Ja sillä välin tuli kevät

Esikoistyttäreni, pisamanenäinen tirriäinen täytti sunnuntaina 14 vuotta. Vein hänet yllätyksenä #tubetour-risteilylle. Siellä me hilluttiin nuhjaantuneen risteilyaluksen kokolattiamattoisilla käytävillä kaksin. Törsättiin kesätuoksuun ja kosmetiikkaan, ostettiin ylenmäärin tuliaisia ja juotiin pillillä tahmeat, kirkkaanväriset hilejuomat yökerhossa, jonka tanssilattian olivat vallanneet vaahtosammuttimen kokoiset lanittajat. Teki mieli rutistaa sitä pientä tyttöä, ottaa poskista kiinni ja lässyttää. Niin pieni, niin iso, niin ihana. 

En voinut olla miettimättä, miten 14 vuotta on livahtanut ohi kuin varkain. Äsken vielä kipitin valtava vatsa hölskyen pienen kaksion päästä päähän supistusten toivossa, nyt valitsin sille tyypille korostusväripalettia. (ja vatsakin hölskyy ihan eri syistä)

Äskettäin täyteen tullut 35 vuoden rajapyykki sai sekin miettimään ajan kulumista. Talven jälkeisessä valossa poskipäiltä paljastuu juonteita, joita ei vielä syksyllä ollut. Enää harmaita hiuksia ei piiloteta nyppimällä niitä pois yksi kerrallaan, vaan upottamalla koko kuontalo väripurkkiin.

Vaikka, ihan oikeasti, kestän hyvin sen, että ikää tulee lisää ja otan sen kaikkine elämänkokemuksineen ilolla vastaan, fyysistä vanhenemista on vaikeampi hyväksyä. En meinaa kestää ajatusta siitä, että kroppa veltostuu ja väsähtää, vaikka tuntuu, että vastahan aikuistuin. Huomaan kyllä, että lapset kasvaa, mutta en meinaa itse pysyä perässä.

Vuodenajat vaihtuvat yhä nopeammin. Kun tuntuu että vielä eilen potkin märkiä lehtikasoja kumisaappaillani, nyt autotallin nurkalta puskee ensimmäiset leskenlehdet. Samaan aikaan jokainen hetki, jolloin olen suunnitellut hiljentäväni, on mennyt kuitenkin liian kovaa. Eilen maatessani sängynpohjalla vatsataudissa, tajusin, etten ole ehtinyt viime aikoina oikein ajatella, mennyt vaan. Suorittanut ilman tunnetta, päämääränä lähinnä ehtiä ajoissa.

Kaikki tapahtuu niin kiireellä. 

Kaiken keskellä syksy vaihtuu talveksi, talvi kevääksi ja kohta itketään taas suvivirttä kevätjuhlassa.

Siellä peiton alla värjötellessäni olin eilen ihan varma, että aika vaan loppuu kesken, enkä ehdi tehdä enää mitään. Että kirjat jää kirjoittamatta, matkat reissaamatta ja unelmat toteuttamatta. Kun on vaan koko ajan olevinaan niin kamala kiire. 

Päätin taas kerran hiljentää. Yritetään nyt edes. Mutta vaikka kaikki muu jäisi tekemättä, sen romaanin mä aion vielä kirjoittaa. Yhden, kahden tai viiden kevään kuluttua.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

10 Replies to “Ja sillä välin tuli kevät”

  1. Ihana otsikko!
    Lause, joka olisi itsekin pitänyt osata keksiä….

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Joo. Kun tuntuu, että aina kevätkin tulee vaan huomaamatta. Heräät sieltä tautikoomastas, että helvetti, nythän on valoisaa!

  2. Hiljennetään yhdessä! Se on meille kuitenkin aika luontevaa. <3

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No tämä! Ollaan ihan esimerkillisiä tässä hommassa!

  3. Tampereen Mirkku says: Vastaa

    Kirjoittamiseen (jonkinlaisen romaanin, joka vielä majailee tuolla tietokoneen uumenissa) jää tosiaankin liian vähän aikaa, vaikka se olis just innostavinta tässä elämäntilanteessa kun ei ehdi pysähtyä minkään äärelle. Mutta aina sitä vaan antaa jonkun muun jyrätä edelle, priorisoi tekemisiä eli duunailee kotitöitä tai käy lenkillä ja koulun myyjäisissä ja kaupassa ja pelkää, että se romaani on 60 vuoden kuluttuakin samassa jamassa. Sitä pelkää, että kiireessä päästää haaveistaan irti ja luovuttaa ne arjelle, joka pyyhkii niillä per… eiku lattian.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä en ole uskaltanut viedä ideaa edes kovin pitkälle… Siis tarina on, mutta en uskalla lähteä luomaan sitä eteenpäin, koska mulla ei kuitenkaan ole aikaa keskittyä siihen ja sit mä revin pääni irti, kun se juttu muhii tuolla valmiina tulemaan ja joutuisin painamaan sen vaan taustalle.
      Mutta arjelle ei, perkele sentään, kyllä luovuteta!

  4. Kaiholla tässä itsekin viime talvea muistelen, ihan vaan koska se meni jotenkin vaan ohi. Paheneeko tää vuos vuodelta, joka vuosi vaan tuntuu lyhyemmältä ja lyhyemmältä.. vai onko joku käynyt varastamassa mun kalenterista muutaman päivän? Palauttakaa ne takasin, heti!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä tahdon ne myös! Ei saa viedä ihmiseltä vuosia tuosta vaan!

  5. sun kirjotustapa on maailman ihanin!!:D ja koko blogi yks mun lemppareista ikinä 🙂 kauniita kuvia!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      iiiiik! Kiitos, ihanasti sanottu! <3

Vastaa