“Äiti.”
“No?”
“Ei mitään. Tarkistin vaan, että sä oot siinä.”
Lapset ovat taas kotona. Mun ihanat, pienet hippiäiset. Huumorintajuiset pellavapäät. Kesän ruskettamat pisamanaamat. Ihanat, höppänät veijarit.
Meillä oli ihana viikko. Nautittiin kaikilla aisteilla, tehtiin normaaliin lapsiperhearkeen sopimattomia spontaaneja päätöksiä, hihiteltiin työpäivän jälkeen autossa teinien lailla että “mitä tehtäis”. Käytiin kaupassa ekan kerran perjantaina, kun kahvimaito loppui. Tyhjennettiin tiskikone vasta lauantaina. Annettiin pyykkikasojen odottaa tulevaa, tavallista viikkoa. Syötiin ulkona, katsottiin elokuvia, pidettiin How I Met Your Mother -maratoneja. Nautittiin huolettomuudesta, eikä kertaakaan harkittu syövämme mitään nakeista tai jauhelihasta.
Torstai-iltana ikävä iski ensimmäisen kerran. Olisin halunnut nuuskuttaa pienimmän kesän hiostamaa niskakiharapehkoa, pörröttää pojan paksua jouhitukkaa ja pyörittää vanhimman pitkän letin ponnarille. Halata, pusutella ja vaihtaa neniä. Onneksi tuon kaiken olen saanut tehdä tänään. Äidillinen nautinto on raastava yhdistelmä ikävää ja hetkellistä vapautta.
Lupaan muistaa tämän fiiliksen syyspimeällä. Lupaan muistaa pitkitetyt aamu-unet, rauhalliset aamukahvit, vaivihkaa iltakävelyllä etsityn puolison käden omani lomassa. Onnen siitä, että osataan olla myös kahdestaan. Meillä on vielä toivoa.
Säilön onnen väistämättä eteen tuleviin synkkiin päiviin. Sain napattua langan päästä kiinni, vaikka se tuntui välillä jo hukkuneen vyyhdin sisään. Olo on parempi kuin aikoihin. Tuntuu, että olen valmis ottamaan vastaan uusia haasteita, lähteä etsimään paikkaani muuallakin kuin kotona.
Lasten kotiinpaluun kunniaksi pyöräytettiin, mikäs muu kuin pannari. Jätskiä, hilloa ja niskahiusten nuuskutusta. Onni.
-Päivi-
P.S. Tuo kuvassa vilahtava Päivi Storgårdin Keinulaudalla yllätti todella positiivisesti! Ehdoton lukusuositus, antaisin melkein 5 tähteä!
Olet hienosti kuvaillut tunnelmat. Pitäkää kiinni tuosta (ja toisistanne) !
Kiitos. Jos aina olisi näin hyvä olla, ei ihminen juuri muuta tarvitsisi. <3
Eih, olen niin kateellinen! Kunpa meidänkin lapset olisi joskus jossain enemmän kuin yhden yön. Mutta tunnistan kuitenkin täysin tuon tunnelman, joka kotona vallitsee kun lapset ovat poissa: mahdollisuudet tehdä asioita ovatkin yhtäkkiä lähes rajattomat 😀 Ja eniten nauttii siitä, ettei tarvitsekaan tehdä juuri mitään.
No mut on ne sitten, ku vielä vähän kasvavat. Kun koulujen kesäloma kestää sen puoli vuotta, niin niitä tyrkkää ihan mihin tahansa, etteivät joudu olemaan keskenään koko kesää. 😉 Ihanaa kyllä, että on mummu joka ottaa. 🙂
Ihanasti laitoit <3
<3
Ihana <3 Tätä lukiessa tuli melkein tarve kivuta yläkertaan katselemaan noita omia, nukkuvia pörröpäitä… Vaikka oon lähes koko päivän tapellut ja taistellut uhmaa, itsenäistymistä ja väsykiukkua vastaan. 😉 Siellä ne nyt nukkuu ja mä ikävöin niiden niskoja täällä alakerrassa. <3
Niin IHANAA, kun onkin joskus hengähtää ilman, ei ilman noita pöhköpäitä voisi ikinä olla. Eikä niiden niskoja. <3
Oih, jospa meilläkin pian tunnelmoidaan samoin. Sun kirjoitus antoi kutkuttavan tunteen, melkein lupauksen siitä, että kohta meilläkin eksyy käsi toisen käteen, että suupielet nousee yhteiseen hymyyn. Loma alkoi vasta, mies viikon omalla reissulla me höperehditään sillä välin lasten kanssa, sitten meillekin on kaikki mahdollista. Yhteinen reissu, pimenevät kesäillat, se säilöminen on vasta edessä. 🙂 Pusuja!
Oi! Teillä on vielä kaikki ihanuus edessä! Nauttikaa, ottakaa toisistanne kaikki irti. Ei aikatauluja, eikä pakollisia menoja. Oih! <3 Smak!
Kauniisti kirjoitettu. Olet lahjakas ja blogiasi on ilo lukea.
k