiva jussi, siis. Ensi vuonna sama setti ja nyt ei muuta kuin suunnittelemaan puolen vuoden päästä koittavaa joulua! Öhö öhö.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

4 Replies to “Juhannuksena kuultua”

  1. Annuskainen says: Vastaa

    Ehkä likainen mieli, mutta osasin kaikki muut viikonlopun kommentit lukea oikein, eli “yläpuolella kommentti, alapuolella kommentoija”, mutta ton viimisen luin tyylillä “yläpuolella kysymys, alapuolella vastaus” ja hetken mietin et huh huh, onpas henkilökohtaista. 😀

    1. No onneks luin nää kommentit, koska en olis hiffannu freudilaista lukutaitoani. Ihan kahteenkertaan luin selityksen. Et ei mun tarvitse olla enää kateellinen. Thänks.

      1. nakitjamutsi says: Vastaa

        Ei helvetti! 😀 😀 😀 Kuolennnn!

Vastaa