”Kun äitillä on hyvä päivä, niin kaikilla on mukavaa”

Oli tänään vähän ahdistava aamupäivä. Olin tehnyt valtavasti töitä yhden prokkiksen kanssa ja tittididiii, viime hetkellä onnistuin sössimään osan hommasta taivaan tuuliin. Vähän kiristymistä, jonkinmoista itkuntuherrusta ja pienimuotoista voimasanojen käyttöä saattoi siinä olla muutaman tunnin ajan havaittavissa. Olin ihan varma, että koko homma on aloitettava alusta ja työn parissa menisi koko seuraava yö.

Kaikille äiti-, isä- ja tietokonejumalille kiitos kuitenkin, sain duunin lopulta edes välttävästi korjattua ja ajoissa valmiiksi. Helpottuneena peuhasin, kutittelin ja käkättelin muksujen kanssa sohvalla hetken ennen seuraavaa hommaa.

”Kun äitillä on hyvä päivä, niin kaikilla on mukavaa!” hihkaisi hikisen kutitusmöykyn alimmaisena kikatteleva poika. Repesin tietysti nauramaan, että näinkö on. Kuulemma näin juuri, tämä vahvistus tuli jo kaikista kolmesta suusta.

onkijuttu1

Hemmetin penskat. Taas niin oikeassa. Mä olen monesti aiemminkin miettinyt oman mielialani vaikutusta koko perheeseen ja kodissa valloillaan olevaan tunnelmaan. Ja en tiedä teistä, mutta kyllä meillä taitaa ainakin olla niin, että kenenkään muun fiilikset eivät heijastu koko perheeseen samoin, kuin äidin. Ja let me tell you, pahimman PMS-kiukuttelun hetkellä ei ole kyllä kenelläkään tämän torpan läheisyydessä erityisen aurinkoinen mieli.

Myönnän myös avoimesti, että jos perusketutus on olemassa, sen upgreidaamiseen ei paljoakaan tarvita. Pelikassi keskellä lattiaa, maitopurkki pöydällä tai sukat sohvalla saavat helposti aikaan jo pyhän raivokohtauksen, jolta ei säästy kukaan.

Osaan myös mököttää. Jos Kun mies ärsyttää, kiukuttelu on kokonaisvaltaista. Mököttäessäni en kestä ihmisiä, vaikka olisivat kuinka lapsia. Ja vaistoavathan nuo sen.

Pahinta äidin muodostamassa mielialapiirissä on se, että se tarttuu. Vaikka meillä sattuukin asumaan hämmästyttävän kärsivällinen miesolento, silläkin hikoaa viikset siinä vaiheessa, kun muija on muutaman tunnin äyskinyt, murissut ja paiskonut ovia. Ja kun talon ilmatilan täyttää kahden aikuisen murisijan känkkäränkkä, lapset ovat täysin aseettomia, vaikka heitä lukumäärällisesti enemmän onkin.

onkijuttu2

Oikeasti ei ole mitään legendaa, että kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin. Tätäkin olen miettinyt viime aikoina. Kuten eilisessä postauksessa kerroinkin, olen tosi tyytyväinen vallitseviin työkuvioihin ja ensimmäistä kertaa tunnen saavani työstä enemmän, kuin se ottaa. Samaan aikaan käytän kuitenkin työn parissa valtaosan ajastani. Jos ihan totta puhutaan, luulen, että oman ajan ja kokonaan työstä irrottavien harrastusten puute on johtanut siihen, etten voi järisyttävän hyvin sen enempää henkisesti, kuin fyysisestikään.

Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa mä tunnen oikeasti kaipaavani jotain ikiomaa harrastusta, jossa lepuuttaa konetyöskentelyn pehmentämiä aivoja. Jotain sellaista, jonka kesken en voi mennä kurkkaamaan sähköpostia tai somea tai jonka kesken ei ole mahdollista nukahtaa. Koska jokainen tarvitsee ja ansaitsee oman pääntyhjennys-juttunsa, ikioman hetken, jolloin voi viettää aikaa vain itsensä kanssa.

Mulla on mielessä muutama ajatus, joita ajattelin syksyn tullen kokeilla ja ehkä tempaista aiheesta kokonaisen postaussarjankin, mutta kiinnostaisi myös tietää, millä tavoin te muut äidit pysytte hyväntuulisina, jotta kaikilla on mukavaa? Vai pysyttekö?

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

19 Replies to “”Kun äitillä on hyvä päivä, niin kaikilla on mukavaa””

  1. Sattuipa hyvään aikaan tämä postaus, kun juuri tällä viikolla ja erityisesti tänään olen tätä samaa aihetta paljon pohtinut ja pyöritellyt. Loman jälkeen kolmas päivä töitä ja tänään jo huusin ja hirnuin kotona, niin kun en olis ikinä lomalla ollutkaan. Ja niin kovasti kun ajattelin ja toivoin, että pidän kiinni edes osasta siitä onnesta ja rentoudesta, minkä loman aikana tavoitin :(.

    Tämä yhtälö vaan tuntuu jotenkin niin kamalan haastavalta. Toisaalla on työ, josta sisällöllisesti pidän ihan valtavasti, mutta kieltämättä täyden työajan sovittaminen 6 ja 4 vuotiaiden lasten ja reissutyötä tekevän miehen arkeen tuntuu tosi haastavalta ihan joka päivä. Ymmärrän jotenkin niin hyvin kaikkia niitä eurooppalaisia osapäivätyötä tekeviä äitikollegoja juuri nyt! Sen lisäksi oma pääkin kaipaisi tosi kovasti omia harrastuksia ja keväällä ja alkukesästä kovasti taas harrastinkin, mutta tietyssä mielessä se tuntui jopa stressaavan enemmän, koska ne aikataulut! Eli aikataulustressin lisääntyminen ei puolla harrastamista, vaikka ennenkaikkea henkisen hyvinvoinnin lisääntyminen osaltaan sitä puoltaakin. Valitse sitten siitä. Ja ne pms-päivät onkin ihan oma lukunsa, silloin ei voi hyvin varmaan meidän naapuritkaan :(.

    Että summa summarum: Mä niin tiedän mistä sä puhut!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Eiku just toi! Muistan itsekin lukuisia kertoja, jolloin oon muka palannut töitin niinmaan kauhian levänneenä ja se kotikaaos on kuitenkin saanut raivon partaalle jo heti saman tien. Mutku sit on vaan ne jutut! Miksei kukaan voi laittaa tavaroita paikoilleen, siivota jälkiään, olla kunnolla? Aargh!

      Mä tein ennen freeksi jäämistä 30-tuntista työviikkoa puolisen vuotta, juuri em. syistä. Oli ehkä paras päätös, mitä olisin voinut tuolloin tehdä. Jos sellanen vaan on taloudellisesti ja muuten mahdollista, suosittelen enemmän kuin lämpimästi! 🙂

  2. Ei kai kukaan pysy aina hyväntuulisena ja kyllä se meilläkin heijastuu koko porukkaan, jos äitiä v***ttaa. Monesti siinä tilanteessa mies tokaisee, että meepäs käymään lenkillä 😄 ja täytyy myöntää, että koskaan en oo lenkiltä/salilta kiukkuisena takaisin tullut. Eli mulla ainakin liikunta piristää mielialaa takuu varmasti ☺

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä kaipaan myös lenkkeilyä tosi paljon, se on vaan kaiken kiireen ja blaablaan jalkoihin muka jäänyt. Sitä täytyy kyllä lähtee uudestaan kokeilemaan, jos vaikka mieliala pysyi virkeempänä. 😀

  3. Päkkänä says: Vastaa

    Tuo on kyllä totta. Kenen tahansa huono viba heijastuu muuhun perheeseen. Ja sitten ei ole kenelläkään kivaa.

    Nyt just mulla on ehkä vaan vähän sellainen vastarannan kiiski olo. Miksi se pitää olla aina äiti joka on hyvän tuulinen? Jos muu perhe käyttäytyy miten satuu niin onko äidin tarve aina joustaa ja pysyä positiivisena ja hyvän tuulisena. Tarkoitan nyt just sitä, että esim. jos muut jättää tavarat hujan hajan yms. niin jos äiti niistä sitten huomauttaa niin aina se muiden mielestä ns ”skitsoo” tai ”nalkuttaa”.

    Mä olen toisaalta sitä mieltä, että äidin saa kyllä aika helposti hyvän tuuliseksi. Tosin tunnustan sen kyllä, että joskus työ kiireet ja stessi heijastuu kotona ilman, että kukaan on niitä ärsytys nappuloita kotona painellut vaan että se ärsytys on tullu kyllä ihan jostain muualta. Siitä olisi kyllä päästä eroon. Ei tartte muiden niskaa kaataa omaa ahdistustaan.

    Lähinnä vaan ehkä yritän sitä korostaa, että pitää olla itse kriitinen pahantuulisuutensa kanssa, mutta joskus vaan tuntuu ettei muu perhe aina ihan auta tässä asiassa. Ehkä tänään on täällä päässä ollut vähän sellainen päivä, että kaikki ei tunnu ihan ymmärtävän miksei äiti ole täti-aurinkoinen 😉

    Peace and love!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Toi on varmaan joku iankaikkinen ”äiti hoitaa, on hellä ja ymmärtäväinen ja joku hemmetin jumalolento” -tyyppinen oletus, mikä itselläkin tuolla takaraivossa kaihertaa. Koska kyllä mä eilen taas hetkellisesti mietin sitäkin, että miten helvetissä noista mukulista AINA jollain on kivi kengässä ja naama väärinpäin?! Että on se nyt helkkari, miten ei hetkeäkään voida kaikki olla sovussa ja kivoja ja hyväntuulisia. Ugh.

      Ja oon tosi samaa mieltä tuosta, että äidin saa helposti hyvälle tuulelle. Ja pienellä skarppauksella äiti ei läheskään aina myöskään olis niin huolla fiiliksellä. Vai onko noi vaan tottunu siihen, että mitään ei tartte tapahtua, ennen kuin mutsi räjähtää..?

  4. Mulla pms pistää koko perheen sekaisin, enkä sitä ite edes enää pidä vitsinä. En vaan voi sille mitään, että kokonaisvaltainen pahantuulisuus valtaa mielen ja tulee räyhättyä niin miehelle kuin lapselle ja töissä kollegoille sentään jotain malttia on, mutta kyllä se kiristys sielläkin näkyy. Mieshän tässä useimmiten on pahiten tulilinjalla. Mutta kun niillä ei käsittääkseni hormonitoiminta saa kuuppaa sekaisin, niin onko se oikeesti liikaa pyydetty, että vois ymmärtää ja tulkita, et mikä raivo on hallitsemattomissa ja mikä taas on ihan oikeesti jostain merkittävästä asiasta. On se ainakin täällä. Aina on pakko lähteä ”mukaan”.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mulla on kans ollu sen luokan alkuviikko, että alta pois. Ja sit kun mies varovasti kysyy, että mikä on, oli pakko vastata, että en tiedä, kun en oikeesti tiennyt. Vitutti vaan niin paljon, että oli pää irrota.
      Ja oon kyllä samaa mieltä, että miehet vois osoittaa kyllä sitä ymmärrystä vielä piirun verran enemmän. Kokeilisivat itte kuukauden tätä muijana olemista, ei oo heleppoo!

  5. Koska arkielämässäme ei enää lapsia näy -vain 2 aikuista, tartun vain tuohon ajatukseen pääntyhjäyksestä. Hetken matkaa taaksepäin ajatellen olen ollut tilanteessa että kaipaan vaihtelua arkeen. Työ – niin kivaa ja itse valittua kuin se onkin – on alkanut laajentua vapaa-aikaan ja uniinkin. Huomaan etten ajattelekaan enää muuta kuin työtä enkä edes osaa ryhtyä muuhun kuin jatkaa illallakin samaa työtä kuin päivällä. Olen huolestunut ja yrittänyt välillä keksiä irtiottoja. Muutaman kerran olemme käyneet kesäteatterissa, jopa. Luulen että sekä oma oloni että puolisoni fiilis olis iloisempi jos pystyisin useammin ja pidempään irrottautumaan työstä. Yksin yrittäjän ongelma.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Oon ihan samaa mieltä, että varmasti yksinyrittäjät tunnistaa tän ongelman, vaikeuden irrottautua täysin töistä. Ja etenkin, kun harrastus on tavallaan laajentunut työksi, on hirmuisen hankala enää erottaa, teenkö nyt työtä, vai pitäiskö tän olla harrastus, joka nyt rentouttaa.
      Irtiottoja on pakko keksiä, hyvä että ootte päässeet teatteriin ”irrottelemaan”. Mä itse jätin kolmen päivän Tampereen reissun ajaksi poikkeuksellisesti koneen kotiin ja voi että, kun teki hyvää! Tsemppiä!

  6. Miten olis kappaleen verran sitä teatteriharrastusta taas?
    Heittäytymistä jonkun toisen saappaisiin…

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Teatteri on IHANAA, mutta sen ongelma on sen aikaavievyys (onko ees sana…). Tavallaan syksyn tullen tiedän, että vapaa-ajan ongelmia ei tule, töitä on näköpiirissä aika paljon ja lisäksi ryhdyin poikien korisjoukkueen joukkueenjohtajaksi ja junnutoimikunnan jäseneksi. Siksi siis tän ”oman jutun” olis hyvä olla jotain, mikä ei ole tiettyyn ajankohtaan sidottua. Mutta ihana kun muistit teatterin! <3

  7. Hei vaan, kyllä naisella ja varsinkin äidillä pitää olla oma harrastus. Joku sanoo, että uusi asia joka vuosi, niin pysyy aivotkin mukana! Kajakki on mun tämän vuoden juttu, eikä kyllä tule työ- tai muut stressaavat asiat mieleen järvellä meloessa. Mikä tahansa oma juttu, jossa pitää keskittyä. Ja ehkä mieluiten jotain hiljaista, sillä voin kuvitella jatkuvan melun lapsiperheessä. No ehkä Zumba… Ihan ehdottomasti, oma harrastus. Ja miehelle kanssa!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kajakointia näkyy paljon harrastuksissa nyt, samoin SUP-lautailua. Oon samaa mieltä, että jotain hiljaista, jossa oma rauha. Miehellä on bänditouhut ja urheiluharrastuksiakin, mä oon vaan jotenkin jättäytynyt tän koneen armoille ja kotiseinien sisälle vahvasti. Mut jotain aion keksiä kyllä. 🙂

  8. Mä niin allekirjoitan -taas- sun kirjoituksen! Kuinka taitavasti voikaan joku pukea sanoiksi omat ajatukset ja tunteet! Työn ja kodin arjen pyöritysen yhteensovittaminen, neljä poikaa ja toisinaan reissuhommissa oleva mies, omakotitalo-asumisen riemut lämmityksineen, harrastukset -siis lasten- ja muu sälä on joskus vaan niin .. Joskus haaveilen omasta pikku asunnosta jossa on vaan kauniita tavaroita juuri oikeilla paikoillaan ja ennenkaikkea VAAN minun omat sotkut joista voin syyttää vain itseäni, samalla kun mielenosoituksellisen kovaan ääneen ladon tiskejä koneeseen täällä reaalimaailmassa. Onneksi on kesälomaa vielä puolet jäljellä, jokin kohta minussa on painettuna off-asentoon kun ei läheskään niin paljon stressaa juuri ne altaaseen jätetyt tiskit vaikka koneessa on lappu käännettynä ”likaiset” -päin. Omista harrastuksista on ihan turha edes haaveilla näinä ruuhka-vuosina, juuri tuon aikataulutuksen ja muun plaaplaan takia. Mutta. Minulla on yksi henkireikä. Metsä. Perheessämme asustaa myöskin koira jota on ”pakko” lenkittää. Ja metsä on sellainen paikka, jonne yleensä murheet unohtuu. Mitä isompi veetus, sitä pidemmän metsälenkin koira saa. Eikä ole sidottuna aikatauluihin. Joskus tuntuu että en mä nyt kyllä jaksais mutta kun sinne vihdoin raahautuu, niin kyllä on hyvä olo sen jälkeen! Koiran kannalta tietenkin olis edullista, että mulla olis mahdollisimman usein huono päivä, muusta perheestä ei voi väittää samaa! Tsemppiä vaan sinne, ja mukavaa loppukesää! Oi kun se ei loppuis ikinä!

  9. Niin totta tuo sinun kirjoitus! Tuttua huttua 🙂

  10. Ihana lukea, että ei ole yksin! Mä en myös ymmärrä miksi vasta sitten alkaa tapahtua kun olen raivon partaalla vai haluaisivatko muut elää sitten sotkussa ( 3 lasta). Ja itsekin välillä haaveilen kahden huoneen kerrostaloasunnosta, jossa toteutan minimalismia. Täällä joka paikat täynnä huulirasvoja, pinnejä, fair play-kortteja, askarteluja jne..

  11. Johanna says: Vastaa

    Kiitos jutustasi! Niin totta! Mä näytin tämän jutun miehellenikin ihan vaan, että ymmärtää, ettei olla ainoa perhe. Ettei se ehkä ole vain joku mun ominaisuus, joka räjähtelee ja paukahtelee. Sinänsä mieskin on ollut aina tosi rauhallinen, mutta alkanut äksyillä sitten sekin. Kyllästynyt. Mä oon ajatellut, että kun olin edellisessä työpaikassani niin loppuunpalanut, että sen takia olin niin kireä kotonakin. Sitten olin pitkään työttömänä ja tajusin, että ei se ehkä johtunut (saattoi kyllä pahentaa aika lailla) työstä, aina on joku syy meneillään. Tällä hetkellä töissä ja koska ei ole lomia ollut alkaa äippä pikku hiljaa väsymään (onneksi vaan sellaista normaalia unen tarve -väsymystä)…
    Sitä omaa aikaa onneksi alkaa tulla lasten kasvettua, että kyllä se helpottaan…. Mun oma henkireikä on liikunta (joka ylläri ylläri on kesän aikana tauolla), lukeminen on kärsinyt siitä, etten jaksa valvoa 😉 Mutta kyllä se tästä taas tasaantuu varmaan se normiarkikin.

  12. Vähän myöhässä kommentoin, mutta kyllä ne aikuisten omat harrastukset on tärkeitä. Vaikka meillä ei lapsia olekaan, niin kyllä se rakkaan naamakin alkaa aika ajoin ottaa päähän. Siihen miehellä auttaa sen omat harrastukset ja mulla mun, eli ratsastus ja hevoset noin ylipäätään. Sinne ratsastamaan kun ei voi lähteä sillai, että ajatukset on jossain muualla..tai voi, mut silloin useimmin tippuu/jotain muuta tapahtuu… Ratsastaessa/heppojen kanssa puuhaillessa keskittyminen on 100% siinä hetkessä. Tallilla kotiin palaa hyväntuulinen nainen.. 😀

Vastaa