Tuulee valtavasti. Jo kolmatta päivää. Eikä pelkästään ulkona, myös korvien välissä myrskyää niin että humisee. Ajatuksia olisi jakaa vaikka useampaankin päähän. Aika ja sen kuluminen mietityttää. Ainainen kiire ja jaksaminen pohdituttaa. Syksyn kuviot töineen, kouluineen ja harrastuksineen saavat pään pyörälle. Mua kysyttiin taas sinne teatteriin. Tällä kertaa taisin vastata melkein myöntävästi. Mutta niin ihana kuin […]
Ei niin mitään.
Ihan olin ajatellut laittaa hienoja kuvia hienosta uudesta huoneesta jo tänään. No ei onnistunut. Lauantaiset polttarikemut vei mehut eiliseltä (juu, ihan meni miinuksille mehut) kokonaan, enkä tainnut edes käväistä koko huoneessa. Eikä ne mehut ollu oikein palautunut vielä tänäänkään, kun työpäivän jälkeen menin muka sisustamaan. En löytänyt haluamiani lakanoita ja lähdin pois. Tehokasta. Joten kuva […]
Pätkäpojan huone
Kuukauden kuluttua koulutiensä aloittavan pojan huoneen remppahommat alkaa olla voiton puolella. Seinät on pohjamaalissa ja lattiakin on vaihdettu ja uuden värinsä saanut. Tiedän, että isäntää syyhyttäisi valtavasti päästä tänään jo tapetointihommiin, mua hiukan mietityttää vasta eilen illalla maalatun lattian kohtalo… että onkohan se sitten kohta varpaanjälkiä täynnä. Suunnitelmat on tätä huonetta varten olleet olemassa jo […]
Kirjavinkkejä esiteinille?
Mä olen ollut ihan muksusta asti kova lukemaan. Raahasin kirjastosta vuoroin kassillisen Anni Polvaa, Neiti Etsiviä ja Viisikoita. Luin aina sarjoittain ja jokaisen osan, sillä olen herkkä koukkuuntumaan. Kesäloma oli ihan parasta aikaa, kun kirjoja saattoi mennä yksi päivässä, joskus jopa kaksi. Lapsille olen myös lukenut aina. Jonkun mielestä voi olla täysin pöljää lukea vauvalle […]
Vihdoin jotain valmista.
Puoli vuotta makuuhuonerempan valmistumisen jälkeen saatiin vihdoin tehtyä viimeistelyhommat. Viime syksynä blogia seuranneet muistanevat, kuinka hajalla olin, kun Ikeasta ei yht’äkkiä yllättäen vaan saanutkaan tuota haluamaani sänkyä. Eikä ollut edes tietoa, koska sitä taas varastoon saadaan. Sitten tulikin jo Hilman lopettaminen, uudet työkuviot, blogin siirtyminen Kaksplussaan ja kaikki. Koko asia vaan ikäänkuin unohtui. Tällä viikolla […]
Seuraatsä?
Pikanopee välipostaus blogin seuraamiseen liittyen. Nyt, kun vihdoin (joo, oon vähän hidas näissä toisinaan) blogi alkaa olla saatavilla siellä missä pitääkin, ajattelin vinkata teille, armaat lukijani, miten voitte helposti seurailla Uskolaa ja pysyä kärryillä postauksista. Facebookissa on jo ilahduttava määrä tykkäilijöitä, 400 tykkääjän haamurajaa aletaan jo pikkuhiljaa hätyytellä. Moni tykkää blogin sijaan kommentoida fb:n puolella […]
Kun ikävä iski.
Selailin tuossa eräs ilta väsähtäneenä työpäivän jälkeen omia vanhoja statuspäivityksiäni Facebookista. Älkää kysykö miksi, en varmaan saanut sohvalla maatessani itsestäni muuta irti. Hymähtelin vanhoille vitseille, naurahtelin keskusteluketjuille ja koin monta “ainiin!” -hetkeä. Joulukuun kohdalla silmiin osui kuva Hilmasta, unelmasta, neljännestä lapsestani, josta jouduin luopumaan. Tuli spontaani itku. Kamala ikävä. Se oli kuitenkin jotain, minkä olin […]
Mutsi harrastaa.
Tai harrastais, jos ehtis. Multa kysyttiin yksi päivä, harrastanko mä mitään. Hetken mietittyäni jouduin vastaamaan kieltävästi. Tämä blogi on ollut mun ainoa harrastus jo pitkään ja tämäkin tuppaa jäämään kiireen jalkoihin. Mutta rehellisyyden nimissä kyllä kaipaan bloggauksen lisäksi jotain kivaa, omaa juttua. Mutta. Mihin väliin sen harrastuksen sitten tunkee? Kotona olen iltaisin useimpina päivinä hieman […]
Kesäkivaa.
Lomattomalle kesä voi tuntua välillä vähän epikseltä. Hellekelit ja loikoilukuvat lähes ilkkuvat työn raskaan raatajaa, mutta olen nyt koittanut nauttia kesäfiiliksistä silti parhaani mukaan. Näistä muutamasta kuukaudesta on vaan otettava kaikki irti, ihan siitäkin yksinkertaisesta syystä, että syksyllä väki taas pikkuhiljaa kaivautuu koloihinsa herätäkseen uudelleen vasta seuraavana keväänä. Onneksi meillä on ihanat ystävät, jotka kutsuvat […]
Miten mä en muistanut…
… että se remontti olikin tämmöstä?! Pölyä, purua, tapetinpaloja… eikä siis pelkästään remontoitavassa huoneessa, vaan ihan j-o-k-a paikassa. Lattialaudat odottaa asentamista, missäs muualla kuin salin lattialla. Pojan huoneen tavarat lojuvat läjissä tyttöjen huoneiden nurkissa. Ja tyttöjä ärsyttää. Ja kun tyttöjä ärsyttää, ärsyttää ihan kaikkia. Siitä pidetään visusti huoli. Mä olin ajatellut, että en väsy remppaamiseen […]
