Kunnon bloggarin tapaan alan olla vuosittaisen blogikriisin partaalla. Kirjoittamista en lopeta, en kai enää osaisikaan, mutta aina toisinaan mietin miksi ja kenelle kirjoitan. Tietysti ajatuksissa pyörii myös se, mistä kirjoitan. Kenestä kirjoitan. Mihin tai kehen vedän rajan?
En voi väittää, etteikö blogi olisi vuosien varrella muuttunut. Sisustusblogista on tullut enemmänkin… niin mikä? Elämäblogi? Perheblogi? Sekametelisoppa? Lifestyleblogi kuulostaa mun korviin edelleen liian hienolta. Miellän siihen kategoriaan Mulberryn laukut, Michael Korsin kellot ja design-huonekalut, en tätä rosoisen räkäistä Uskolan elämää.
Olen pohtinut, pitäisikö aihetta jotenkin rajata. Sisustusbloggaajaksi minusta ei enää sanan varsinaisessa merkityksessä ole. Aika ei vaan yksinkertaisesti riitä. Sisustusbloggarin on uudistuttava, möbleerattava ja keksittävä koko ajan jotain uutta. Mä koen kuvanneeni nämä nurkat jo niin moneen kertaan, etten itsekään jaksa samoja kuvia enää katsella. Joten en voi oikein odottaa sitä lukijoiltakaan. Kuvailenhan mä täällä toki edelleen. Mutten ehkä samaan malliin kuin ennen.
(kunnon epäsisustusbloggaajana kuvasin uudet sisustusvalot, hah!)
Mikä lukijoita sitten kiinnostaa? Statistiikan mukaan dramaattiset otsikot keräävät aina eniten lukijoita. Anonyymiys blogatessa ei niinkään herätä mielenkiintoa. Lukijat tahtovat nähdä bloggaajan, lukea hänen henkilökohtaisesta elämästään. Sellaisia me ihmiset ollaan luonnostaan. Enkä itse voi väittää olevani poikkeus.
Mutta se raja. Itse olen päättänyt, etten kirjoita lapsistani nimillä. Ehkä turhan tarkkaa, koska nykypäivänä kuka tahansa kyllä saa sellaiset asiat halutessaan selville. Lapset ovat kuitenkin jo sen ikäisiä, että olen halunnut heidät pitää jossain määrin anonyymeinä. Kuvissa lapset vilahtavat toisinaan, vaikkeivät pääasiallinen kuvausteema olekaan. Esikoiselta kysyn luvan kuvien julkaisuun, hän kun on jo “sen ikäinen”. Suosion nimissä en myöskään aio tästä päätöksestäni luopua.
Omaa pärstääni olen uskaltanut kuvata jo enemmän. Tiedä sitten, onko se hyvä vai huono. Ymmärrän kuitenkin, että lukijat haluavat nähdä ihmisen blogin takana. Ja musta on ihanaa, kun joku joskus kaupassa tai kaupungilla tunnistaa ja mainitsee lukevansa blogiani. Hämmentävää, mutta ihanaa!
Mä olen ennenkin kysynyt teidän lukijoiden mielipiteitä blogin sisällön suhteen, mutta nyt Kaksplussaan siirtymisen jälkeen lukijakunta lienee joiltain osin vaihtunut, joten kysyn uudelleen. Mikä sinua kiinnostaa eniten Uskola -blogissa? Mistä aiheista lukisit mieluiten? Toivotko postausta jostain tietystä aiheesta? Naamaa, draamaa, vai molempia?
Kertokaa, ystävät. Kertokaa!
-Päivi-
P.S. Uskolan Facebook -sivuilla on usein hyvät jamboreet, käy tykkäilemässä!
Mä pidän blogistasi juuri sellaisena, kuin se on 🙂 Jatka vaan omaan, ihanaan tyyliisi!
-Tiia
Kiitos, Tiia! Ihana kuulla, että teitä uskollisia lukijoita on linjoilla. 🙂
-Päivi-
Edellinen, tai ei se ihan edellinen ollut… Mutta siis postauksesi koulu/lasten kasvu/oikean kokoiset luistimet -kaaoksesta oli sellainen, josta itse nautin! Ei sillä, että nauttisin jotenkin teidän tuskailun kustannuksella, vaan se teksti oli sinua. Ja ihan tarpeeksi tavallisen ja silti hassunkurisen nuoren perheen arkea. 🙂 Siinä missä stand up komiikankin parhaus on siinä, että saadaan arjen asioista irti myös huumoria, on juuri se jutun suola tässäkin blogissa. Siihen varmasti moni tätä lukeva perheellinenkin pystyy helposti samaistumaan ja tapasi kirjoittaa tuo kuitenkin hymyn, vaikka itse asia aiheuttaisikin jonkin verran harmaita hiuksia. 🙂
Ja nuo kirjoitukset on nimenomaan kirjoitettukin niin, että niille saa nauraa. Koska haluan kans just uskoa, että ei me voida olla ainoa tälläinen sählääjäperhe. 🙂
Kiitos kivasta kommentista. 🙂
-Päivi-
Tämä tyyli on sitä oikeaa ja ihanaa luettavaa. Ei selvää aihetta, vaan aitoa elämää. Itse en ainakaan jaksa kiinnostua vain sisustamisesta, vain lapsista tai niiden vaatteista, vain tallin/navetan asukeista vaan kaikesta ihanassa sekoituksessa, niinkuin ne oikeastikin ihmisen elämässä on. Nautin siitä, että joku siitä kirjoittaa, niin kuin sinä!
Kiitos, Odessa! Tämä oli kiva kuulla! Jostain syystä oon ajatellut, että aihe pitäisi rajata johonkin, koska tiedän myös että lukijoita on tippunut pois langoilta, kun sisustuksesta on siirrytty enemmän muihinkin aiheisiin. Mutta toivottavasti myös uusia vakkareita tullut tilalle. 🙂
-Päivi-
Jatka samaan malliin!! 🙂
Kiitos, näin taidan tehdä. 🙂
-Päivi-
Päivi, kirjoita ja jatka just oman tyylisi mukaan! Se vaaan kiinnostaa lukemaan 🙂
No hyvä kuulla! Kaipa se on jatkossakin ammennettava tuolta tyhjästä päästä. 😀
-Päivi-
tyylisi on just passelin rosoinen.en tykkää näistä kirjakielibloggaajista.ja aiheesikin on kivan monipuolisia,hyvä blogi kertakaikkiaan….
Kiitos, ihana kommentti! Tälläisten palautteiden avulla jaksaa taas jatkaa. 🙂
-Päivi-
Haha! Mulla oli taannoin myös blogi-identiteettikriisi! Paskaaks täs, kirjoitellaan mitä sattuu! Sitäpaitsi, sä oot just hyvä tollee.
Mulla tulee kans siis vähintään vuoden välein näitä kriisejä. Kai se kuuluu tähän hommaan. 😀
Mut samoilla jauhonnoilla jatketaan, hyvä me! 😀
-Päivi-
Emiliakin (Mutsis on) määrittelee bloginsa lifestyle-blogiksi, joten älä oo liian ankara. 🙂 sisustaminen kiinnostaa, arkielämä yleensä ja se miten suhtaudut elämään. Se mikä sinua ihastuttaa, vihastuttaa ja ihmetyttää. 🙂 Esim. Luistinjuttu oli mahtava 🙂 lisää toivoisin arkielämän juttuja, mitä kukakin teistä esim. harrastaa 🙂
Hyviä ideoita ja vinkkejä, kiitos Siiri! Ja kiitos hyvästä kommentista muutenkin, tuli hyvä mieli. 🙂
-Päivi-
Enpä tiedä, hyödyttääkö kommenttini paljoakaan aihevalintoja saati uutta suuntaa tai kehitystä ajatellen, mutta kerronpa silti. Ei sillä ole nimittäin mitään väliä, mistä kirjoitat. Oli aihe mikä tahansa, on se kirjoitustyylisi ja tapasi kohdata ja kuvailla elämää, joka iskee. Ja iskee kuule kovaa! Joten lisää “sekametelisoppaa”, kiitos! 🙂
Voi Pauliina, kiitos! Aivan ihanasti sanottu, tuli kuule ihan valtavan hyvä mieli. 🙂 Tosi kiva kuulla, että iskee. 🙂
-Päivi-