Kuinka selvitä jouluhössötyksestä hassaamatta turhuuksiin?

Uudessakaupungissa avattiin tänään joulu – jouluvalot sytytettiin, joulupukki jakoi karkkia ja vanhanajan markkinoilla oli kymmenittäin käsityöläisten ja toinen toistaan taitavampien leipureiden myyntikojuja. Tunnelma oli ihanan lämmin, kaunis aurinkoinen pikkupakkaskeli helli ja saatiin maahan syksyn ensimmäiset lumihiutaleetkin kuin tilauksesta. Ei nyt vielä sanottavaa lumipeitettä, mutta muutama ripsaus kuitenkin.

Jouluun on nyt aika tasan kuukausi, eli sen verran, että alan jo vähitellen suunnitella lahjahommia, pyhien ruokapolitiikkaa ja muita joulujuttuja. Näissä, erityisesti lahjoissa, luotan täysin epäromanttisesti exceliin: lähipiirissä muistettavia on aika monta ja haluaisin ilahduttaa kaikkia jotenkin näköisellään muistamisella.

Mä olen koko aikuisikäni jämäkästi edustanut sitä koulukuntaa, joka haluaa muistaa läheisiään, myös aikuisia, jouluisin ja muina juhlapäivinä. Jotenkin arjen tahkoaminen on pidemmän päälle helposti sen verran nihkeää, että olen perustellut sen ihan vaan yksinkertaisesti sillä. Että kyllä aikuisetkin saa jouluhöpsähtää ja lahjoa toisiaan.

Harmi vaan, että kivuus ei enää riitä perustelemaan turhaa kuluttamistani.

Koska vaikka kuinka orjallisesti seuraan exceliäni, olen useammin kuin yhtenä jouluna juossut lahjoja kasaan viimeisenä viikonloppuna armottomassa jouluruuhkassa ja sortunut ostamaan sille jonkun tällasen ja tolle jonkun tollasen, jotta saan vain homman hoidettua. Olen tyytynyt keskinkertaiseen ja heittänyt rahojani hukkaan. Todennäköisesti myös hommannut jotain turhaa – jotain, mistä lahjan saaja ei ole tykännyt tai mikä on jäänyt käyttämättä. Käytännössä ostanut ostamisen ilosta, hankkinut hyvän mielen lähinnä itselleni.

Viime vuosina olen siirtänyt ostoksia kyllä enenevässä määrin kotikonnuille, pyrkinyt kannattamaan lähituottajia ja pienyrittäjiä. Mutta tänä vuonna ensimmäistä kertaa on iskenyt ihan todellinen ahdistus. Ilmastoahdistus, kulutusahdistus, ahdistus siitäkin, etten osaa valita, mihin hyväntekeväisyyskohteeseen sijoittaisin noita rahoja, jotka olen ennen hassanut kynttiläkippoihin ja nätteihin servettipaketteihin.

Haluaisin tukea vähävaraisten perheiden joulua, ilahduttaa vanhusta joulukukalla, ostaa palan metsää, tukea kaivon perustamista kehitysmaahan, lahjoittaa uhanalaisen eläimen suojeluun ja ostaa jollekin perheelle vuohen. Haluaisin tuntea tekeväni jotain merkityksellistä.

Ja sitten on tietysti jouluksi hamstrattava ruokamäärä. Jokohan tänä jouluna oppisin, että syömässä on käytännössä vain oman perheen porukka, joka ei ahda sapuskaa napoihinsa juhlapyhinä sen enempää kuin arkenakaan?

Minä en voi olla kerskakuluttuja, joka lappaa ruokaa roskiin ämpärikaupalla välipäivinä, kuten en sekään, joka käärii krääsää pukkipaperiin ihan vain ”antamisen ilosta”. Ei tämä maapallo kestä pidemmän päälle enää tuota vastuutonta kulutushurahtamista.

Ja arvatkaa, mikä siinä on paskinta? Minä en haluaisi muuttaa tapojani. Haluan tehdä niin kuin aina: kuluttaa ansaitsemaani rahaa, panna sitä haisemaan. Haluan tarjota lapsilleni yltäkylläisyyttä, jollaista minulla ei 90-luvun alussa lapsena koskaan ollut, olla se ystävä, joka aina yllättää ja ilahduttaa lahjoilla. Haluan hössöttää jouluruokineni ja voivotella ylpeänä valtavaa safkamäärää. Haluan tehdä, kuten aina ennenkin murehtimatta huomista, saati nyt jotain maapalloa.

Mutta ei se vaan enää käy.

Ostan varmasti lahjoja tänäkin jouluna. Ruokaakin laitan. Mutta lupaan harkita ainakin kahdesti ennen jokaista hankintaa – miettiä, onko lahja saajalleen varmasti tarpeellinen, tai sapuska välttämätön joulun onnistumisen kannalta. Kaikkiaan pyrin panostamaan mieluummin yhteisiin kokemuksiin kuin tavaramäärän lisäämiseen. Liput leffaan, teatteriin tai konserttiin, tai lahjakortti paikalliseen ravintolaan ovat oman lahjalistani kärjessä. Tai ihan vaan lupaus yhteisestä illasta ystävien kesken. Sekin tuntuu tässä kiireisessä arjessa hyvältä lahjaidealta.

Aion myös lahjoittaa rahaa joulukeräyksiin, ehkä hankkia lahjoja, joista on iloa jossain ihan toisella puolella maailmaa. Ehkä tämä on jonkun mielestä puhtaan omantunnon ostamista, täysin turhaa tai muuten vaan itsekästä, mutta en vaan voi olla tekemättäkään mitään. Maailmantuska on nyt liian suuri.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Share on Google+
Google+
Pin on Pinterest
Pinterest

2 Replies to “Kuinka selvitä jouluhössötyksestä hassaamatta turhuuksiin?”

  1. Ilmastonmuutosahdistus osui itselleni hyvään saumaan, sillä tänä vuonna rahaa on käytettävissä joulun hankintoihin huomattavasti vähemmän kuin yleensä.
    Samoin voin olla tyytyväinen siihen, että lapset ovat jo noin isoja. Heille määrää enemmän merkitsee juuri se toivotun lahjan saaminen. Toisaalta he myös jo ymmärtävät taloudelliset rajoitteet, eikä pieni lahjamää heidän maailmassaan onneksi korreloi sen mainostetun kiltteyden kanssa. Perheen lahjat on siis helposti paketissa: pyritään siihen, että jokainen saa jonkun oikeasti toivomansa lahjan.

    Hankinnat tulee tehtyä verkossa, jolloin ruuhkassa harhailulta voi halutessaan säästyä kokonaan. Helppo saatavuus menee myös hinnan edelle siinä, että voin hankkia paikallisilta, vaikka muutaman euron kalliimmalla, jos se säästää aikaa ja vaivaa kokonaiskuvassa.

    Ystäville ja tuttaville kehitän yhden, ei niin personoidun, lahjan. Lähinnä tämä paketti koostuu ruuhkavuosityyliin kaikesta siitä, mitä seurat, liokat ja joukkueet ovat pakko-ostattaneet minulla syksyn aikana. Tehdään paketista sitten vähän kauniimpi, jos sisällössä hävitäänkin vähän persoonallisuudessa.
    Osan lahjoista teen itse.

    En toivo myöskään itse yhtään ylimääräistä pakettia. Kylpyhuoneessa on edelleen käyttämättä viime vuonna saatuja kylpyvaahtoja, joita tuli useampi litra. Joten ystävät, älkää ottako paineita! Mielummin kuin paketin, ottaisin teidät käymään joulun alla kahvilla luonani!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Meillä on ollut lasten lahjatoiveiden kanssa sellainen käytäntö, että ovat saaneet toivoa kolme lahjaa, jotka sitten ollaan pyritty yhdessä isovanhempien ja kummien kanssa toteuttamaan. Jos mukana on joku oikein iso lahja, lapset tietää jo, että muuta ei hirveästi välttämättä tule. Ja kun niitä paketteja kertyy kuitenkin aina. Oon kokenut tän hyväksi just tonkin takia, että ymmärtävät, ettei joulu ole mikään ilmaistavaran lahjoittelupäivä, jolloin saa kaiken maan ja taivaan väliltä.
      Mulle itselle sellaista henkistä jaakobin painia tuottaa se, että haluaisin kuitenkin kannattaa paikallisia liikkeitä, jotta niiden olemassaolo olisi turvattu jatkossakin. (no ei nyt ehkä pelkästään meitsin ostoksilla, mutta you know) Haluaisin siis kannattaa pienyrittäjiä ja käsityöläisiä, mutta samaan aikaan en haluaisi ostaa kuin oikeasti ihan tarpeeseen. Ahdistaa!

Vastaa