Kun äiti itselleen harrastuksen loihti

Mä pelasin joskus teini-iässä muutaman vuoden koripalloa. Pienessä kotikaupungissani koriksella oli muutoinkin vahva asema erityisesti tuolloin 90-luvun menestyksen vuosina ja kun itse löin Air Jordanini naulaan, jatkoin lajin parissa kannustamalla edustusjoukkuetta pikkuhamosessa cheerleaderina. Koris kuitenkin jäi teatterin jalkoihin, kun pääsin Tampereelle opiskelemaan ja keskityin taiteiluun.

En tiedä kuinka sattumaa oli, että tuo meidän pätkä innostui myös juuri koriksesta käytyään kokeilemassa ensin melkein kaikki muut palloilulajit. Pieneen käteen istui parhaiten kuitenkin nimenomaan juuri koripallo ja silmiin löytyi säihke, jollaista ei aiemmin ollut. Tietysti olin tyytyväinen ja innostunut itsekin; tän homman minäkin tunnen!

tatihait1

Itselläni ei parin vuoden takaisen teatteriprokkiksen jälkeen ole ollut mitään harrastusta. No toki noita seuran talkoohommia ja blogihommia, mutta ei mitään ihan ikiomaa, joka irrottaisi myös työminän arjesta. Tiedän myös varsin hyvin, mistä se johtuu. En ole kaivannut ainuttakaan aikataulua olemassa olevien lisäksi. Lisäksi olen julmetun kranttu. Ohjattu ryhmäliikunta aiheuttaa näppylöitä ja lenkkeilykin on pidemmän päälle aika yksinäistä hommaa. Ja sit on tietty vielä se, että sohvalle on hiton paljon helpompi jäädä, jos ei ole tarjolla jotain, mikä on just se oma juttu.

Jo vuoden päivät olen hautonut haavetta tällaisten rapakuntoisten naisten omasta korisporukasta. Rennosta pelailusta ilman yhtään vihjausta hyökkäyskuvioista tai sarjapeleihin osallistumisesta. Pelaamisesta ihan vaan siitä pelaamisen ilosta, porukassa, jossa kaikki ovat suunnilleen samalla (nolla)tasolla. Ensimmäisen kerran asiasta puhuttiin varoen jo vuosi sitten, mutta lopputulos olikin naisjoukkue, joka osasi ihan oikeasti pelata. En mä nyt sellaseen.

tatihait2

Toistamiseen heitin ajatuksen ilmoille ääneen keväällä tilaisuudessa, jossa kysyttin osallistujien liikuntahaaveita. Nostin leveän takamukseni tuolista ja hieman punastuen kerroin haaveilevani naiskorisporukasta. Hieman nolona istuin takaisin alas ja mietin, että mitä mä nyt sen menin ääneen sanomaan. Kuitenkaan onnistu.

Pari viikkoa sitten kuitenkin rohkaistuin. Niin helposti sitä tulee sanottua vaan, että jos vaan joku järjestäis. Vielä yhtään noita jokuja kasvattavaa puuta en ole kuitenkaan löytänyt, joten melkeinpä jos jotain haluaa, se on parempi vaan tarttua ihan itse härkää sarvista. Huhuilin Facebookissa, josko joku innostuisi lähtemään mun kanssa höntsäilemään. Ajattelin, että jos kuuden hengen porukan saisi, voisi pelata katukorishenkisesti edes. Kymmenellä saatais jo 4 vs 4 -pelit aikaiseksi.

Nyt, vajaat kolme viikkoa myöhemmin meillä on Facebook-ryhmä, jossa on 78 jäsentä. Seitsemänkymmentäkahdeksan. Sain salivuoron maanantaiksi. Eilen kaksikenttäinen koulun sali täyttyi ääriään myöten, kun puolet porukasta tuli ensimmäisiin treeneihin. Hiki virtasi, nauru raukui ja paikat poksui. Mä olin niin onnellinen, että olin haljeta.

tatihait3

Nyt mulla on harrastus. Ihan itse tehty ja ihan ikioma. Tästä lähtien maanantaisin seiskalta mä en tee töitä, tiskaa tai huolla muksujen treenikamoja. Mä pelaan korista.

Siisteintä koskaan.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

18 Replies to “Kun äiti itselleen harrastuksen loihti”

  1. Huippua ❤

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No on! 🙂

  2. Aivan mahtavaa!!!

    Kunpa itsellänikin olisi joskus ollut joku laji, jonka voisi tuollain viritellä henkiin. Jotenkin uuden lajin opettelu tällä iällä tällaiselle ei-urheilulliselle äiti-ihmisille tuntuu vaan niin vaikealta… Eli jatkan sohvan mutkassa löhöilyä ja/tai yksinäisiä kävelylenkkejä tyhmän koiran kanssa.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mut tyhmä koira on parempi ku ei koiraa ollenkaan. 😀 <3

  3. Jos vielä asuttais siellä, niin tulisin varmasti mukaan!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ihan mahtavaa, kun porukka on niin innoissaan tästä! 🙂

  4. Ihan mahti juttu! 👍😊

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Niin on, aivan huikee!

  5. niin se on..ellei itse ensin yritä järjestää niin ihan turha valittaa!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Jep, jep.

  6. Voi, Päivi, kun tuo teidän porukka näyttää niin äärettömän liikunnalliselta!
    Mä tarttisin sellaisen OIKEESTI rapakuntoisen, vähän liikuntarajoitteisen ryhmän!
    Mutta hienoa kun olet saanut ryhmän kokoon.
    Toivottavasti ny kukaan ei ala nipottaan….

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ehkä ne on noi sporttivaatteet ku huijaa…? 😀 Siellä on kaikkia liikunnallisista vähemmän liikunnallisiin. 😀

  7. Näyttää niiiiin hienolta!
    Koripallo on aina ollut omakin suosikkini, joten tuollainen ”lähtökunto nolla” -ryhmä olis ihan mua varten.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      On kyllä ihan mahtavaa touhua tuo palloilu. Tykkään niin paljon!

  8. Ihanalta kuulostaa! Syksyn urheiluteko :).

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Hihihi, no tiä siitä, mutta hauskaa oli ainakin ekalla kerralla! 😀

  9. […] itse olen mukana seuran touhuissa sekä junnu- että viestintäpuolella ja käyn nyt vihdoin pelaamassa itsekin. Viheliäisimmän duunin lajin parissa on valinnut tuo meidän isäpappa, kuten kuvasta näkyy. […]

  10. […] syksyllä kirjoittelinkin täällä, kuinka olin vihdoin löytänyt itselleni ihan ikioman liikuntaharrastuksen. Vuosikausiin en […]

Vastaa