Oppositio.

On muuten sitten aikamoinen lykky, että perheessämme lymyilee tällä hetkellä ihan vihoviimeinen 6-vuotias. Onhan noita uhmia kaikenkarvaisia, mutta tähän astisen kokemukseni mukaan, tämä kuuden vuoden kuningaskausi on rasittavin, ärsyttävin, raskain ja veemäisin kaikista. Hands down. Eipä tuo esipuberteettiläinenkään paljoa huonommaks jää, mutta tämän syksyn kruunaamaton ämpyilijä ja vanhempien hermojen ykköskiristäjä on neiti kiharapää, neiti eskarilainen, […]

Kotiseuturakkautta.

Me ollaan asuttu täällä Uudessakaupungissa kohtapuoliin viisi vuotta. Niille, jotka ovat vasta hypänneet blogin mukaan äskettäin, kerrottakoon että minä itse olen täältä rantakallion alta kotoisin, mieheni Tampereelta. Jätin kotiseudun 16-vuotiaana uhmakkaasti, kun lähdin tuonne Manseen ilmaisutaidonlukioon. Näyttelijähän musta piti tulla, tai joku esiintyvä taiteilija nyt ainakin, niinkuin nyt varmaan puolesta tuon ikäluokan edustajista. No, ei […]

Taasko?!

Siis mitä?! TAASko viikonloppu? Justhan se vasta oli! Sanoi… ei kukaan. Koskaan. Onneksi kuitenkin tuli vihdoin tämä odotettu vapaa. Ei ollut mikään helppo viikko tämä. Tällä viikolla olen: – lukenut nolla sivua kirjaa – kuunnellut pitkästä aikaa Queenia – nukkunut liian vähän ja huonosti – itkenyt blogin takia, kun koodaustaito ei riitä – tuntenut riittämättömyyttä […]

Ringis, rundis, messis.

Kauanpa maltoin. Olla ihan yksikseni, meinaan. nakit ja MUTSI sai nimittäin kutsun liittyä mukaan Blogirinkiin! Ja koska mun mielestä ehdot oli hyvät ja reilut, lähdin messiin. Nyt ennen kuin siellä päästetään hartioita valahtamaan pettymyksestä; mikään ei tule varsinaisesti blogissa muuttumaan. Nakkimutsila pysyy omassa osoitteessaan ja mutsi kirjottelee ihan yhtä kiukkusia ja paskoja juttuja, kuin tähänkin […]

Nakit ja smutsig, eli siivouspäivä

Aihehan on yhtä kiehtova, kuin mummon puuterinväriset flanellikalsarit, mutta aion tarttua siihen silti. Siivoaminen. Yh. Meillä on aina siivottu silleen “tarpeen mukaan”, eli siinä vaiheessa kun alkaa rojut ja roskat nyppiä. Viimeisinä vuosina vauhti on ollut töiden ja kaiken muun hössötyksen ansiosta niin kova, että kodinhuoltohommat on selkeästi olleet niitä, joista on tingitty. Ylipäänsä kotona […]

Oho!

Nyt pitäis tietysti olla ihan coolina. Jatkaa kirjoittamista ihan normaalisti, napata luonnoksista aihe ja viimeistellä. Mutta koska viimeisin luonnos käsittelee siivoamista (juuu-u!), jätän sen suosiolla jollekin tympeälle arkipäivälle. Ei kai näiden lukijamäärien pitäis kauheesti hetkauttaa, koska periaatteessa ne ei vaikuta yhtään mihinkään. Mutta kyllä se vaan kuulkaa lämmittää! Lukijamäärät ovat viime päivinä suorastaan räjähtäneet, jaot […]

Nuori kansalainen – elä oikein!

Hanki korkeakoulutus, keskity opiskeluun, valmistu ajallaan. Etsi kuitenkin osa-aikatyö omalta alaltasi, kokemusta tarvitset valmistuttuasi. Ole aktiivisesti mukana järjestötoiminnassa, mutta muista toki nauttia opiskeluajan vapaudesta. Aloita rahasto- ja eläkesäästäminen. Hanki vakituinen työpaikka omalta alaltasi. Osta talo ja auto, älä kuitenkaan ota liikaa lainaa. Muista tehdä lapset mahdollisimman nuorena, ei kuitenkaan kesken opintojen. Älä anna raskauden veltostaa […]

What do you want from me?

Tämä nakit ja MUTSEILU sai yllätyksekseni jopa melko räjähtävän lähdön. Teitä seuraajia, kirittäjiä, tsemppaajia ja kommentoijia on hypännyt kyytiin paljon enemmän, kuin olisin kuvitellut. Bloggailu on tuntunut pitkästä aikaa tosi kivalta ja rennolta. Koitan nyt opetella kirjoittamaan ilman turhia suodattimia tai paineita. Joskus on vähän painavampaa sanottavaa, kuin toisinaan. Niinhän se menee. Mä toivon saavani […]

Pienen pojan unelma

En tiedä, voinko äitinä tulla mistään onnellisemmaksi, kuin nähdessäni oman lapseni unelman toteutuvan. Säihkyvät silmät ja jännittyneen hymyn. Tapahtuman jälkeisen innokkaan puheripulin. Saatiin eilen ex-tempore tilaisuus päästä nopeasti tapaamaan pätkäpojan suurta idolia, Susijengin sentteriä, oman kylän poikaa, “meidän Junnua”. Pientä jännitti mahdottomasti, mutta onneksi Junnu oli selkeästi jutellut korisjunioreiden kanssa aiemminkin ja pätkäkin vastaili lyhytsanaisesti. […]

Rapurallaa

Ajankohta on lyötävä lukkoon ajoissa. Sitä vaatii ruuhkisvanhempien yhteinen illanvietto, ilman lapsia. Loppu sujuu kuin itsestään. Ilman stressiä tai turhaa vouhottamista. Kaikki tuo jotain. Kaikki tuo hyvän fiiliksen. Ja onnistunut ilta on valmis. Istuttiin kahden ystäväpariskunnan kanssa iltaa viimeksi vappuna. Tuolloin oli lapset mukana ja ilta tietysti sen mukainen; rauhallisempi ja lyhyt. Sattumalta ruoan äärellä […]