Yllättävän ahdistava kolmeviis

Olen kertonutkin täällä, että kärsin aivan kammottavasta ikäkriisistä muutama vuosi sitten, siinä kolmenkympin rajapyykin molemmin puolin. Koin jonkinlaista ahdistusta jo pitkään ennen kolmekymppisiäni, mutta jäävuoren huippu koettiin lopulta Hilman, ja etenkin sen lopettamisen myötä. Jos valo olisi tiettyyn suuntaan palanut vihreänä ikäkriisini risteyksessä haahuillessani, olisin varmaan pakannut omaisuuteni rinkkaan ja painunut interrailille. Niin pahasta kriisistä oli kyse. Ihan todella.


kolmeviis5

Mutta kaikkihan (paitsi pyykinpesu) loppuu aikanaan, niin tuo ahdistuskin. Uskalsin vielä lähteä opiskelemaan haluamaani alaa ja palaset vähitellen tuntuivat taas sopivan koloihinsa. Pikkuhiljaa yritettiin myös miehen kanssa löytää edes jotain etäyhteyttä ja vaikka piuhojen molemmissa päissä edelleenkin toisinaan pätkii, on molemmilla kuitenkin selkeästi halu olla yhdessä. Mun vuosien mittainen mikä musta tulee isona -kriisikin on vihdoin helpottanut. Tällä hetkellä saan tehdä juuri sitä työtä, jota haluan tehdä, jossa koen olevani parhaimmillani, josta saan tyydytystä ja josta pidän. Ensimmäistä kertaa vuosikausiin en märehdi joka ilta sitä, että aamulla on taas työpäivä tai käy tunnin välein itkemässä mollin sivuilla. Pikemminkin olen ajautunut töiden pyörteisiin liiaksikin.

Ehkä monenkin asian yhteissummana maaliskuussa täyteen tuleva kolmeviis on mietityttänyt viime aikoina runsaasti. Enää en pääse pakoon sitä faktaa, että se ei ollutkaan pelkästään yksittäinen harmaa hius tai etteivätkö vielä hiuksenhienot juonteiden alut poskipäillä olisi tästä vain kasvamaan päin. Levon merkitys on kasvanut muutaman vuoden sisällä huomattavasti, enkä enää pelleile yöunien kanssa. Vaikka töitä tai tekemistä olisi kuinka paljon, öisin mä nukun. Muuten en jaksa.

kolmeviis

Enää en niin vahvasti mieti, ettenkö olisi saanut elämässäni mitään aikaiseksi tai olisin jotenkin muuten huono tai kyvytön. Paskoja päiviä toki tulee ja välillä sukelletaan aika syvällekin, mutta noin kokonaisuutena olen sit kuitenkin ehtinyt jo vaikka mitä. Olen ehtinyt tehdä hemmetin monenlaisia duuneja, pitää kauppaa, opiskella ja kasvattaa lapsetkin jo kouluikäisiksi. Mutta joku ikuinen halu olla parempi ja enemmän kuitenkin takaraivossa nakuttaa.

Mä tiedän kyllä varsin hyvin, etten oikeasti ole vielä vanha. Tai kai sekin aina riippuu siitä, mihin vertaa, mutta noin oikeastikaan en ole. Enkä edes haluaisi enää olla parikymppinen, mutta siihen kolmeenkymppiin olin jotenkin laskenut ajan pysähtyvän. Ajatus siitä, että puolen vuoden kuluttua olenkin yllättäen lähempänä nelikymppisiä, tuntuu jotenkin pelottavalta. En ole vielä valmis.

kolmeviis2

Olen myös oppinut, tai ehkä ymmärtänyt itsestäni viimeisen vuoden aikana valtavasti. Olen löytänyt sisältäni uudisraivaajan, joka haluaa tehdä asiat aina entistä paremmin, enkä myöskään iän myötä enää pelkää antaa palautetta asioista, jotka mielestäni eivät suju hyvin. En ole enää yhtä sovinnainen kuin nuorempana, vaikka edelleen herkkä olenkin. Eniten pelkään kuitenkin kyynistymistä. Haluan jatkossakin elää tunteella, vaikka se välillä itkunpuuskia tai tulenpalavaa kiukkua tarkoittaisikin.

Tietynlainen iän mukanaan tuoma varmuus on kuitenkin ihan tervetullutta. Osan turhanpäiväisestä hölynpölystä osaa jo jättää omaan arvoonsa ja myös keskittyä kaiken härdellin keskellä olennaiseen. Antaa itselleen enemmän armoa ja luottaa olevansa tarpeeksi hyvä sellaisena kuin on.

Ehkä se kolmeviis onkin ihan ok. Ja kai sen on oltavakin, kun ei noita vaihtoehtoja taida juuri tarjolla olla.

-Päivi

Joo. Leikkasin tosiaan otsatukan. Ai mikä kriisi..?

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

18 Replies to “Yllättävän ahdistava kolmeviis”

  1. Päkkänä says: Vastaa

    Vaihtoehtona on olla esim 45 vuotias….joka ihmettelee mitä elämälle tapahtui. Painia yhtä aikaisesti ekaluokkalaisen ärrä vian ja lukemisen oppimisen kanssa, kuunnella lukiolaisen pitkän matikan yhtälöitä sekä pohtia purkaako anopin kotoa kynnykset jotta se kotiuduttuaan sairaalasta pärjää rollaattorilla kotona.
    Mä en ole ihan varma, että nukuinko mä tässä muutaman vuoden välissä, vai painoiko joku pikakelausnappia.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Toi pikakelausnappi on sellanen, joka meni päälle välittömästi sillä hetkellä, kun ensimmäinen lapsi ponkaisi maailmaan. Viimeiset kohta 14 vuotta on juosseet järkyttävää vauhtia ja se oikeasti ahdistaa, jos seuraava samanmoinen aika kiitää samalla tahdilla. En tahdo!

  2. Tai että olen jo 51 v – kuopus täyttää ensi viikolla 6 v, esikoinen jo 22 v -ja siinä välissä montaa ikää. Vierivä kivi ei sammaloidu. Vuosi sitten muutimme Yhdysvaltoihin, ensi viikolla olen menossa huippupaikkaan työhaastatteluun. Miten sen nyt muotoilisi -peilistä katselee ihan outo tyyppi, mutta sisimmässäni olen rauhoittunut versio siitä innostuneesta, kaiken hyvässä valossa näkevästä nuoresta naisesta. Ikä -viet kauneuden, mutta tuot sisäisen tyyneyden. Kyynistymättä. Hyvin sä vedät siellä Päivi!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Tuo sisäinen tyyneys ja varmuus on ehkä parasta, mitä nämä kiitävät vuodet mukanaan tuovat. Monet asiat ja tunteet, joihin nuorempana käytti valtavasti aikaa, tuntuvat nyt täysin turhilta. Ja se on aika vapauttavaa!

  3. Mieti, että 35-vuotiaina meillä on yhtä pitkä niin matka 20-vuotiaiaksi kuin myös 50-vuotiaiaksikin.

    Ihan hitsin pelottavaa.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Joo, hyi. HYI.

  4. Ens viikolla 36. says: Vastaa

    Ihana kirjoitus! Aikuisen naisen kirjoittama, ei parikymppisen. Just huomasin että moderni liukuvärjäys osoittautui mun päässä laikukkaan auringonlaskunpunaiseksi, mutta ehkä sekin on ihan ok (ihan sama) nykypäivän tuccameressä.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Toi on muuten yks hienoimmista jutuista, kun tajuaa, kuinka moni asia oikeesti on ihan ok ja kuinka hommat lopulta aina kuitenkin sujuu ihan jees, eikä sitä enää stressaa niin turhista asioista kuin joskus aiemmin. Hyvä me!

  5. Mukavasti kirjoitettu. Itselläni alkaa ensi viikolla viimeinen vuosi alle nelikymppisenä, enkä oikein tiedä kriiseilläkkö vai ei. Ehkä se on tämä elämä kuitenkin hyvää just nyt ja just tämän ikäisenä kuin on.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kuulostaa juuri loistavalta! Hetkestä nauttiminen on muuten yksi iän mukanaan tuoma oppi. Enää ei niin hanakasti elä ”sitku” -elämää, vaan ottaa ilon irti juuri tästä.

  6. Mä en vaan tiedä, millä näistä kaikista kriiseistä erottaa sen ikäkriisin? Kun mulla aina on päällä JOKU, että kriisistä kriisiin…
    Kolmekymppiä ei ehkä ollut mun pahin. Neljänkymmeneen on vielä vähän matkaa ja onneksi ystävät ylittävät rajan ensin. Mutta silti. Tuo lasten vanheneminen pelottaa. Se saa itsenikin näyttämään – no, vanhemmalta. En ole enää kaksikymmentä. En edes kakskaks…

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Yhteen elämään mahtuu kyllä yllättävän paljon kriisejä… Muksuista ehkä sen oman vanhenemisen juuri huomaa erityisen hyvin. Niistä näkee niin selkeästi, ettei vaan voi olla enää parikymppinen, vaikka mieli nuorena pysyisikin.

  7. Mulla oli joku ihmeen ikäkriisi silloin, kun 20 vuotta tuli täyteen. Nyt se vähän naurattaa. Mietin silloin, että pitääkö jo olla aikuinen kun ikäkin kerran alkaa jo kakkosella.
    Kolmeviis lähestyy kovaa vauhtia ja taas on sellanen olo, että pitäiskö jo olla aikuinen. Kun on lapset, on asuntolaina, on työt ja vastuut ja muut. Kohtahan me täytetään jo neljäkymmentä!
    Paras olla ajattelematta koko asiaa. Ja syödä piparitaikinaa. (Ja lapsen joulukalenteriin tarkoitetut enkelisuklaat.)
    Mukavaa viikonloppua!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Joo! Siis naurattaa ihan hitsisti parikymppiset, jotka kriiseilee ikäänsä, vaikka itsekin oli silloin paniikissa. 😀 Kaipa ne kriisit kuuluu vaan vanhenemiseen, toisille enemmän ja toisille vähemmän. Onneksi vanhenemiselle ei oo vaihtoehtoja, vaan se kohtaa väkisin kaikkia. 🙂

  8. Helou! Mitäpä jos kuule lievittäisit ikäkriisiä toivottamalla uuden iän tervetulleeksi tömäköillä kemuilla. Olisit vähän niinkuin nyrkkeilijä kehässä, hanskat kädessä valmiina vasta-iskuun. 😉 Kutsuisit tietty mukaan myös meitä lukijoita katsomaan niitä naururyppyjäsi ihan livenä. (Ja tasapuolisuuden nimissä me näytettäis omat, hih)

    Sä olet hyvä, taitava, aikaansaava ja ihana. Nyt ja myöhemmin.

    Sylvia

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Paardit on AINA hyvä idea! 😀 Aiemmin olinkin ihan varma, että juhlin kolmevitosia, mutta nyt en oo oikeestaan ajatellut asiaa. Mutta siis oikeesti paras idea. Koska aina on hyvä syy juhlia ja aikuisena synttäreitä tulee juhlittua ihan liian harvoin!

      Ja voi hitsi, kiitos ihanista. <3

  9. […] tiä, ootteko jostain rivien välistä (tai ihan riveiltä vaikka täällä ja täällä) osanneet tulkita, että ajan kuluminen, ja sen myötä vanheneminen, on aiheuttanut […]

  10. […] on puhuttanut täällä blogissa(kin) muutamia kertoja. Lähestyvä kolmevitonen pääsi yllättämään ahdistavuudellaan reilu vuosi sitten ja onhan sitä konkreettisia ryppyjä, […]

Vastaa käyttäjälle Sylvia Peruuta vastaus