Jonkin verran on ehtinyt herättää hilpeyttä tämä meidän tyttöporukassa laatima illanvietto… Ideana siis, että kaikki tuo mukanaan piirakan. Ja myös leipoo. Ehe ehe. No, tätä läppää vois jatkaa tietysti loputtomiin, mutta mennään nyt itse aiheeseen. Jokainen leipoi siis illanistujaisiin piiraan tai kaksi. Aika mukava kattaus erilaisia, ihania herkkuja saatiinkin kasaan. Oli punasipuli-juustopiirakkaa, katkarapupiirakkaa, kana-aurajuustopizzaa… tiramisua […]
vapaalla
Yksi plus yksi.
On yhtäkuin rakkaus. Miten ihanan pariskunnan ihania hääjuhlia saatiinkaan eilen olla viettämässä. Rento ja onnellinen hääpari jatkoi jorailua pikkutunneille asti, kuten tietysti me reippaat vieraatkin. Tänään onkin jaloissa tuntunut siltä, kuin olisi kiihdyttänyt muutaman tunnin jäärataa ympäri kolme numeroa liian pienillä luistimilla. Mää sydän korkokenkä. Voisin tähän samaan syssyyn kertoa myös tarinan siitä, kuinka erään, […]
Mutsi harrastaa.
Tai harrastais, jos ehtis. Multa kysyttiin yksi päivä, harrastanko mä mitään. Hetken mietittyäni jouduin vastaamaan kieltävästi. Tämä blogi on ollut mun ainoa harrastus jo pitkään ja tämäkin tuppaa jäämään kiireen jalkoihin. Mutta rehellisyyden nimissä kyllä kaipaan bloggauksen lisäksi jotain kivaa, omaa juttua. Mutta. Mihin väliin sen harrastuksen sitten tunkee? Kotona olen iltaisin useimpina päivinä hieman […]
Kesäkivaa.
Lomattomalle kesä voi tuntua välillä vähän epikseltä. Hellekelit ja loikoilukuvat lähes ilkkuvat työn raskaan raatajaa, mutta olen nyt koittanut nauttia kesäfiiliksistä silti parhaani mukaan. Näistä muutamasta kuukaudesta on vaan otettava kaikki irti, ihan siitäkin yksinkertaisesta syystä, että syksyllä väki taas pikkuhiljaa kaivautuu koloihinsa herätäkseen uudelleen vasta seuraavana keväänä. Onneksi meillä on ihanat ystävät, jotka kutsuvat […]
Oli. Ja menikin jo.
Aina nämä juhlapyhät juoksahtaa ohi. Kaapit ostetaan väärälleen ruokia ja juomia, vähintään koko kylän tarpeiksi ja lopulta koko komeus on ohi ennen kuin ehti oikeastaan alkaakaan. Huomenna jonotetaan taas ostoskärryt vintallaan ruokakaupassa, kun juhannuksen jäljiltä on kaapit tyhjillään. Joka tapauksessa, liian nopeasti meni taas. Mä en niinkään odottanut itse juhannusta, vaan lähinnä kolmea peräkkäistä vapaapäivää. […]
Sunnuntain sulot.
Olin varautunut viettämään tämän sunnuntain tiukasti sängyn pohjalla Madden häiden uusintoja katsellen ja päänsärkyä voivotellen, eilen meni kuitenkin aamuyön tunneille paikallisilla kesäfestareilla. Päivän reippaus onkin siis tullut positiivisena yllätyksenä! Tosin reippaudella tarkoitetaan tässä kohtaa kaikkea tuon oletetun makoilun ylittämää aktiivisuutta. Pientä järjestelyä ja siivoilua, mustikkapiirakan leivontaa ja grillailua, kahvivieraita ja remontin suunnittelua. Oleilua yhdessä. Monin […]
Olikin jo ikävä.
– kesätuulessa liehuvia verhoja – paljaita kesävarpaita aamunurmella – välipaloja pihalla – mehujään tuomaa helpotusta kuumuuteen – kylmää siideriä terassilla – lokkien kirkunaa (ei kakkaa) – lämpöä, valoa, tuoksuja – auringossa kimmeltävää merta – lasten pisamaisia kasvoja Kaikkea tätä ja paljon muuta on mahtunut tähän vapaaseen viikonloppuun. En ollut tajunnutkaan, kuinka olin kaivannut tätä kaikkea. […]
Kesäfillari.
Mä olen varmaan täälläkin joskus maininnut, että en aja autoa lainkaan. Tässä vaiheessa ihmiset yleensä kysyvät, eikö mulla ole ajokorttia. No on mulla, mutta en vaan aja. Ja yleensä tästä myös muodostuu paljon suurempi ongelma kaikille muille, kuin mulle itselle. Kortti mulla on ollut jo 13 vuotta, mutta en vain alkuun ajanut tarpeeksi. Ja kuten […]
Second annual.
Täällä meilläpäin ei juurikaan ole ollut tapana juhlia vappua piknikein, saati dippaamalla haalariasuisia humalaisia jäiseen veteen, pikkukaupungeissa kai harvemmin tämän tyyppistä opiskelijakulttuuria on muutenkaan. Mitään ryyppytalkoita me perheelliset ei kaivatakaan (ja sellaiset varmaan löytää halutessaan jostain paikallisesta baarista), mutta rento koko perheen piknik päätettiin pienellä porukalla viime vuonna järjestää. Koska ajatus oli tietysti tehdä tapahtumasta […]
Pääsiäistä.
Vähän on saatu siivottua. Lueskeltu, leikitty, syöty, oltu. Ilman aikatauluja, ilman paineita, ihan rauhassa. Toivon mukaan seuraavat kolme päivää jatketaan aika pitkälti samalla linjalla. Kevätkotiin riitti tällä kertaa auringonpaiste ja ripaus vaaleanvihreää. Ikkunat on (edelleen/taas/jälleen) pesemättä, mutta ei sit vaan katota niistä ulos. Nyt ei jaksa stressailla. Näiden (kerrankin siistien) kuvien myötä toivottelen rentouttavia pyhiä! […]