Kulttuuri on parasta nollausta – poikkeuksellisen upea Pieni merenneito hämmästytti, ihastutti ja liikutti

*medialiput näytökseen saatu  Kuvat musikaalista: Helsingin Kaupunginteatteri, Robert Seger Minulle ja perheemme kohta 12-vuotiaalle kuopukselle (hän on tarinatäti henkeen ja vereen ja ilmoittanut jo alkavansa aikuisena käsikirjoittajaksi) oli varattu hiihtolomaviikon perjantaiksi liput Helsingin Kaupunginteatterin suitsutusta saaneen Pieni merenneito -musikaalin iltanäytökseen. Päivää oli odotettu malttamattomasti jo syksystä lähtien, mutta myönnän, että edellisiltana kamoja reppuun ahtaessani en […]

Voi tytöt, mikä musikaali!

Teatterivierailun ja päivän Tampereella tarjosi Tampereen Työväen Teatteri Jokaisella ihmisellä pitäisi olla ainakin yksi sellainen paikka. Ei pelkästään tila, vaan myös tunne, jossa aistit avautuvat äärimmilleen, vatsassa lentelee onnen perhosia, jossa voi olla aidoimmillaan ja raaimmillaan, tuntea että on kotona. Paikka, jossa tuntee yhtä aikaa suurta rakkautta ja intohimoa sitä jotain kohtaan. Jollekin se paikka […]

Tärpit syyssateista selviytymiseen!

Maailmankaikkeudelle kiitos, tämä syksy on ollut pitkään kaunis ja lämmin. Oman pään sisällä vallinnutta matalapainetta on ollut huomattavasti iisimpi kestää, kun vettä ei ole kaadettu saavista kuin ihan satunnaisina päivinä ja lämmittäähän nuo syksyn värit esteetikon silmää. Mutta vaikka somessa hehkutellaankin syksyn pyhää kolminaisuutta villasukin, kynttilöin ja glögein, kyllä ne useimpien arki-illat taitaa oikeasti pyykkikoneen, […]

Perustele mulle ei.

Tämä epämääräinen kuva esittää käsikirjoitusta. Sellaisen näytelmän käsikirjoitusta, johon minua pyydettiin yhteen päärooleista. Voi helvetti. Juuri aiemmin tällä viikolla inisin, kuinka en ehdi mitään. Kun päivät, viikot ja kuukaudet on niin täynnä. Ni tottakai sit tullaan ehdottamaan tällasta. Ja mähän tiedän, etten mä ehdi. Koska työ, blogi, koulu, lasten harrastukset, elämä… Mutta silti luen plaria […]

Helpotuksen haikeus

Ohi on. Kevään 20 Pokka Pitää -näytöstä on vedetty, enemmän tai vähemmän kunnialla. Onhan tämä aikamoinen puserrus ollut. Pitkiä iltoja ja viikonlopun päiviä pois kotoa. Jopa niissä määrin, että poika oli kysynyt isältään, onko äitikin tulossa mukaan perheen yhteiselle juhannusreissulle… Tuikkas aika kipiästi äidin sieluun. Mutta ennen kaikkea on ollut mielettömän hauskaa! Oon saanut elämääni […]

Tyhjyys.

Rankan, useamman kuukauden puristuksen jälkeen näytelmämme sai ensi-iltansa vihdoin lauantaina. Perjantainen ennakkonäytös jätti vielä aika paljon toivomisen varaa ja lauantaihin latauduttiinkin satakymppi lasissa. Hyvällä sykkeellä ja hauskaa pitäen saatiinkin enskari kunnialla pakettiin. Ja bileet oli tietysti sen mukaiset… Tänään iskikin sitten tyhjyys. Tajuntaan iskostui, että yksi, valtavan hauska vaihe on taas takanapäin. Esitykset toki jatkuvat […]

Päiväni murm… Päivinä.

Huomenta! Tervetuloa mukaan päivääni! Klo n. 7.20 HERÄTYS! Makuuhuoneen lämpötila muistuttaa jääkaappia, eikä peiton alta meinaa millään malttaa nousta. Koululaiset kolistelevat itselleen aamiaista, pienin tuhisee vielä autuaana sängyssään. Loikin peiton alta suoraan vaatteisiin ja keittiöön kahvinkeittoon. Klo n. 7.40 Muutama tiukka sananvaihto esikoisen kanssa iänikuisista ulkohousuista, ennen kuin hän lähtee talsimaan kohti koulua. Jokaisen aamun […]

Mitähän sanois?

Pitäis varmaan kommunikoida pääasiassa vuorosanoin. Ensi-iltaan on alle viikko. Pää surraa tyhjää, ei teatterin takia, vaan sen uskomattoman paskakuorman, joka kaadettiin niskaani menneen viikon aikana. Kaikesta yrityksestä huolimatta sitä ihminen näköjään pystyy ryssimään asioita oikein viimeisen päälle. Ja vieläpä tietämättään. Vaikeinta henkilökohtaisten murheiden keskellä on koittaa keskittyä työhön. Ja tässä kohtaa työn lisäksi teatteriin. Olen […]

Vuosien tauon jälkeen…

Vuosia mä olen tätä odottanut, tästä haaveillut ja tätä miettinyt. Nyt päällimmäisenä tunteena on jännitys, jopa pelko. Miksi mä aina menen lupautumaan kaikkeen, enhän mä enää ole nuori ja näppärä. Jospa se oli aikanaan vaan sitä teini-iän haihattelua, ei mulla oikeastaan mitään lahjoja taida olla. Sitäpaitsi, tulevien viikkojen aikataulut hirvittää ihan tosissaan. Mutta kun… se […]