Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Santanderin kanssa
Myönnän sen avoimesti. Olen kamalan kärsimätön ihminen.
Jos Kun saan jonkun idean, toteutuksen sopisi mielestäni tapahtua välittömästi. Olen hätäinen spontaani ja tykkään siitä, että tapahtuu. Tämä kiirehtivä luonteenpiirteeni on sävyttänyt vahvasti koko elämääni, myös – tai oikeastaan etenkin – sen suurimpia ratkaisuja.
Elämä pystyyn lainarahalla
Itsenäistyin omilleni 16-vuotiaana. Aloin seurustella nykyisen puolisoni kanssa 1,5 vuotta myöhemmin. Naimisiin menin kaksikymppisenä, esikoinen syntyi täytettyäni juuri 21 vuotta.
Halusin kaiken heti. Onnen, idyllin, punaisen tuvan ja perunamaan. Koin ehkä ehtineeni soluasunnossa elettyjen lukiovuosien aikana kokea kaiken tarpeellisen, ja olin ihan valmis asettumaan.
Vaikka silloin ei vielä eletty nykyisen kaltaisessa some-maailmassa (onneksi!), inspiroiduin kahlatessani läpi sadoittain sisustuslehtiä haaveillessani omasta talosta ja pihatilkusta. Olin jo opiskeluaikana tottunut rahoittamaan elämääni lainarahalla, joten koin sen hyvin luontevaksi. Kun täytin 18 ja tuli aika ajaa ajokortti, nostin sitä varten opintolainaa. Sukulaisille ja ystäville järjestetyt hääjuhlat (ja se kuuluisa goottityylin hääpuku!) kustannettiin niin ikään opintolainalla.
Arkea helpottamaan otettiin tavaratalojen omia tilikortteja, joita vingutettiin loppukuusta rahojen ollessa vähissä. Kun tuli pakottava tarve saada uusi sohva tai telkkari, otettiin huolettomasti uusi käyttöluotto. En halunnut ökyä tai luksusta, mutta halusin elää paremmin toimeentulevien ihmisten elämää.
Siinä nuoruuden vimmassa ja kiireessä unohtui helposti, että lainat pitää maksaa myös takaisin. Tappiinsa käytetyt käyttöluotot toisensa perään nostivat kuukausittaiset takaisinmaksusummat yllättäen hyvinkin korkeiksi, ja maksujen sumpliminen ja niistä selviäminen alkoi käydä haasteelliseksi.
Pysähdys ja uusi alku
Lopulta seitsemän vuotta sitten kannattamattomana suljettu pikkukauppani myllersi perheen raha-asiat siihen malliin, että koko paletti oli otettava rehelliseen tarkasteluun. Kun laskut erääntyivät joka kuukausi ja kauppa tuotti palkkaa kuitenkin vain ehkä joka toinen, oli yhtälö kerta kaikkiaan mahdoton. Jotain oli tehtävä.
Kaikki luotot ja kuukausittaiset menot levitettiin pöydälle, vaikka kokonaiskulujen näkeminen ahdisti. Luottoja yhdistettiin, maksusuunnitelmia tehtiin, menot karsittiin minimiin. Tilanne alkoi tasapainottua vähitellen, kun sain kaupan sulkemisen jälkeen kuukausipalkkaisen työpaikan.
En halua käyttää energiaani katumiseen tai häpeämiseen, mutta myönnän, että jotkut nuorena tehdyt päätökset ovat harmittaneet jälkikäteen. Parikymmentä vuotta mukana kulkeneen opintolainani viimeisen erän sain maksettua viime kesänä, 37-vuotiaana. Pikkukauppaani varten otetun luoton takaisinmaksu kurittaa talouttani vielä ainakin viiden seuraavan vuoden ajan. Laina erääntyy tililtäni suoraveloituksena, joten en sillä yleensä päätäni vaivaa, mutta tiukempina kuukausina myönnän miettiväni, mitä muuta noilla satasilla voisin kuukausittain tehdä.
Ennen kaikkea nämä nuorempana tehdyt ratkaisut ja kokemukset ovat opettaneet kohtuutta. Viimeistään, kun nyörejä oli pakko kiristää äärimmilleen, tajusin että lopulta sitä pärjää aika vähällä, eikä kaikkea tarvitse tai kuulukaan saada heti. Paras tunne oli, kun todella tiukkojen talousvuosien jälkeen oltiin pystytty säästämään rahaa koko perheen ulkomaanmatkaa varten. Omalla rahalla maksaminen tuntui vapauttavammalta kuin olisin koskaan voinut kuvitella.
Kohtuullisuus takaa tasapainoisen elämän – ja hyvät yöunet
Lähdin mukaan tähän kaupalliseen yhteistyöhön Santanderin kanssa koska yritys painottaa toiminnassaan nimenomaan vastuullisuutta – luotto myönnetään ainoastaan siinä tapauksessa, että asiakas pystyy hallinnoimaan talouttaan ja lainaansa. Koska myönsi sitä itse tai ei, kun jotain oikein kovin haluaa, tulee itse ehkä arvioitua maksukykykin paremmaksi kuin se todellisuudessa onkaan.
Arvostan luotonantajassa myös sitä, että lainaa ei tyrkytetä, mutta harkittuihin ja tarpeellisiin menoihin sitä tarvittaessa myönnetään. Ennen kaikkea lainaa ottaessa tärkeää on tehdä pohjatyöt hyvin: käydä läpi vastuulliset luotonantajat ja tehdä vertailua niiden kesken. Kuten Santanderilta osuvasti todettiin: “myös lainan ottamatta jättäminen on lainapäätös”.
Juuri nyt mä olen kaiken koronamyllerryksen jälkeen onnellinen ja huojentunut. Saadaan edelleen asua tässä meidän unelmien puutalossa ja työt alkaa vähitellen palautua normaalimääriin. Tähän meidän pienen keskustatalon pihaan rakennettiin pari vuotta sitten terassi – säästörahoilla. Pientä pintaremonttia ollaan pystytty tekemään sisälläkin taas tauon jälkeen, ja kuukausittaiset menot pyörivät nyt jo aikalailla omalla painollaan. Jokainen, joka on joskus haasteellisen mylläkän omassa taloudessaan käynyt läpi, tietää, kuinka onnellinen sellaisestakin perusasiasta voi olla.
Ensimmäinen lainarahalla tehty suurempi hankinta oli viime syksynä ostettu auto, joka hankittiin nimenomaan Santanderin lainarahoituksella. Tällä kertaa oltiin laskettu erityisellä huolella, että tulot varmasti riittävät uuteen lainaan, ja itse laina haettiin kätevästi autoliikkeen kautta. Aivan erityisesti arvostin Santanderilta soitettua puhelua koronakriisin ollessa pahimmillaan – luotonantaja halusi tiedustella, miten pahasti tilanne oli vaikuttanut meidän talouteemme ja tarvitsisimmeko lainaan lyhennysvapaata. Ele tuntui hyvältä ja nosti omissa silmissäni Santanderin pisteitä entisestään.
Edelleen minä unelmoin: kylppäriremontista, pönttöuunista, pihasaunasta, ulkomaanmatkoista. Enää haaveita ei kuitenkaan ole pakko toteuttaa heti ja hinnalla millä hyvänsä – olen oppinut olevani ihan kohtuullisen hyvä säästämään ja vielä hassulla tavalla tykkäävänikin katsoa pienten säästöjeni poikimista. Ja vaikka jokaisen on tehtävä elämässä omat virheensä ja ratkaisunsa, kohtuullisen elämisen mallin toivon voivani opettaa myös kohta jo omia siipiään kokeilemaan lähteville lapsilleni.
Toisaalta tiedän, että vaikkapa kylppäriremppaan tullaan vielä tarvitsemaan ulkopuolista rahoitusta. Sen aika ei kuitenkaan ole nyt, vaan vasta kun aiempia lainoja on saatu maksettua pois. Silloin tiedän, mitkä luotonantajat hanketta varten kilpailutan. Santander on yksi niistä.
–Päivi
Sähän olit taannoin maksanu ylimääräistä siitä lainasta? Tuli mieleen tänään. Oon yrittänyt maksaa rahoituksella ostettua autoa kuukaudessa enemmän pois, kuin mitä lyhennykset oikeasti on. Nyt sitten tuli kirje liikamaksusta, en saa maksaa isompia eriä, vaan pitää pysyä rahoitussuunnitelmassa ?.
Hahah, kyllä! Opintolaina oli niin pitkään mennyt suoraveloituksena toisen pankin tililtä, että olin unohtanut koko homman ja maksanut sen “vahingossa” pois melkein vuosi sitten, ja säästänyt vahingossa tilille useita satoja. Että tosiaan, siis oon oikeesti niin hyvä säästämään, että teen sitä myös vahingossa. 😀
Sun pitää selvästi kokeilla jotain vastaavaa taktiikkaa, jos haluat maksaa ylimääräistä. Ni maksat vaan suoraan itelles. 😀
En ole koskaan nostanut opintolainaa. En ostanut mitään osamaksulla, en omistanut edes sitä Stockan korttia. Asunto on ainoa asia, jota varten on pitänyt ottaa lainaa. Siihenkin pelolla ja varovaisen maltillisesti. Sen verran, ettei varmasti joudu pulaan.
Pelko on se, joka ohjaa voimakkaasti kulutustani. On ohjannut aina. Olen mielummin säästänyt kuin ostanut, kiristänyt kukkaron nyörejä varmuuden vuoksi silloinkin, vaikka tilanne ei sitä välttämättä ole vaatinut.
Toisaalta minulle hoitovapaat tai kotihoidontuet eivät ole olleet kauhistus tai ahdistus. Sellaisissa kapeissa kohdissa oikein valpastun.
Tietynlainen varovaisuus onkin ehdottomasti hyvästä. Ja jos lainalle ei tunne tarvetta ja on tilanteeseen tyytyväinen, niin miksi sellaista sitten nostamaankaan. Jos taas lainan tarvetta tulee, kannattaakin tarkasti punnita, mistä luottoa haluaa ottaa.