Lupa näkyä, lupa olla minä

Tiistaina vietettiin Ylen Vaakakapinan inspiroimana upeaa #lupanäkyä -päivää. Idea oli riisua itsensä turhista estoista ja uskaltaa näyttäytyä sellaisena kuin itsestä tuntuu hyvältä, muhkuroista, makkaroista tai arvista riippumatta. Useimmitenhan esteenä on juuri ne omat, itselle asetetut kriteerit, joiden mukaan ei voi pukeutua tiettyyn asuun, koska jalat on vääränlaiset, käsivarret liian paksut tai joku tietty vaate on väärän mallinen.

#lupanäkyä-somekampanja oli voimaannuttavinta aikoihin. Kaiken ikäiset, kokoiset ja näköiset ihmiset julkaisivat rohkeasti kuvia itsestään juuri sellaisina kuin heistä itsestään tuntui hyvältä. Rohkaistuttiin tuomaan esille ne omat epävarmuudet, näyttää julkisesti itsestä kohtia, joita normaalisti on totuttu yhteiskunnan paineen edessä piilottelemaan. Kuvissa näkyi niin ennen piiloteltuja reisiä mökkiverkkareissa, säteileviä naisia kellohameissa kuin aiemmin visusti verhottuja käsivarsiakin. Ihania, upeita, kauniita ihmisiä, jotka rohkaistuivat kampanjan voimin astumaan esiin omina itsenään.

Samaan aikaan oli raadollista lukea tarinoita siitä, miksi itseään on niin vaikeaa hyväksyä ja omalle peilikuvalleen ja minuudelleen olla armollinen. Usein ajatukset kumpusivat jo lapsuudesta, jonkun (usein aikuisen) ajattelemattomasta lausahduksesta, joka oli syöpynyt mieleen totuutena. On kehotettu peittämään pölkkyjalkoja, olla syömättä enempää, kerrottu, miten joku vaate ei sovi juuri sinun vartalollesi, käsketty peittelemään ja pysymään piilossa.

Tämä kaikki on tosi tuttua mullekin. Olen kirjoittanut epävarmuudestani ja kipeästä kehosuhteestani monesti aiemminkin, mutta koskaan aiemmin en ole uskaltanut kertoa, kuinka jo lapsuusiässä sain läheiseltä taholta tuntea olevani vääränlainen. Ollessani 12, pyöreä teini-iän kynnyksellä keikkuva lapsi, minua yritettiin laihduttaa. Luvattiin tietyn kilomäärän saavuttamisesta palkintoja. Punnittiin ja tarkkailtiin. Kiellettiin syömästä iltakuuden jälkeen.

Vasta aikuisiällä ymmärsin, kuinka sairasta tuo kaikki oli.

Ja vasta nyt, yli 20 vuotta myöhemmin, olen prosessoinut asiaa tarpeeksi, ja pystynyt antamaan anteeksi. Nyt osaan jo vähitellen ajatella olevani riittävä juuri näin. Vihdoin olen päästämässä irti sitku-ajatusmallista ja uskallan olla alituisesti ajattelematta painoani, kroppani puutteita tai sallia itseni nauttia elämästä nyt, enkä vasta saavutettuani tietyn kilo- tai senttirajan. Vasta nyt ymmärrän, ettei ole mitään tahoa, joka määrittelisi, miten kukin saa näyttäytyä, olla olemassa tai tuntea onnellisuutta. Ja sitäpaitsi, väitti naistenlehdet mitä tahansa, O-mallin vartaloon voi todellakin pukea kynähameen ja pyöreä käyttää poolopaitaa, jos se itsestä tuntuu hyvältä. Ja mun kalkkunan värisille alleille on varmasti ihan yhtä lailla tilaa uimarannalla kuin jonkun toisen treenatuille pakaroillekin.

Lopulta kaikki lähtee kuitenkin itsestä. Ensin pitää riittää itselleen, olla armollinen omalle peilikuvalleen ja hyväksyä itsensä ja oma kroppansa. On olemassa ihanteita ja viitearvoja, joita pidetään hyvinvoinnin ja jopa arvostuksen mittareina. Voidaan antaa ymmärtää, että et varmaan voi olla onnellinen tuon kokoisena, näköisenä, oloisena. Mutta arvatkaa mitä? Kyllä voit. Se kaikki lähtee itsestä. Eikä sun hyvä olo, just sun kropassa, ole pois keneltäkään muulta.

Mä en ole valmis. Teen liikaa töitä, lupaudun liian usein, lepään liian vähän. Syön epäsäännöllisesti ja välillä tosi epäterveellisesti. Mutta mä harjoittelen. Opettelen syömään säännöllisemmin ja terveellisemmin. Yritän pitää kiinni vapaapäivistä ja nukkua tarpeeksi. Vähitellen olen löytämässä liikkumisen iloa uudelleen. Mutta syön myös suklaakakkua synttäreillä ja annan viinin virrata ystävien kanssa. Koska nämä kaikki kuuluu elämään, ja juuri se tasapaino on hyvän olon ja jaksamisen kannalta olennaista.

Mutta ennen kaikkea en enää siirrä yhtään lomareissua, rantapäivää tai vaatteen hankkimista johonkin mystiseen sitku-aikaan. Ansaitsen ne ihan tällaisena, juuri nyt.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

24 Replies to “Lupa näkyä, lupa olla minä”

  1. Anu Helena Tuomainen says: Vastaa

    Ihana sinä <3 ! Olet niin kaunis ja rehellinen. Ja olen sitä mieltä että vaikka ihminen olisi tosi kaunis, mallimittainen, mutta jos on sisältä "ruma", se näkyy myös ulkoisesti. Ja päinvastoin. Itse olen kamppaillut kilojeni kanssa aina. Mutta nyt 55 v olen antanut olla ja tuntuu että paino ei ainakaan nouse 😉 . Jatka samaa rataa! P.S. Mistä noin ihana mekko?
    -Anu

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä olen myös koko ikäni kamppaillut. Kiloja vastaan, itsetuntoni kanssa. Laihduttanut, laihtunut, lihonut. Aina on tuntunut väärältä olla. Aina olen ollut matkalla johonkin toisenlaiseen olotilaan, kohti onnellisuutta. Mutta eihän se elämä niin mene. Mä en halua herätä tajuamaan joskus juuri ennen kuolemaani, etten ole koskaan ollut onnellinen, koska oon aina vaan odottanut jotain muuta. Nyt mä opettelen olemaan onnellinen tällaisena. Ja jos johonkin suuntaan muutun, myös sellaisena.
      Kiitos kauniista sanoistasi, Anu. <3 Olet varmasti huippumimmi sinäkin!
      Mekko on ihanan, suomalaisen Excuse My Bon Bonin käsialaa. Istuu, kuin hansikas, rakastan sitä!

      1. Anu Helena Tuomainen says: Vastaa

        Kiitos vastauksestasi 🙂 . Elämä on tosiaan tässä ja nyt, ei sitku. Surullista miten jo nuorille tulee kamalan isoja ulkonäköpaineita. Mun tyttö on 175 pitkä ja normaalivartaloinen ja nätti 17 v. Mut välillä puristelee ”mahaansa” et kun mie oon nii läski. Ja sano siin sit mitää 🙁 . Onneks ei oo mihinkää nälkäkuureille alkanu. Kunpa ne hoikat ja ”normaalikokoisetkin” tajuais, että ei se ulkonäkö määrittele sinua, eikä kilot estä olemasta onnellinen. Näin on hyvä 🙂 . Kiitos mekkovinkistä, tahtoo samanlaisen 😉 .
        -Anu

  2. Olen myös aina taistellut kilojeni ja oikeanlaisten vaatteiden ja kenkien kanssa. 1,5 – 2 vuotta sitten annoin periksi, ostan kaikki vaatteet plus-mallistoista ja ai että kun istuu mukavasti, rintsikatkin <3.
    Kenkien kanssa siirryin "mummo"-kenkiin, extra leveällä lestillä, minimi koroilla, mutta jalat kiittää ja pyrin sitten keksimään vaatteet kenkien mukaan. Vaikka yllä olis kuinka nättiä ja mukavaa, mutta pukuun sopivat mutta jalkaan sopimattomat kengät puristaa, ei se pukukaan istu.
    Tämän oivalluksen jälkeen vaatekaappi on täyttynyt mukavista, käytännöllisistä vaatteista ja stressaaminen omasta ulkomuodosta on vähentynyt.

    Kiitos sulle, että kirjoitat aroista aiheista, mutta myös niistä mukavista ja arjen konhotteista ja kohottajista. Luen kaikki 🙂

    1. Minäkin oivalsin ihan vähän aikaa sitten, etten minä ole vääränmallinen vaan että en ole vain löytänyt oikeanlaisia vaatteita perus-seppälästä, jossa isoin koko on 42. Sitten kun uskaltaa alkaa näkemään ja etsimään sellaisia vaatteita ja kenkiä, joissa itsellä on hyvä olo, riippumatta siitä, mistä ”mummokaupasta” ne ostaakaan, niin johan alkaa vaatteet imartelemaan omaa vartaloa. Kokolappu ei määritä minua!

      1. nakitjamutsi says: Vastaa

        Mä luulen, että toi on aika yleinen oivallus, sama itselläni. Kun jossain vaiheessa tajusin luovuttaa niiden auttamatta liian pienien vaatteiden kanssa ja ostaa oikeasti oikean kokoisia, kokolapusta piittaamatta, tuli paljon parempi fiilis. Mikään ei oo niin kauheeta kuin olla liian pienissä kamoissa. Ahdistaa vaan koko ajan!

  3. Käsittelemäsi aihe on yleisempi, kuin aatellaankaan! Ihana sinä. Just super sellaisena kuin olet <3

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mä uskon myös. Ja jotenkin surku, kuinka paljon me annetaan energiaa ja aikaa sille, että näytetään ”väärältä”. Mitä hittoa! Kuka muka määrittää, miten ollaan oikein. Me ollaan kaikki ihan supereita! <3

  4. Kiitos osuvasta kirjoituksesta kaunis Sinä.! Olen aina laihduttanut. Aina. Hoikkana nuorena tyttönäkin. Olen kuullut kommentteja rinnoistani teini-ikäisenä. Olen ”rintava” tai tuttava mies tapasi tervehtiä: ”onko tissit kasvanut”? Siitä lähtien olen peittänyt vartaloani väljiin kaapuihin. Muodot ei saa näkyä. Opettelen edelleen 51-vuotiaanakin hyväksymään sen mitä peilistä näky. Muodokas minä. Vaikeaa se on, mutta joskus onnistun.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mitä enemmän tuota miettii, sitä surullisemmaksi se tekee. Että joku varomaton ja ajattelematon lausahdus, jolla ei oikeasti ole mitään painoarvoa, on voinut muokata koko ihmisen minuutta noissa määrin. Mä muista myös monta vastaavaa tilannetta. Kuinka sukulaisten suusta sain laihduttuanikin vielä kuulla, kuinka ”tuota näyttäisi vyötäisillä edelleen olevan” tai kuinka monta kertaa joku kommentoi pyöreälle lapselle, että ”älä ny enää syö” tai vastaavasti ”kyllähän Päivi nyt syö!”. Ja se kaikki on muokannut mua ja mun itsetuntoa siitä asti.
      Mutta jatketaan harjoittelua. Mitä enemmän nähdään voimaannuttavia esimerkkejä, sitä varmemmin sitä alkaa uskoa itseensä. <3

  5. Päkkänä says: Vastaa

    Halusin kirjoittaa ja paljon. Mutta en osaa pukea niitä oikeiksi ymmärrettäviksi sanoiksi. Olen deletoinnut tekstini jo niin monesti, että ehkei tästä tule tämän enempää.

    Olen puolikalju, käytän peruukkia, en näe ilman rillejä, luomia löytyy kymmenen ihmisen tarpeisiin, päässä arpia useampi, sekä omaan pahimmat reisiselluliitit joita olen missään nähnyt. Siitä huolimatta tai sen tähden, olen ollut naimissa yli 20 vuotta, omaan kaksi vallan erikoisen ihanaa mukulaa ja muutaman todella rakkaan sielunkumppanin.

    Ulkokuorella saattaa pärjätä elämässä johonkin asti, mutta loppu on vallan muusta kiinni. Itse olen onnellisempi ilman kahtakymmentä ylimääräistä kiloa jotka sain karistettua pois. Voin kertoa että reisiselluliittiä se ei kuitenkaan mihinkään hävittänyt 😉 Elämässä ei pärjää tai se on ainakin erityisen onnetonta jos ei hyväksy itseään niine ominaisuuksieen jotka on bingokoneesta voittanut. Joihinkin asioihiin voi itse vaikuttaa. Asenne niistä varmasti se kaiksita tärkein!

    Pus Päivi!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Asenne on aivan hemmetin tärkeä, niin monessa asiassa. Tietyt itsetunto-ongelmat tulevat varmaan vaivaamaan itse kutakin koko elämän, mutta niiden kanssakin voi oppia elämään. En mä kovin aktiivisesti ajattele olevani läski, koska uskon, että mun olemassaoloni määrittyy ihan muilla tavoin. Ja noita selluja löytyy meitsiltäkin riittämiin, mutta siinähän keikkuvat.
      Me ollaan aika mahtavia! <3 Pus!

  6. Sun ja perheesi harrastuksiin viitaten: Koripallo 😍 haluaisin sanoa, et mitään asiaa ei tehdä pelkästään ulkoisilla avuilla. Mun työpaikan tyhy-päivä (kts. Kouvojen facebook-sivut) vietettiin mansikka-aholla kouvolassa muutaman kouvojen/kouvottarien pelaajan sekä toiminnanjohtaja Eero Lehtisen kanssa. Päivä oli kerrassaan upea niin työyhteisön, kouvojen ja puitteiden puolesta. Joukkuepelissä tarvitaan kaikkia onnistuneeseen lopputulokseen. Joukkueita on elävässä elämässä monenlaisia ja koripallo on niistä yksi esimerkki. Kouvojen toimintaa voi hyvässä hengessä jakaa myös länsi-rannikon suuntaan. Päivä oli mahtava ja toimisi markkinointikeinona missä hyvänsä urheilulajissa/työpaikassa. Me kaikki ollaan tärkeitä❤️ Sulla on ihana ote kipeisiinkin asioihin👍
    Tykkään 💕

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      HEAR, HEAR! Koko ei määritä sitä, etteikö voisi, esim. pelata korista. Mä pelaan oman kuntoni ja jaksamiseni mukaan, enkä yritäkään pysyä nuorempien ja parempikuntoisten perässä. Sopii mulle erinomaisen hyvin!
      Ja nää meidän korisporukat taisivat muuten reilu vuosi sitten käydäkin siellä opintoretkellä hakemassa vähän inspistä. Eikä ihme! <3

  7. Joopa joo, leuka roikkuu rinnuksilla, rinnat mahan päällä, maha reisillä ja ja reidet polvilla 🙂 Aivan sama! IHMINEN nää ns. rajat on keksinyt joita meidän pitäis noudattaa koskien ulkonäköä, joku ihan tavallinen ihminen. Niin kuin monet muutkin ”säännöt” joita pitäis noudattaa että kelpais.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Sepä se! Nää kaikki ihanteet on meidän omassa päässä. Enkä tarkoita kieltää terveyden merkitystä tai ihannoida lihavuutta, vaan opetella olemaan tyytyväinen omissa nahoissani, vaikken standardeja täytäkään.

  8. Kauniita kuvia, ja kaunis sinä! Jokaisen tulisi olla onnellinen kehossaan! Tää kampanja on ihan super! Innolla olen vaakakapinaa muutenkin seurannut! Moni kampanjan esiin nostama aihe koskettaa niin läheltä itseänikin.

    Kivaa viikonloppua!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Tämä on ihan mahtava kampanja ja toivon tosissani, että tää ajatusmalli iskostuu ihmisten mieliin vähitellen lopullisesti. Urheilu kuuluu kaikille, hyvä olo kuuluu kaikille, kauniit vaatteet kuuluu kaikille ja ennen kaikkea, onni ja tyytyväisyys itseensä kuuluu kaikille. <3

  9. Kunpa osaisinkin!
    Minä piiloudun. Jos nyt piiloon pääsen.
    Vaikka ei tämä turvonnut varsi taida näyttää kaavunkaan alla kenenkään silmissä normaalipainoiselta. Että ketäs tässä yritän huijata.
    Mutta taidan pysyä piilossa vastakin.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Mutta eihän meidän tarvi näyttää normaalipainoisilta. Mä yritän nyt pyrkiä normaaliin, hyvään oloon, en niinkään painoon, joka luokitellaan normaaliksi. Välillä onnistun paremmin, välillä huonommin. Mutta jos ihmisellä on hyvä olla, ei kukaan voi sanoa, että hän on vääränlainen tai väärän kokoinen.

  10. Ihana teksti <3 ja ihana sinä juuri sellaisena kuin olet <3

    Mulla on paino heitelly ylös ja alas koko mun aikuisiän enkä vieläkään ole tyytyväinen omaan itseeni. Tunnustan ajattelevani juurikin tuolla sitku mallilla kaikista vaatteistani. Tänä kesänä tosin olisi aikaa tehdä asialle jotain eikä vain sitkutella. Kuitenkin kummasti se sohva vetää puoleensa iltaisin enemmän kuin lenkkipolut tai kuntosali.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Niin sinäkin! Ja hei, jos se sohva vetää puoleensa, ni sit vetää. Pitää alottaa sellasista pienistä, hyvän olon teoista. Jos ennen on maannu 7 päivää viikossa sohvalla, voi eka kokeilla maata vaan kuusi, ja tehdä yhtenä iltana jotain muuta. Vaikka kävellä korttelin ympäri.
      Mun liikunta on, satunnaista korista lukuunottamatta, hyötyliikuntaa. Kun on pieni kaupunki, enkä aja autoa, tulee käveltyä joka paikkaan. Siinä sitä liikuntaa tulee huomaamatta. Ei nyt maratonin vertaa, mutta joka päivä jonkin verran.
      Eli nyt vaan ostat jonkun ihanan, oman kokoisen kesävaatteen, ja nautit! <3

  11. Ihania nämä kompleksit. Olen ollut aina hoikka, nuorempana suorastaan laiha, mutta voi jösses miten toivoisin, että mulla olisi tuollainen iho! Peitin aamulla taas silmäpusseja, tummia varjoja ja punaisia kohtia. Surkuttelin poskiin ilmestyneitä ensimmäisiä juonteita, koitin kiskoa kireämmälle, mietin mitä maksaa kasvojenkohotus. Vedin sitten kynähameen päälleni eikä mielessäkään käynyt, että voisihan tästäkin olla kiitollinen, ettei kynähametta ole koskaan tarvinnut sen kummemmin pohtia. Ehkä huomenna toisin ajatuksin, toivottavasti itse kukin.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Voi meitä ihmisiä! Mutta niinhän se just on! Jokaisella on ne omat kohtansa. Mä olen hetki hetkeltä enemmän sinut itseni kanssa, mutta silti mullakin on ne omat heikot kohtani.
      Mutta eritoten yritän opetella luottamaan oloon. Etsimään hyvää kokonaisvaltaista fiilistä ja tasapainottamaan ruoan, liikkumisen ja levon. Se, missä muodossa kroppa hyvän olon hetkellä on, saa luvan olla paras mahdollinen.

Vastaa