Ylpeydellä, äiti

Kuten tiedätte, äitiys on ihan kamalaa. Hirveä huoli ja ahdistus koko ajan. Ja noi muksuthan on koko ajan vastahankaan. Aina joku jostain asiasta. Ni onhan se toisinaan (aina) aika raskasta.

Mut sit. Joskus noista vaahtosammuttimista saa olla ihan turkasen ylpeä. Useimmiten herkistelen sellasissa arkipäivän tilanteissa, joissa tyypit kerrankin ajattelevat jonkun toisen tunteita ennen omiaan tai käyttäytyvät kohteliaasti. Tai ovat skarpanneet tosi paljon jossain itselleen hankalassa jutussa, niinku vaikka esiteini tänä syksynä koulussa. Mutta en lähde myöskään väittämään, ettenkö olis pakahtunut ylpeydestä, kun isommat muksut kävivät samana keväänä pokkaamassa stipendit. Tai kun pätkä vääntää pelissä hienon korin.

Meidät on täällä peräpohjolassa kasvatettu vähän niin, että turhista asioista ei kiitosta tai kehuja jaella. Mutta kyllä omasta jälkikasvustaan saa ja pitää olla ylpeä! Ja vielä muistaa se sanoa heillekin.

Vilman-voitto-ja-suklaa-007

Muistatteko, kun kesällä esittelin teille esikoisen ottamia kuvia, joista kahdella hän osallistui valokuvakilpailuun? No sehän meni ja voitti sen! Ja kyllähän sitä äiti hiukan herkisteli, mutta myös röyhisti aavistuksen rintaansa; tuo on minun tyttö. Ja se pärjää noin hienosti.

Vilman-kuvat-028

Tulin vaan, oikeastaan itseäni, muistuttamaan, että muistais kehua ja kannustaa noita lapsia enemmän. Eikä vaan motkottaa niistä pöydälle jääneistä margariineista ja maksamakkaroista.

Hienoa viikonloppua!

-Päivi

Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

5 Replies to “Ylpeydellä, äiti”

  1. Kohtuudella molemmilta laidoilta 😉

    1. Just näin! 🙂

  2. Mun täytyy näin lapsettomana nelikymppisenä sanoa, että sun blogi on ainoa ns. perheblogi jota jaksan seurata. Joskushan on lapsettomalle vähän rankkaa lukea lapsiin liittyviä kirjoituksia.. Olet kuitenkin niin rehellinen noissa lasten kasvatukseen littyvissä jutuissa ja omissa tunteissasi, että naurattaa. Ei voi sitten kuin olla onnellinen, kun sinäkin olet, kuten tässä. Kannattaakin olla. Oikein kunnollisilta tuntuvat.

    Itsellä on pari ”lainalasta” jotka (varhais- ja) teini-iässä ja samanlaisia päänvaivoja nekin tuottavat, joten tunteet on tuttuja. Sallin niitä helpommin itsellenikin, kun kerran oikeat vanhemmatkin myöntävät, että välillä rasittaa! Rakkaita ovat silti hekin.

    1. Kiitos! Tämä on yksi parhaista yksittäisistä palautteista, joita olen saanut.
      Tuntuu tosi hienolta, että lapsetonkin jaksaa seurata juttuja, vaikka usein lapsipainotteisia ovatkin. Kiitos paljon.

      1. Oi, kiitos! 🙂

Vastaa