“…ja pupu!”
Totta tosiaan. Näistä halausten, kuolapusujen ja rutistusten runnomista unileluista on tullut lähes perheenjäseniä. Herra pupuakin on parsittu jo useammasta kohtaa ja suurena pelkona onkin, koska tämä tärkeä kaveri katoaa kokonaan pois maailmankartalta.
Kunpa puhkikuluneet ressukat jaksaisivat pysyä koossa lohduttamassa ja turvaa tuomassa… edes ensimmäisiin tyttö- ja poikaystäviin asti.
-Päivi-
Nuo unilelut on niin ihania! Varsinkin sitten, kun aika on jättänyt jälkensä niihin.
Niin ne on! Lujasti on hellitty näitä ressukoita ja kovasti niitä edelleen viereen kaivataan. <3
-Päivi-