Ole ylpeä, älä hermostele!

Pienin kikkarapää on viikonlopun aikana ottanut aimo harppauksen lukemisen ja kirjoittamisen maailmassa. Kirjaimet löytävät paikkansa yhä paremmin, niin lukiessa, kuin itse kirjoittaessakin. Oppimisen iloa on huikea seurata! Meillä ollaan näissä lukemaan oppimisissa menty aikalailla lasten luontaisen kiinnostuksen mukaan. Luettu meillä on aina aika paljon, mutta ei olla kiirehditty lukemisen opettamisessa. Jokainen on jossain kohtaa kiinnostunut […]

Juhlaputkessa

“Nakkimuori”, eli mun oma äiskä täytti tänään pyöreitä. Olin luvannut leipoa pienimuotoisiin juhliin kakun (ja voitte vaan arvata, onko kerma unohtunut ostaa, kun sitä kakkua aletaan juuri pyhäpäivänä väsätä…) ja tänään käytiin onnittelemassa äippää. Mummulan pöydän ääreen on aina turvallista parkkeerata syömään lohisoppaa ja perunarieskoja. Tuttuja ja turvallisia lapsuuden makuja. Ja kuivakakkua. Sellasia mummulajuttuja. Mä […]

Vapustahan elämässä on lopulta kysymys

Aina joskus tarvitaan yksi vappu, jotta muistaa, mistä tässä elämässä lopulta on kyse. Perheestä. Ystävistä. Hyvästä ruoasta. Musiikista. Kuohujuomasta. Yhdessäolosta niiden just omien ihmisten kanssa. Kun voi olla ihan oma itsensä. Ilahduttavinta on huomata omien lasten löytävän myös pikkuhiljaa niitä omia ihmisiään. Pakahduttavan hienoa. -Päivi-  Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

Palkkiojuoppo.

Nyt mä sen vasta tajusin. Nerokkainta aikuisuudessa on palkita itsensä pienellä annoksella alkoholia! Naiset on ihan liian nynnyjä. Että mää palkinnoks tästä lattiakaivon tyhjennyksestä nautiskelen sit yhden suklaapatukan. Höpö höpö! Viinihana auki vaan, kun saa taltutettua pyykkikasan edes puoleen. Pesee vessan. Pyyhkii pölyt. Tai herranjestas valmistaa kerrankin ruokaa välineellä, joka ei sano lopuksi “bling”. Suklaata […]

Aina jotain!

Kyllä ehdottomasti vaikeinta äitiydessä, näin kahdentoista vuoden kokemuksen perusteella, on jatkuva vastustus. Joku noista on vastahankaan ihan koko ajan. Jos yksi on vahingossa hyvällä tuulella, toinen ulisee vääränlaisesta iltapalasta (ei paahtoleipää!) ja kolmas poraa, kun meillä ei koskaan pestä pyykkiä ja sejase toppi olis justnytheti saatava päälle. Koko porukalla samaan aikaan lähteminen, mihin tahansa, on […]

Kunnallista päivähoitoa 190 €/tunti. Maistuisko?

Mulla ei ole tapana kirjoittaa yhteiskunnallisista asioista, politiikasta tai muustakaan lähtökohtaisesti haukotuttavasta, mutta sitten kun tarpeeksi nyppäsee, tämä on mitä oivin paikka jakaa ärsytys mahdollisimman laajalle. Kyseessä on, jokaisen lapsiperheen kuukausittainen suosikkimeno; päivähoitomaksut. Maksuista väännetään, niitä lasketaan, niitä nostetaan. Satkun palkankorotuksen ilmoittamisen unohtaminen kostautuu vuoden kuluttua, kun käteen lätkäistään taannehtiva lasku. Huppatikeikkaa ja useampi satku […]

Ryhdistäydy, ämmä!

Kyllä mä toisinaan olisin tosi mielelläni mies. Sellanen halki-poikki-pinoon. Jos nyppii, sanotaan rehellisesti perkeleet tai vastaavasti tinataan hiukkasen turpaan. Sitten asia onkin käsitelty ja voidaan jatkaa eloa, kuten aiemminkin. Inhoan itsessäni sitä pillittävää ämmää, joka vatvoo ja velloo ja välillä tirauttaa lohduttoman “mun elämä on pilalla” -kyyneleen muka salaa, mutta kuitenkin tarpeeksi kovaa niiskauttaen, jotta […]

Ciao Bella!

On mukava tulla johonkin, missä tuntuu kotoisalta. Täällä siis ollaan, osana hienoa Bellan tiimiä. Ei hassumpaa! Koska luotan uskollisiin mutsi-lukijoihini kuin kiveen, uskon että sama porukka pysyy blogin mukana muutoista ja muutoksista huolimatta. Kivaa, kun jaksatte roikkua messissä mun naisviiksistä ja kusisista sloggeista huolimatta (tai juuri niiden takia…). Arvostan suuresti sitä, etten joudu ihan yksin […]

Kun tänään lähden…

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Paitsi ettei lopu. Mutta siirtyy uuteen osoitteeseen! Ilman sen suurempaa dramatiikkaa, selittelyä, vääntöä tai kääntöä ilmoitan, että nakkimutsin koti löytyy perjantaista alkaen Bellablogeista. Innostuneena ja hieman jännittyneenä otan vastaan uuden pestin. Olen hirmuisen otettu, että laatutietoisten naisten joukkoon haluttiin tällainen maalaisjämä. Ja aivan erityisesti siksi, että mut haluttiin mukaan juuri tällaisena […]

Mutta saako lapsi päättää mistään?

Sitä oppii vanhemmuuden myötä hirmuisesti asioita. Tietenkin itse vanhemmuudesta ja noista tenavista, joita kaikin keinoin yrittää ihmisiksi kasvattaa, mutta ennen kaikkea itsestään. Tuhat ja yksi kasvatusperiaatetta on lentänyt vuosien varrella roskiin. Mitä useampi lapsi syntyi, sitä enemmän uskalsi luottaa intuitioonsa vanhempana ja antaa omalle vanhemmuudelleen armoa. Mä olen oppinut olevani hyvin luottavainen vanhempi. Mikä taas […]