Parikymppisen kesätyöpojan viaton kysymys sai minut pohtimaan. Ja tietysti ensin huudahtamaan naurunsekaisen spontaanisti “EI”! Tuolla hetkellä tuoreessa muistissa oli vielä aamuinen kalabaliikki 5-veen kanssa vaatetuksesta. En laita leggingsei, ei oo kylmä, te ootte tyhmiä, en mee tarhaan. Tiedätte varmaan.
Äitiys ei todellakaan ole aina kivaa. Ei sillä, että sen varsinaisesti kai kuuluisikaan olla. Äitiys on luopumista, stressiä, vastuuta, ahdistusta, pelkoa, unettomia öitä, harmaita hiuksia ja aivan liian aikaisin muodostuneita ryppyjä. Samaan aikaan se on suurinta mahdollista onnea. Mutta onko se kivaa? En tiedä. Onko se?!
Samaan aikaan, kun olen aivan hullumaisen ylpeä tästä kasvavasta blondikolmikosta, pelkään ihan helkkaristi että pilaan ne vielä jotenkin. Jos mä huudan liikaa, kuuntelen liian vähän, olen liikaa poissa. Jospa onkin vain hiuksenhieno ero siinä, taluttaako ne mummon tien yli, vai potkaisevatko ohimennessään. Ja ihan vaan selvennykseksi, toivoisin heistä kasvavan noita ensimmäisiä mieluummin.
Mutta se pyyteetön rakkaus, mitä noilta lapsilta saa… se on korvaamatonta. Äidin syli kelpaa kuitenkin aina, vaikka äiti oliskin välillä ihan kamalan tyhmä. (ja pissis, kuulemma) Äitiä voi käydä aina pussaamassa ihan ohimennen ja äidille voi kertoa kaikki älyvapaimmatkin jutut. Äiti on kuitenkin äiti. Vaikka sitten vähän tyhmäkin.
Ehkä siis kuitenkin, jos karsii nuo pelot, ahdistukset ja unettomuudet pois ja miettii niitä hetkiä, kun tenava juoksee vartin poissaolon jälkeen kaulaan ja kertoo ikävöineensä, äitiys taitaa sittenkin olla ihan kivaa.
On se. Vai mitä ootte mieltä?
-Päivi-
Juu ei! Se on just sitä ihan kamalinta ja ihan parasta yhtäaikaa! Silloin kun ne oli pieniä sitä kamalaa shouta aamusta iltaan, aivan ihania muistoja…ja kun hetken syventyy miettimään sitä ruljanssia niin oh ihanuutta että se on ohi. Ja nyt kun ne on vähän isompia, nää ruuhkavuodet ja ja just tuo huoli mitä niistä tulee, huah. Ja sitten eilen tuo isoin poikalapsi halasi ja esitti toiveensa että josko vielä yksi pikkuveli/sisko, niin hellyyttävää mutta siihen jo hyvin helppo vastata että juuuu, ei. Kaikella rakkaudella!
Just hyvin sanottu, se on todellakin kamalinta ja parasta yhtä aikaa! 😀 Ja juu, ei meillekään kiitos, enää vauvoja. Seuraavaksi aletaan mummuiksi sitten… 😉
-Päivi-