Remppakuulumisia ja lattian sävy

Täällä podetaan ihan maailmanluokan flunssaa. Eväät koostuu pääasiassa Finrexinistä, Burana C:stä ja Berocasta. Hirveästi mitään ylimääräistä en ole töiden lisäksi pariin päivän tehnyt, mutta mies on onneksi ollut ahkera rempassa. Eilen naulattiin kiinni ensimmäiset kattopaneelit, joten aika lähiaikoina saatetaan olla jo vihdoin pintamateriaaleissa ihan oikeasti! 
On tästä kuvasta sit kuitenkin vähän edetty…
Kunhan kattolaudat saadaan kaikki kiinni, onkin vuorossa jo katon ja lattian maalaaminen, sekä seinien pohjamaali. Ja sitten se tapetointi. Kyllä mä aikamoista vääntöä tämän tapettiasian kanssa olen käynyt… Nyt näyttää kuitenkin löytyneen se “yllättäjä takavasurista”. Boråsin Lace 1344.
Mieskin innostui tästä, kun se oli parikin kymppiä halvempi rullahinnaltaan, kuin se ensimmäinen vaihtoehto. Enemmän tapettiongelmasta löytyy täältä.
Lattian sävyksi tulee sama, kuin koko talossa muutenkin. Tästä meidän lattiasävystä olen saanut joitain sähköposteja ja kysymyksiä ja nyt kun sen sävyn muistin kerrankin naftaliinista kaivaa, laitetaan se tähän postaukseenkin. Lattia on siis maalattu Tikkurilan vaalean harmaalla sävyllä H499. Suosittelen todella! Ei ehkä helpoin pitää puhtaana, mutta kaunein ikinä. 🙂
Nyt alkaa vilu hiipiä siihen malliin luihin ja ytimiin, että parempi käydä lepäämään, jotta on huomenna työkunnossa. Toivottavasti te olette pysyneet terveinä!
-Päivi-
It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

0 Replies to “Remppakuulumisia ja lattian sävy”

  1. Pikaista paranemista flunssaiselle!

    1. Kiitos paljon! Tänään on jo pikkiriikkisen parempi olo. :)-Päivi-

  2. Tsemppiä ja parenemisia! Yrittäjänä sairastelu on vielä enemmän pyllystä kuin muulloin.

    1. Kiitti! 🙂 Tää on kyllä tosi hanurista… Aamulla sitä miettii kaikki mahdollisesti vaihtoehdot, miten voisi jäädä vällyihin, mutta lopulta on vaan pakko lääkitä itsensä turraksi ja ampaista töihin. :/ Onneksi tänään on jo hiukan parempi päivä, kuin eilen. :)-Päivi-

  3. Jes! Sillä lailla! Tuo tapetti on todella upea; jotenkin hienostunut ja fiini! Sopii teille siis oikein hyvin. Ja lattian sävy on kans tosi upea. Flunssasta en taas sitten tykkää yhtään. Otappa kuule ihan järeät aseet, punkkua/rommia tms. Jos ei flunssaa tapa, niin tulee ainakin vähän parempi olo. 🙂

    1. Apua, eihän meillä oo yhtään hienostunutta tai fiiniä! 😀 hihi! Mutta tykkään kyllä tosta tapetista, livenä vielä kivempi, eikä ihan noin sininen.Mun piti eilen vetästä joku konjakki (YÖK!) mutta unohdin! Ei hyvin mene… 😉 No, jospa tänään sitten.-Päivi-

    2. No viimeistään sit on fiiniä kun saatte tuon tapetin seinään (vaikka varppina on jo nyt)! 😉 Tsempit edelleen flunssan häätöön! 🙂

  4. No hyyyvä, että tapsku löytyi, ettekä tyytyneet mihinkään melkein-hyvään 🙂 Lattia teillä onkin hieno (ja kaikki muukin), ja jos mulla ois tilaisuus, niin haluisin myös samanlaisen harmaan puulattian. Pikaista paranemista! Toivottavasti ei oo samaa sitkeetä sorttia, kun täällä. Kolmatta viikkoa ääni käheenä, ääks.Kivvaa viikkoa!

    1. Vitsit, mullakin oli jo pari viikkoa sellanen “nuhanen”, joka ei meinannu millään tulla kunnolla päälle. Kunnes sit iski vissiin joku toinen pöpö ja veikin rouvan ihan kanttuvei. Mutta toivotaan, että tämä nyt paraniskin sit hiukan tehokkaammin. Muksaa viikkoa teillekin! :)-Päivi-

  5. Hämäläinen on tarttunut työhön ;DIhanaa jälkeä teille sinne tulee, mutta koko koti on nyt jo niin kaunis, että ihmekös tuo.Voi mun pitäis kans hilata ruhoni apoteekkiin ja kysyä, että mitä kummaa tässä siunatussa tilassa saisi huuhtoa kurkustaan alas, jotta olo olisi edes siedettävä! Paranemista sinne!!!♥

    1. Haha, sitä onkin kuule odotettu, että hämäläinen tarttuu työhön… 😉 Mutta nyt sitä ei pidä mennä keskeyttämään, ku se on kerran päässy alkuun. :DJoo, se on ehkä parempi, että jätät konjamiinit nyt ryypiskelemättä ja koitat varovaisemmin keinoin. Pikaista paranemista sinnekin suuntaan! <3-Päivi-

  6. Paranemista! Harmaa on oiva lattian sävy ja uusi tapetti siihen sopiva.

    1. Kiitos, Katja! Nyt toivotaan, että tapsku näyttää hyvältä myös pienen huoneen seinässä. :)-Päivi-

  7. […] tieltä väistyi sauna, rempan etenemistä ja lopputulosta voi halutessaan kurkkia vaikkapa täältä ja […]

Vastaa