En tiedä, onko nämä nyt jotain kuuluisia naiseuden iloja, vai olenko se vaan minä.
Tästä päivästä ei ole tullut yhtään mitään. Ärsytys hiipi kaveriksi pikkuhiljaa jo eilen illalla, täysin yllättäen ja ihan yhtä pyytämättä. Ilman sen kummempaa syytä. Nyppi vaan aivan julmetusti.
Usein uni auttaa. Aamulla herää eri fiiliksillä ja voi aloittaa päivän ikäänkuin alusta. Tänään ei sitten käynyt niinkään. Päässä painoi, harmitti, mikään ei tuntunut hyvältä. Ärsytti sekin, että ärsytti ilman syytä.
Sama meno jatkui luonnollisesti töissä. Mikään ei ottanut luonnistuakseen, tuntui että päässä vaan surisi, eikä ajatuskaan kulkenut normaaliin tapaan. Tartuin johonkin.. ei tullut mitään. Kokeilin toista… ei millään. Lopulta päätin ottaa työn alle takuuvarman taulukon. Staattisena hommana se luonnistuu varmasti.
Ja luonnistuihan se. Kunnes saatuani sen valmiiksi, huomasin täyttäneeni väärän taulukon. No, ei mitään, siirretään oikeaan paikkaan. Paitsi että siellä oikeassa taulukossa olikin luvut jo. Jotka olin tehnyt jo aiemmin viikolla. Maaliin meni siis sekin. Tee työtä jolla on tarkoitus ja mitänäitänyton.
Varmaan sanomattakin selvää, että äksymuijailu ei tuosta juuri helpottanut. Luovuttaneena ja allapäin lampsin kotiin. Mies soittotreeneissä ja lapset mummulassa. Nyt, vastoin yleviä suunnitelmia loppuraportin edistämisestä, lojun sohvalla ja märehdin itsesäälissä. Tehokkaasti käytettyä omaa aikaa.
Tämä on ehkä se hetki, kun on pysähdyttävä ruokasalin ovelle ja luettava vielä kerran vanhoihin ikkunanpokiin viisi vuotta sitten valittu teksti.
“After all, tomorrow is another day”
Huomenna olis nimittäin parempi olla ihan helvetin paljon onnistuneempi päivä. Ugh.
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Kirjoititko mun päivästä? Siis suurin ärsytys on se, kun itseään ärsyttää kybällä eikä oikein tiedä edes mikä ärsyttää. Joo, kyllähän siihen pöydälle jäi taas ne tyhjät maitopurkit vaikka miten olen pyytänyt ne laittamaan suoraan roskikseen, mutta en voi sitä laittaa kyllä tän ärsytyksen syyksi.
Kaiken lisäksi olen ollut kaksi päivää saikulla ja maannut ja levännyt vaan. Vai johtuukohan se siitä? Meillä kummallakin? Turha helppous ja lepo aiheuttaa vaan ärsytystä…
Niin on! Kun ei vaan saa itteensä psyykattua paremmalle tuulelle. Aivan raivostuttavaa!
Kyllä mä jo mietin, että onko mulla oikeesti vaje, kun lapset on poissa.. ikävä on ainakin kova.
Tsemppii meille! 🙂
Kaipa noita “mätiä omenoita” osaa aika ajoin meidän jokaisen koriin.
Tiedä sitten, onko hormooneilla osaa, tunnistan tuon kiukun kyllä itsekin. Vai onko sitten niin, että noita päiviä vain tarvitaan sinne väliin, jotta se “tavallinenkin tuntuisi joltain”
Mä luulen, että se on just noin. Että huonoja päiviä tarvitaan väliin, jotta ne normaalit tuntuis edes etäisesti hyviltä.
Onneks tää keissi meni ohi jo… seuraavaa odotellessa. 😉