38,0. Sen verran näytti kuumemittari eilen illalla, kun olin koko päivän tuntenut oloni kohmeiseksi ja kummalliseksi. Kuumetauti on kaatanut tähän mennessä petiin jo neljä viidestä perheenjäsenestä, ainoastaan sporttijätkä sinnittelee terveiden kirjoissa. Sairastuminen tarkoitti tietysti myös hetkellistä pysähtymistä. Kun olin ensin yön vuorollaan hikoillut ja värissyt ruttuisissa lakanoissani, lepo jatkui aamulla sohvalla. Ja kyllähän te tiedätte, […]
AJATUKSET
Paranee vanhetessaan
En tiä, ootteko jostain rivien välistä (tai ihan riveiltä vaikka täällä ja täällä) osanneet tulkita, että ajan kuluminen, ja sen myötä vanheneminen, on aiheuttanut pientä ahdistusta ruudun täällä päässä. En minä nyt mihinkään nuoruusvuosiin halaja, päinvastoin, mutta paneehan vanheneminen ihmisen mietteliääksi. Se on niin lopullista, päivä, kuukausi ja vuosi kerrallaan. Kun ei voikaan painaa jarrua […]
Oot lainaa mulle hetken vain
Nonni. Ainahan mää tiesin, että vanhemmuus on kamalaa. Luopumista, vastuuta ja huolta. Mutta että sitten tulee ihan random lokakuun viimeinen päivä. Tiistai. Teinilikka huseeraa tuossa tapansa mukaan. Piilottaa sukkamyttyjä sohvatyynyjen väliin, hölisee lakkaamatta turhanpäiväisyyksiä ja iskee videoita erityispörröisistä kissoista naaman eteen. Tavanomaisen sähellyksen ja höpinän keskeltä erotan, että se sanoo menevänsä tänään rippikouluun. Rippikouluun. Mutta […]
Perusasioiden äärellä
Olen luontaisesti aika kova kelailemaan asioita. Siihenhän tämä koko blogitouhukin perustuu. Saan jonkin ajatuksen, jonka pyörittelen ensin päässäni pyöreästä soikeaksi ja takaisin, ja lopulta tuuttaan sen kaikkien nähtäville tänne. Vaikka tietysti on valtavasti myös ajatuksia, jotka eivät koskaan tänne blogiin asti päädy. Liian henkilökohtaisia, vaikeita tai ahdistavia. Ja joskus on sellaistakin aikaa, että ajatukset eivät […]
Nolottaa olla minä
Onko teille koskaan käynyt niin, että olette ärsyyntyneet itseenne? Koska mulle on. Enkä tarkoita nyt niitä tasaisin väliajoin nurkan takana väijyviä ruma-tyhmä-läski -päiviä, vaan tiettyihin luonteenpiirteisiin tai omiin maneereihin kyllästymistä. Sitä, kun huomaa käyttävänsä jopa painotuksiltaan samoja lauseita omille muksuilleen, joita itse kuuli omilta vanhemmiltaan tai kiemurtelee jälkikäteen häpeästä, kun ei taaskaan osannut olla hiljaa, […]
Avoin kirje tytöilleni
Moi tytöt! Olen miettinyt tämän kirjoittamista jo pitkään, silti tuntuu vähän hassulta rustata tätä nyt. Olen yrittänyt toimia äitinä niin, että sanon teille aina suoraan ajatukseni, oli aihe sitten mikä tahansa, mutta silti on varmasti tuhansia sanomattomia lauseita ja hetkiä, jolloin olisitte kaivanneet kehuja ja tsemppiä, enkä ole osannut sitä antaa. Mä toivon, että olen […]
Syyllinen kunnes toisin todistetaan
Säpsähdän hereille paniikinomaisesti henkeäni haukkoen. Hapuilen puhelintani yöpöydältä – olen varmasti myöhässä jostain. Kellotaulussa seisova 8.32 ravistelee viimeisetkin unihiekat ja ponkaisen kompastellen ylös. Marssin määrätietoisesti kahvinkeittoon, väännän radion päälle ja pukeudun kiireesti. Ei hätää, hereillä ollaan, ahkerana, valmiina, reippaana. On torstaiaamu, jolloin mitään sovittua aamupäivälle ei ole, vaan aikataulut painottuvat vasta myöhäiseen iltapäivään. Edellisiltana olen […]
Ystäväni alakulo
Ei saa jarruttaa. Menen kovaa, pidän yllä vauhtia, jotta en vain ehdi pysähtyä. Painan kaasua, kun pitäisi jo ymmärtää hellittää. Haalin maat ja taivaat. Kauhon lautaselleni tehtäviä, jotka eivät siihen kuulu. Puutun, pidän kiinni, roikun. Antakaa minun tehdä. Pitäkää minut mukana. Älkää päästäkö minua tyhjään. En uskalla kokea tyhjää. Olen koko ikäni kamppaillut alakuloisuutta vastaan. […]
Nauti nyt, kun ne ovat isoja
Viime viikolla postilaatikkoon oli tipahtanut kirje esikoisen nimellä. Paperin yläkulmassa luki rauhoittavalla fontilla, mutta kuitenkin jotenkin pompöösein kirjaimin KUTSU RIPPIKOULUUN! Vaikka toki tätä oltiin tiedetty odottaa (ja ehkä hieman kakkubuffettiakin suunniteltu), hätkähdin kirjeestä vähän. Väittävät nyt pokkana, että lapsi on kohta viidentoista. Joka kuukausi lähempänä itsenäistymistä. Vastahan mä opin sen seurasta nauttimaan ja olemaan sille […]
Mikään ei ole varmaa
Olin ehtinyt perjantaina kehittää itselleni pienimuotoisen eksistentiaalisen kriisin. Oli taas hetki, jolloin mikään ei tuntunut miltään. Mietin tarvitsevani sekä lisää koulutusta että haastetta, pohdin, mihin erityisesti haluaisin suuntautua. En keksinyt vastausta. Heittäydyin sohvalle, kello näytti neljää. Kaikki tuntui valjulta ja tympeältä. Uppouduin lakoniseen somen tuijotteluun. Ensimmäisenä näin tuttavani päivityksen Facebookissa. Hän kirjoitti nähneensä vierestä terroriteon […]