Kouluvuosi pulkassa – mitä jäi käteen?

Tuntuu, kuin olisin kirjoittanut tämän, hieman pelonsekaisen tekstin vasta viime viikolla. Muistan vielä hyvin elävästi, kuinka paljon pienimmän lapsen koulutien aloitusta jostain syystä jännitin. Mietin, kuinka sujuisi meidän vanhusten kouluvuosi, miten kikkarapää sopeutuisi koulumaailmaan ja irtoaisiko angstisen esiteinin kanssa pää.

Lukuvuosi viuhahti ohi jälleen kerran järjettömän nopeasti. Ensi viikolla muksut laulavat suvivirtensä, pokkaavat kevättodistuksensa, ahmivat laktoosittomat mustikkatuuttinsa ja hyppäävät pitkälle ja huolettomalle kesälomalle. Huojentuneena voin todeta, että pää on vielä ainakin löysillä jengoilla kiinni, kiharapään eka kouluvuosi on sujunut erinomaisesti ja jollain ilveellä me vanhuksetkin ollaan saatu opintohommia kasaan. Itse revin oman kouluni tutkintoon saakka valmiiksi ja kyllä tuolla viereiselläkin petipaikalla yömyöhään näppistä on hakattu. Ehkä vuoden päästä juhlitaan seuraavia valmistujaisia…?

Minkälaisia oppeja kouluvuodesta sitten jäi käteen? No ainakin se, etten edelleenkään osaa (halua, viitsi..) valmistautua noiden koululiikuntahässäköihin ja joka kerta luistimet, sukset ja monot on liian pienet tai ainakin hukassa. Se, että oikomishoitoon ei kuljeta koulutaksilla, vaan sinne pitää olla oma kyyti ja se, ettei ikinä muistutustekstarin tullessa tiedetä, kenen hammaslääkäriaika on kyseessä. Se, että tosihädän tullen 13-vuotias tulee vielä itkemään äidin kainaloon. Se, että olemme vanhempina eri mieltä luku- ja taideaineiden tärkeydestä. Se, että ennen säyseä poikalapsi voi (yrittää) muuttua lukuvuodessa näsäviisaaksi uhoilijaksi. Se, että aika ei pysähdy, vaikka joskus niin toivoisi. Ja se, kuinka hienoa on olla kolmen lukutaitoisen, suht fiksun koululaisen äiti.

Tosiasiassa hämmentävimmältä juuri nyt tuntuu astella ensi viikolla vanhempainiltaan yläasteelle. Outoa ajatella, että mun pikkuinen tyttö aloittaa syksyllä samassa koulussa, jossa muka ihan äsken opiskelin vielä itsekin. Ne kolme vuotta muovasivat osaltaan minusta minun, vahvistivat halua lähteä erityislukioon toiselle paikkakunnalle ja tietysti kasvattivatkin, hyvässä ja pahassa. Myönnän myös, että pelottaa. Jos tyttö haluaa kulkea samoja polkuja, kuin minä ja lähteä kokeilemaan siipiään jo kolmen vuoden kuluttua, onko mulla varaa kieltää? Ja jos lähtö kiehtoo, ollaanko osattu kasvattaa tytölle tarpeeksi vahvat juuret, jotta uskalletaan päästää hänet jo lentoon?

Onneksi tähän väliin mahtuu vielä monta pään irtoamista ja väärään aikaan hammaslääkärin aulassa odottelua. Ehkä nyt on vaan parempi lakata murehtimasta ja juhlistaa tämän lukuvuoden päättymistä. Vaikka sillä laktoosittomalla mustikkatuutilla.

-Päivi

Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

3 Replies to “Kouluvuosi pulkassa – mitä jäi käteen?”

  1. Todistin maanantaina episodin hammaslääkäriaulasta Ukista. Nainen käveli vastaani puhuen puhelimeen, kuulin ohimennen hänen sanovan: ”arvattiin väärin, tuo se toinen mukula tänne ja äkkii, ne lupas odottaa” Meinasin revetä täysin! Ihanaa ku koulu loppuu! Ja toisaalta, 2 viikon jälkeen oot jo melko valmis tuuppaamaan ne takas opinahjoon ?

    1. Eikäää! Oikeesti, mieti kuinka paljon työaikaa henkilökunnalla menee näiden lukuisten hämmennysten selvittämiseen. Vois luulla, että kannattais vaikka ottaa se vähän kalliimpi järjestelmä ja välttyä näiltä jatkuvilta sekoiluilta. Koska selkeästi tää sama ongelma on aika monella monilapsisella perheellä. Voi maailma!

      Ja juu, vähän kauhunsekaisin tuntein odotan kesälomaa… Pakko varmaan enenevässä määrin mennä johonkin muualle kotoa työntekoon. 😀

  2. Rähmäkäpälä says: Vastaa

    Sama paikkakunta. Meille oli annettu täysin väärä aika, odotimme h-moilasena melkein kolme varttia, kunnes tultiin lapun kanssa, et ei teidän tyttöä ole järjestelmässä tänään. Kotoa kyllä löytyi lappu jonka mukaan piti olla!

Vastaa käyttäjälle Sanna Peruuta vastaus