Kuontalo kuntoon ja reissuun!

Oi, mikä luksusluokan viikonloppu nyt on käsillä. Eilen tyttöjen kanssa aurinkoa, skumppaa ja paikallisia festejä, huomenna aamuyöllä ajellaan Helsinki-Vantaalle ja lennähdetään kahdenkeskiselle lomalle Riikaan!

Ja arvatkaa mistä muusta mä olen ihan hurjan onnellinen? Eilisestä kampaajakäynnistä! Edellisestä kerrasta olikin nimittäin vierähtänyt jo pidempi tovi. Kehtaanko edes näin julkisesti myöntää, että viimeisimmästä leikkuukäynnistä oli jo yli vuosi ja silloinkin taidettiin nipsasta ainoastaan etutukkaa. Väriä en ollut kampaajalla käynyt ottamassa vuosiin, tummanpuhuva lookki pysyi yllä sillä perinteisellä marketin 15 euron kestoväripurkilla.

Nyt halusin kuitenkin pitkästä aikaa jotain muuta. Vähän vaaleampaa ja eläväisempää. Koska takkutukkaani oli tuupattu aina vaan uusi värikerros vanhan päälle, värinpurku ei ollutkaan mikään ihan kepein pala kakkua.

Viiden tunnin ja muutaman skumppalasinpullon jälkeen lopputulos oli kuitenkin mun mielestä tosi kiva! Virkistävän erilainen, eläväisempi ja leikkauksen myötä hiusten kunto tuntuu myös huomattavasti paremmalta. Vähän kyllä ahdisti, kun monta senttiä oli latvoista napsittava pois, mutta olihan tuo pehko jo aikamoinen hamppu.

Ennen:

tugga1

Välissä:

tugga3

Jälkeen:

tugga2

Otsis teki siis paluun ja tumman, lähes mustan värin alta paljastui hauskasti kupariin vivahtava liukuväri. Vähän joudun vielä skarppaamaan peiliin katsoessa, mutta äkkiähän tähän tottuu.

Olen kyllä itse tosi tyytyväinen! Kyllä nyt kelpaa lähteä reissuun!

-Päivi-

P.S. Reissun päältä tuskin bloggailen, mutta matkan kulkua ja fiiliksiä voit seurailla Facebookissa täällä ja Instagramissa seuraamalla @psappinen. Koitan ehtiä ajastaa jonkun postauksen alkuviikolle, mutta saattaapi olla, että se jää auttamatta nyt pakkailun jalkoihin… mutta yritän!

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

5 Replies to “Kuontalo kuntoon ja reissuun!”

  1. Tukka on hirvveän sievä!! Mutta et sui sitten sitä etufledaa liimalla otsaan. ;D

    1. Mut kuitenkin mieluummin liimalla otsaan, ku sellanen ysäripöheikkö! 😀

  2. Ihana tukka! Passaa niin hienosti. Mukavaa reissua!

    1. Kiitos! Ja oli kyllä huikean kiva reissu! 🙂

      1. nakitjamutsi says: Vastaa

        k

Vastaa