Oikeankokoinen vaate hellii itsetuntoa

Kaupallisessa yhteistyössä Ellos


Edellisessä yhteistyöpostauksessa Elloksen kanssa oli juttua pukeutumisen väreistä. Meillä on Elloksen kanssa ollut kiva yhteistyöbuugi, jota jatketaan enemmänkin tämän syksyn ajan. Tämä on mulle hieman epämukavuusalueelle astumista ja sen myötä opettavaista ja myös tärkeää. Vaikka olen jo pidempään käynyt läpi itseni ja kroppani hyväksymisprosessia, kameran edessä poseeraaminen ei edelleenkään kuulu lempipuuhiin, vaan on enemmänkin vaivaannuttavaa ja vaikeaa. Mutta myös tosi silmiä avaavaa. Ruutu ruudulta kun käy läpi kuvakavalkadia itsestään, katsoo vähitellen myös armollisemmin jokaista muhkua ja kahvaa. Tämäkin postaus on siis toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Elloksen kanssa.

Mulla kesti aika kauan uskaltautua ostaa vaatteita omassa koossani. Paino, vaatekoko ja koko kropan muoto kun on vaihdellut raskauksien aikana ja välissä, ja myös sen jälkeen. Olen laihtunut kymmeniä kiloja ottaakseni painoa kantaakseni taas enemmän myöhemmässä vaiheessa. Vaikka tietysti kropan muutokset kyllä huomaa, vaikeinta on sekä kaventuessaan että kasvaessaan oikean vaatekoon löytäminen. Sitä jotenkin niin sinnikkäästi pitää kiinni jostain vuosien takaisesta koosta, ja hankkii turhan kireitä vetimiä aikeissa laihtua niihin. Monetkohan motivaatiopöksyt minäkin olen vuosien saatossa kaappiin ostanut odottamaan aikaa parempaa. Yhtä monet varmasti on jääneet ainakin käyttämättä.

Jossain vaiheessa, vasta pari vuotta sitten päässä naksahti ja vaatekoko asettui oikealle paikalleen. Tai lähinnä pystyin unohtamaan kokolapussa nököttävien numeroiden tai kirjainten aiheuttaman ahdistuksen. Kun uskalsin vihdoin rohkeasti askeltaa plussakokojen puolelle ja nappaamaan rekistä oikeankokoisia vaatteita, oli niissä sitten kuinka monta äxää ällän edessä tahansa, tajusin, ettei sillä koolla ole väliä kenellekään muulle kuin itselleni. Ja päivittäinen eläminen nyt vaan on huomattavasti kivempaa oikeankokoisissa vaatteissa kuin sinnittely kiristävissä makkarankuorissa. Tietysti auttanut on myös se, että olen aktiivisemmin osannut etsiä plussamerkkejä ja löytänyt nuorekkaita ja kivoja kuteita useammilta valmistajilta. Plussakoko kun ei enää tarkoita automaattisesti mammamallisia telttoja. Onneksi.

Nyt, kun useampiin plussamallistoihin on ehtinyt tutustua, niistä on löytyneet myös ne suosikit, juuri omalle kropalle sopivimmat merkit. Nyt osaa jo tilatessaan ennakkoon arvioida, millä merkillä koot on nafteja, millä hihat lyhyttä mallia tai käsivarsissa juuri sopivasti tilaa. Kuten jo edellisessä Ellos-postauksessa kerroinkin, Elloksen oma Plus Collection on yksi mun suosikeista ja sopii meikäläisen vartalotyypille hyvin. Ja lähinnä sopimisella tarkoitan sitä, että vaatteet tuntuu päällä hyviltä, eivätkä kiristä ja purista. Ja kyllä istuvat vaatteet vaikuttaa myös itsetuntoon. Fiilis on parempi ja ryhtikin oikenee, kun kledjuja ei alituiseen ole tarvis olla johonkin suuntaan nykimässä.

Nyt olin kerrankin ajoissa ja panin tilaukseen pitkänmallisen talvitakin, jotta on valmiina jotain, mihin kääriytyä, kun holotna iskee. Koska täällä länsirannikolla talvet on vähän mitä sattuu, päädyin vettähylkivään parkatakkiin, joka ei ihan joka räntäsadetta imaise heti itseensä, vaan lämmittää myös talven jäätävillä vesisateilla. Olin jälleen kerran jo päätymässä mustaan, mutta valitsinkin lopulta ysäriltä tutun suosikkivärini oliiviin taittavan vihreän. Tykkään takin pitkästä, takapuolen peittävästä mallista ja kalanruotomaisesta tikkauksesta. Ja kuinka ihanaa onkaan vetää päälleen takki, joka on juuri passelin kokoinen, eikä vetoketjun kiinni saamiseksi ole tarvis vetää sisuskaluja ihan ruttuun.

Elloksen We Love Shapes -kampanjasivuille on muuten viime kerran jälkeen tullut paljon ihania uutuusjuttuja pikkujoulumekoista lämpimiin syysneuleisiin ja ulkovaatteisiin. Pari alennuskamppistakin näyttäisi olevan käynnissä – ainakin neuleista ja valikoiduista takeista saa -30 % alea parhaillaan. Kannattaa käydä kurkkaamassa!

-Päivi

Yhteistyössä Ellos

It's only fair to share...Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Pin on Pinterest

7 Replies to “Oikeankokoinen vaate hellii itsetuntoa”

  1. Tää on niin totta. Viime kesänä tunnustin itselleni olevani isompaa kokoa kuin olin tottunut ja juuri ellokselta tilasin uudet kesävaatteet, oikeassa koossa. Koko kesän oli itsevarmempi, mukavampi ja ihananampi olo itseni kanssa. Ja joka muu kesäinen itku kun ei ole mitään sopivaa päälle pantavaa kun kaikki on hiukan pieniä ei vaivannut ollenkaan.

    1. Anu Tuomainen says: Vastaa

      Moi. Enpä voisi oikeestaan mitään lisätä 😊. Veeran blogista innostuin Elloksen takkialeen ja nyt henkarissa odottaa Ahkkan (en osaa niit hipsui laittaa) viininpunainen parka ❤ . Kokoja riitti vaik aattelin et ei mulle mahdu. Mahtui ja voi taivas, ihana omistaa kunnon talvitakki. Ja etenkin kun se ei ole ainainen musta (joo se niiiin hoikentaa 😒). Kyllä on hienoa että etenkin Elloksella löytyy samoja vaatteita hoikista ei niin hoikille upeille naisille 😍. Ihanaa syksyn jatkoa Sinulle ja perheellesi 🍁. Terkuin Anu.

      1. nakitjamutsi says: Vastaa

        Toi on just näin! Mä olen kanssa niin monta kesää kitissyt, kun ei ole vaatteita ja ahtautunut väkipakolla liian pieniin vetimiin, ettei mitään järkeä. Kun muutama vuosi sitten tajusin, et hei, näitähän myydään ihan mun oikeessa koossakin, ni helpotti heti. Elämässä on niin paljon stressiä ja ahdistusta, että ei viittis enää kiristävien farkkujen takia yöuniaan menettää. 😀

        Ihanaa syksyä teille molemmille ihanille!

  2. Olen koko aikuisikäni lähinnä vain kasvanut. Edellisen vuoden talvitakki on usein seuraavana syksynä liian pieni. Ja mikään ei sitten ole niin älytöntä, kuin joutua miettimään vaatetuksensa sen mukaan, mikä mahtuu takin alle. Kun lähinnä sen lämpöarvon mukaan haluais talvellakin pukeutua.
    Arkivaatteissa pienet painonnousut kuittaa vielä joustavalla lycralla, mutta juhlavaatteet ovat, päällysvaatteiden lisäksi, niitä armottomia paikkoja: kun ei syksyllä mahdu sisään kevään juhlissa käyttämäänsä mekkoon, niin kyllä vaan sapettaa.
    Koko ei muuten jaksa mieltäni enää huolettaa, mutta joskus vielä tahtoisin pukeutua siihen, mitä kaupasta löytyy, sen sijaan, että pukeudun aina siihen, mikä mahtuu päälle.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No mä oon kans ajatellut noin. Kunnes sit menin ja aloin oikeesti kokeilla noita plussamallistojen vaatteita. Niissä on oikeesti kivoja kuteita isommissakin koissa ja niiden kans voi oikeesti olla jopa ihan hyvä fiilis. 🙂

  3. Samoja fiiliksiä täälläkin! Kun uskaltauduin plussapuolelle, helpottui elämä välittömästi 😀
    Mistä nuo ihanat kengät on?

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ehdottomasti näin! 😀 Kengät on Timberlandit, hankittu vuosi sitten paikallisesta Team Sportiasta. 🙂

Vastaa