Vuosi sitten

Jos tuossa pari postausta sitten sanoinkin, ettei tämä ehkä ole ollut mikään elämäni kesä, niin viime kesä osui kyllä aika lähelle sitä. Oli Riikan reissu (josta varsinkin tulomatkan yhteinen ripuli teki ikimuistoisen), ihana Ahvenanmaan juhannus ja koko kesän kruununa voitettu MM-kisamatka Bilbaoon. Että ei sitä kesää kyllä ihan helpolla ylitetä.

Tiedän myös toitottaneeni tuhanteen kertaan tuon Espanjan reissun ainutlaatuisuutta ja ikimuistoisuutta. Kuviakin olen lätkinyt moneen kertaan. Mutta kun aamulla Facebook ystävällisesti muistutti, että tuosta matkasta on tasan vuosi aikaa, eihän mulla ollut muita vaihtoehtoja, kuin kaivaa reissukuvat esiin ja huokailla. Huaaaaah!

San-sebastian-053

San-sebastian-091

San-sebastian-104

San-sebastian-110

San-sebastian-131

San-sebastian-136

San-sebastian-142

San-sebastian-040

San-sebastian-058

Tänä vuonna en ole mihinkään kilpailuun osallistunut, eikä lompakosta yhtään ylimääräistä tuhatlappusta löytynyt, joten paikkaa Montpellierin koneeseen ei ole varattu. Koska meidän tiivis pikkukaupunkilaisyhteisömme on kuitenkin fanaattisuudessaan ihan omaa luokkaansa, käytiin eilen tsekkaamassa Susijengin EM-kenraali Helsingissä. Pelin lisäksi päästiin tapaamaan pelaajia aika lähietäisyydeltä ja kotimatkalla bussissa hihkuikin parikymmentä säteilevää ja punaposkista korisjunnua.

Susijengi-Ukraina-007

Susijengi-Ukraina-012

Susijengi-Ukraina-017

Siinä nimmarihässäkän tiimellyksessä ehdin hiukan taas oivaltaa jotain. Äitiydessä parasta on lasten jakama onni. Se, kuinka onnelliseksi tulee omien lastensa huippuhetkistä. Vilpittömyydessään ja aitoudessaan se on jopa monin verroin hienompaa, kuin ne omat henkilökohtaiset onnenhetket. Punaiset posket, silmät lautasina, sanat sekoittava puheripuli. Onko olemassa mitään onnellisempaa?

(oon nyt kahdesti maininnut tässä postauksessa sanan ripuli, alkaakohan tulla kohdistettua mainontaa pian?)

Aika hölmön onnellisena täällä siis tänään. Hienoista koetuista hetkistä ja muistoista. Ja onnellisista lapsista. Ja okei, siitä että kisat alkaa ensi viikolla. Ja nyt lupaan, etten kirjota koriksesta vähään aikaan. Ainakaan viikkoon. Ehkä.

-Päivi

Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

One Reply to “Vuosi sitten”

  1. Paitsi vertaistukea arjen kohelluksesta, myös näitä onnenhetkiä on kiva lukea. Itsellä taas tänä kesänä tapahtui suuria, (Sain sormuksen vasempaan nimettömään ja lapsi syntyi) mutta ei silti ole ollut mitenkään erityinen. (Saako näin sanoa?!) Sellainen jatkuvan odotuksen kesä. Ensi vuonna uudet kujeet. Mä ajattelin kyllä vielä viedä tän poppoon syksymmällä johonkin lämpöön. Ne loppukesän helteet meni aivan ohi. Johonkin missä saan miehen kanssa juoda lasin viiniä, kun aurinko laskee vuoren taa, johonkin missä meri on läsnä. Johonkin, missä on lapsille ihana uima-allas, jonka laidalla voin kannustaa pienempää uimaan aina metrin pidemmälle ja kehua kymmennettä kertaa kuinka hienolla voltilla isompi hyppää veteen. Johonkin, missä saan istua varjossa, kaikessa rauhassa pienintä imettäen.

    No joo, tää aamu täällä reaalissa alkoi kuitenkin näin; ”Äitii…xxxx (pikkuveli) pyyhki muhun paskasen perseensä.” Mitä tohonkin nyt sanomaan. (Ennen kuin ehdin sanoa mitään isoveli katsoi oikeudekseen potkaista toista munille.)

    Jk. Pidä peukkuja et mäkin saisin vielä olla korismutsi. Täällä pähkäillään millä harrastuksilla illat täytetään, kun kaikkeen ei voi revetä.

Vastaa