Arki-illan nopeat: rukiiset kalapuikkoburgerit

Julkaisu on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Finduksen ja Indieplacen kanssa

Montako kertaa viikossa teillä syödään kalaa?

Itsehän täräytän kerran viikossa tai kahdessa lohen uuniin ja olen ihan että jee jee, hyviä rasvoja. Vaikka todellisuudessahan kalaa, erityisesti vaaleaa, olisi hyvä syödä jopa kolmesti viikossa. Auts.

No okei, heitetään meillä nyt kiireisinä iltoina pannulle kalapuikkoja, mutta niiden osalta aika syvälle juurtuneena elää ainakin itselläni ajatus siitä, että eivät ne oikein kalaruokien huippua edusta. Onneksi kuitenkin pääsin murtamaan kalapuikkomyyttejä yhdessä Finduksen kanssa tässä kaupallisessa yhteistyössä. Kalapuikoissa on nimittäin todellakin eroja!

Ensinnäkään kaikkia kalapuikkoja ei ole tehty jauhetusta kalasta. 

Finduksen täysjyvä kalafileet ja kalafileepuikot on nimensä mukaisesti valmistettu ruodottomista kalafileistä ja leivitetty täysjyväjauhoseoksella. Näihin kalapuikkoihin ei siis ole piilotettu myllyn läpi käyneitä jämäkaloja, vaan ihan oikeita kalafileitä.

Kaikki kalapuikot eivät myöskään ole rasvapommeja.

Vaaleassa kalassa itsessään on tosi vähän rasvaa, ja tuote on kokonaisuudessaankin vähärasvaisempi kuin vaikkapa lihapullat. Uunissa valmistettuna rasvaa ei tule lisää myöskään paistovaiheessa. Finduksen täysjyvä fileekalapuikoille on myönnetty myös Sydänmerkki! ❤️

Kalapuikot on hyvää ja edullista arkiruokaa. 

Kyllä kiitos! Ainakin meillä erityisesti arjessa pakastetut tuotteet on usein kiireisten iltojen pelastajia. Pakasteissa myös hävikki pysyy pienenä, kun muksut voivat paistaa itselleen vaikka vain muutaman kalapuikon ja jättää loppupaketin pakkaseen seuraavaa kertaa varten. Kalapuikot myös valmistuvat älyttömän nopeasti, ja arki-iltoinahan sitä aikaa ei syystä tai toisesta koskaan tunnu pidempiin kokkailuihin olevan.

Plussaa Finduksen täysjyvä -tuotteet saa siitä, että niissä on kaikissa MSC-sertifioitu -merkintä, eli ne on eettisesti kalastettuja, eikä tuotteisiin käytetä viljeltyä vaan ainoastaan vapaana kasvanutta kalaa.

Meillä loihdittiin näistä Finduksen täysjyvä fileekalapuikoista hampurilaisia, juuri sellaisia arkeen sopivia: nopeita, helppoja ja maistuvia. Nämä ruishampparit valmistuvat lastenkin käsissä kätevästi, koko hoidon valmistamiseen riittää 10 minuuttia!

Rukiiset kalapuikkoburgerit

Kastike

  • 2 dl kermaviiliä
  • 1 dl majoneesia
  • 1 dl sinappikurkkusalaattia
  • Hienonnettua tilliä
  • (Sipulisilppua)

Valmista ensin kastike. Sekoita keskenään kermaviili, majoneesi ja sinappikurkkusalaatti. Lisää joukkoon hienonnettua tilliä ja sipulisilppua oman maun mukaan.

Paista kalapuikkoja pienessä määrässä voita tai öljyä paistinpannulla, noin 6-8 minuuttia. Kääntele välillä, jotta kalapuikot saavat rapean ja kauniin ruskean pinnan.

Paahda ruisleivät leivänpaahtimessa ja siivuta sillä aikaa suolakurkut ja tomaatti. Aseta juusto sulamaan lämpimän leivän päälle ja kokoa sen päälle salaatinlehti, tomaatti ja suolakurkku. Lisää lämpimät kalapuikot ja niiden päälle kastiketta. Jos pidät sipulista, siivuta päälle vielä sipulirenkaita.

Lopuksi ruiskansi päälle ja nautiskelemaan!

Rukiinen hamppari on sopivan täyttävä, muttei liian raskas, jotta sen jälkeen jaksaa vielä hyvin lähteä illan harrastuksiin. Kokeiltu on! Ja tuo superhelppo kastike toimii oivasti myös kalapuikkojen ja kalafileiden kaverina muutenkin, vaikka muusin kanssa.

Lisää kivoja kalapuikkoreseptejä löytyy Finduksen sivuilta, käy kurkkaamassa!

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

Vastaa