5+1 askelta lastesi jakamattoman huomion saavuttamiseen

Vaikka isompien lasten vanhemmuus tuntuu monin tavoin huojentavalta ja osittain vapauttavaltakin, saattaa lasten itsenäistymisen myötä huomata itsessään myös yllättäviä tunteita. Kun on vuosikausia tottunut olemaan saatavilla 24/7, lasten kasvaessa vapautunut aika voikin herättää yllättäviä hylätyksi tulemisen tunteita. Että täällä minä nyt vaan kökötän tarpeettomana, kun lapsilla on kaverinsa ja harrastuksensa. Minust ei kukkaan välitä, eikä minust oo kellekään mittään hyötyy. 

Onneksi on olemassa keinoja, joilla äiti-ihminen saa lapsiltaan kaipaamaansa huomiota, sekä tarpeellisuuden tuntemuksia helposti ja nopeasti! Kokeile viittä simppeliä tehtävää, etkä enää koskaan joudu kokemaan yksinäisyyden tunteita!

Mene vessaan

Lapsilla on aivan toukkavaiheesta asti uskomaton kyky havaita tilanne, jonka äiti tahtoisi hoitaa itsekseen. Saattaa helposti kulua tunti, kaksi, tai vaikka puolikas päivä siten, ettet tapaa jälkikasvuasi kertaakaan, mutta wc:n lukon pyörähtäessä punaiselle, toimitettavaa asiaa löytyy yllättäen paljonkin (pun intended). Kun olet kiirehtinyt toimitustasi ja säntäät housut vielä puolitangossa hätääntyneen “ÄITI!” -huudon perään, on asian tärkeysaste useimmiten luokkaa “vaihdoin nyt tän paidan”. Hyvillä mielin ja ylpeänä omatoimisesta lapsestasi voitkin palata toimittamaan asiasi loppuun.

Puhu puhelimessa

Tenavien aistiessa huomiosi keskittyvän kokonaan toisaalle, he varmistavat monipuolisin keinoin, ettet pääse asioita hoitaessasi unohtamaan heitä. Koska kirkassilmät silkohapset eivät vielä ymmärrä jättäneensä lähtemättömät jäljet virtsankarkailun ja peräpukamien muodossa alakertaasi, kokevat he tarpeelliseksi esittää erilaisia kysymyksiä puhelusi aikana. Ristikuulustelun aihe liittyy useimmiten ruokaan (sitä ei ole, on liian pahaa, tai vääränlaista) ja systemaattinen häirintä on pahimmillaan tärkeiden työ- tai virastopuhelujen aikana. Tuntuuko siis yksinäiseltä? Soittoaika omalääkärille tai verotoimistoon hoitanee asian!

Lämmitä ateria

Halutessasi seuraa jälkeläisistäsi, suunnittele rauhallinen ruokahetki. Parhaiten toimii myöhäinen aamiainen aamun lehden kera, tai pitkän päivän iltaan venähtänyt ruoka-annos, jonka olet suunnitellut nauttivasi lempikirjasi tai -sarjasi kanssa. Myös tässä tapauksessa varaudu vastaamaan kysymyksiin/kommentteihin ruoasta. Useimmiten sinun ruokasi on parempaa kuin heidän, tai nälkä on päässyt iskemään vastasyöneillekin uudestaan. Luovuta annoksesi lastesi syötäväksi, jotta saat nauttia heidän seurastaan mahdollisimman pitkään.

Avaa karkkipussi

Yksinäisten hetkien varalle on hyvä säästää karkkipussi, tai ihan mikä tahansa herkuksi laskettava tuote. Jopa kesän aikana makuuasentoon luutunut teini vaistoaa välittömästi toisessa asuinkerroksessa avautuvan herkkupakkauksen ja ryntää välittömästi tarkastamaan tilanteen, eli pitämään sinulle seuraa. Huomaa, että esimerkiksi porkkanapussi ei aja samaa asiaa, sillä teinin kehittyneet aistit havaitsevat eron pussimateriaalien äänissä.

Häivy

Mikäli mikään yllämainituista keinoista ei tehoa, kokeile rohkeasti lähtemistä. Jos seurankaipuu on kiireellistä, naamioi itsesi lenkkivaatteisiin, mikäli aikaa on enemmän, tälläydy arkailematta parhaimpiisi. Jälkimmäisessä tilanteessa pääset todennäköisesti jo vaatteita vaihtaessasi keskusteluyhteyteen lastesi kanssa, kun he tiedustelevat mihin olet menossa, kenen kanssa, koska, miks ja koska tuut takas. Lenkki-tapauksessa perääsi huudellaan viimeistään oven sulkeuduttua tai viestitse lenkin aikana. Palatessasi karkureissultasi kotiin, olet parasta, mitä lapsillesi on päivän aikana tapahtunut!

Tuntuuko siltä, että osaat jo? Voit siirtyä lisätehtävään! (kokeilethan lisätehtävää vasta, kun kaikki ensimmäisen vaiheen tehtävät on suoritettu)

Lisätehtävä

Jos haluat kaikkien lastesi jakamattoman huomion kerralla, varaudu hetkeen tärkeällä työtehtävällä. Muista informoida pienokaisiasi hyvissä ajoin hetkestä, jolloin et_pysty_vastaamaan_puhelimeen, jotta he voivat suorittaa tarvittavat esitoimenpiteet.

Tämän tärkeän palaverin/työhaastattelun/tapahtuman aikana saat lukemattoman määrän soittoja, sekä arviolta 15-37 viestiä koskien avainten katoamista. Siis kaikkien lastesi avainten, sekä naapurin vara-avaimen katoamista. Lopulta lapsukaiset tulevat työpaikallesi saakka, vain nähdäksesi sinut (ja avaimesi).

Harjaantuneempi sisaruskatras hoitaa kyseisessä tilanteessa lisää yhteistä aikaa usuttamalla sisaruksen C lukitsemaan sisarukset A ja B huoneeseen, jonka avain on hukassa. Mikään ei voita tarpeellisuuden tunnetta etsiessäsi kesken tärkeän työtehtäväsi ratkaisua vapauttaa jälkikasvusi lukitusta kopperosta.


Suoritettuasi kaikki tehtävät, palaa listan alkuun. Näin varmistat jatkuvan yhteyden lastesi kanssa.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

8 Replies to “5+1 askelta lastesi jakamattoman huomion saavuttamiseen”

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kyllä näin on! 😀

  1. Hei toi karkkipussitemppu toimii viel tälläseen 24v lapseen aina kun käy kotona! ??

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No se on kyllä totta. Toimii mullekin! 😀

  2. 😀 Karkkipussin rapina saa heräämään keskimmäisen teinin vaikka mistä unesta 😀

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Se on kyllä hämmästyttävän tehokas. 😀

  3. Kuulostaa hauskalta:) Mun teinit ovat kaksi vanhinta jo melkein aikuisia enkä vielä ole huomannut saaneeni lisää aikaa itselleni. Minua kyllä tosin varoitettiin jo aikaa sitten että voi ottaa vuosia vielä lasten kadottua omiin koteihinsa että ei tarvitse päivystää 24/7 🙂 Omasta lapsuudesta muistan (ei ollut kännyköitä) kuinka soiteltiin veljen kanssa äidin työpaikalle viiden minuutin välein “koska se sanoi sitä ja tätä” ja “saako jääkaapista ottaa maitoa:)” Hehhehhee…Sipsipussin tai karkkipussin rapina herättää minkä ikäisen lapsen tahansa, myös mies saapuu haukkana paikalle katsomaan että mitä tapahtuu:)

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Joo, mä harrastin myös tota äidin töihin soittamista. 😀 Jos piti saada jotain tai jos oli ryssiny jotain ja piti heti päästä huonosto omastatunnosta.

Vastaa