Kulttuuri on parasta nollausta – poikkeuksellisen upea Pieni merenneito hämmästytti, ihastutti ja liikutti

*medialiput näytökseen saatu 

Kuvat musikaalista: Helsingin Kaupunginteatteri, Robert Seger

Minulle ja perheemme kohta 12-vuotiaalle kuopukselle (hän on tarinatäti henkeen ja vereen ja ilmoittanut jo alkavansa aikuisena käsikirjoittajaksi) oli varattu hiihtolomaviikon perjantaiksi liput Helsingin Kaupunginteatterin suitsutusta saaneen Pieni merenneito -musikaalin iltanäytökseen.

Päivää oli odotettu malttamattomasti jo syksystä lähtien, mutta myönnän, että edellisiltana kamoja reppuun ahtaessani en olisi millään jaksanut lähteä. En nyt taida jaksaa myöskään selittää tuota väsymystä millään ”erityiskiireisellä viikolla”, vaan tyydyn toteamaan etten olisi jaksanut, koska elämäntilanteeni (ja varmasti myös muiden kaltaisteni) nyt vain on äärimmäisen kuormittava. Keskittymiskyky on ties monettako vuotta pakkasella ja palautuminen se vasta pakkasella onkin, mutta ei tässä nyt herran jestas ainakaan mitään pysähtelemään voisi ryhtyäkään, koska siitähän se henkinen korttitalo romahtaisi än-yy-tee nyt ja saman tien.

Mutta ei nyt mennä enempää siihen. Tietäjät tietänette.

Otin kuitenkin pääni kaikki 318 välilehteä ja sulloin ne vaihtopikkareiden viereen repun pohjalle. Pilkoin kurkun sijaan eväsleipien väliin paprikaa (kyä te tiätte, miten kurkku sillai ikävästi vettyy ja siinä sitten tiskirätin makuista juustoa imeskellessä miettii, että miksi ihmeessä taas laitoin kurkkua, vaikka siinä aina käy näin), pakkasin mukaan pillimehut ja kirjan (Riikka Suomisen Suhteellisen vapaata – ei morjes, mutta resonoi!) ja lähdettiin kiharapään kanssa nytkyttelemään bussilla kohti Helsinkiä.

Sinänsä kuopuksen kanssa kaksin reissaaminen oli myös ihan omanlaisensa kokemus. Liian harvoin ehditään tehdä pidempiä (siis edes tällaisia 24 h) reissuja kaksin ja joka kerta pääsee yllättämään, kuinka omatoiminen, vähään tyytyväinen ja omissa ajatuksissaan viihtyvä tyyppi tämä meidän kirppu on. Vai onko se vaan sitä, että nuorimmainen jätetään selviämään oman onnensa nojassa siinä muun perhesekoilun vanavedessä..?

Pääkaupunkiin siis kuitenkin köröteltiin, käytiin syömässä ja hiukan kikateltiin. Tai jopa siinä määrin, että meinasi tulla kiire ja huristeltiin teatteriin suuren maailman malliin taksilla.

Ja se Pieni merenneito, se oli täy-del-li-nen!

Kun alkutahdit salissa lopulta kajahtelivat, oli nuo takaraivossa mukana kulkeneet välilehdet välittömästi unohdettu. Tuijotin hämmästyttävän taidokkaasti lavalle rakennettua merenalaista maailmaa täysin mykistyneenä koko 2,5 tuntia, tarraten välillä pikkumimmiä kädestä, kun olin niin innoissani. Ariel oli yksi lapsuuteni sankareista ja nyt se oli siinä lavalla!

Ensinnäkin Sonja Pajunoja oli täydellinen Ariel ja lauloi kuin enkel… ARIEL! Pakottomasti ja huikean kauniisti. Martti Mannisen Prinssi Erik oli juuri se unelmavävy, josta nyt unelmoin ihana prinssi, josta lapsena unelmoin. Sanna Saarijärvi tulkitsi Ursulansa pitelemättömän herrrkullisesti, Valo Eklundin Pärsky rullalautoineen oli pakahduttavan söpö ja Tero Koposen Sebastian kuin suoraan elokuvasta. Puhumattakaan koko saumattoman upeasti yhteistyötä tehneestä ensemblestä, joka täydensi hengästyttävän upean kokonaisuuden tai puvustuksesta, lavastuksesta ja erikoistehosteista, jotka kruunasivat elämyksen.

Vaikka tarina on läpeensä tuttu, oli HKT:n versio kuitenkin aivan omanlaisensa. Tuttujen laulujen uudet suomennoksetkaan eivät häirinneet, ja mukana oli myös muutamia kokonaan uusia biisejä. En lakkaa hämmästelemästä produktion taidokasta toteutusta. Me todella istuimme keskellä merenalaista maailmaa, vaikka kuivin jaloin pysyttelimmekin.

En ole rehellisesti koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Istuin 2,5 tuntia paikallani kuin tatti, monttu auki hämmästyksestä ja ihastuksesta. Lopussa tietysti oli tarpeen myös vähän itkaista, ihan vaan onnesta. Niin huikea kokemus oli.

Yhtä pyörällä päästään tuntui olevan myös kiharapää. Illan päätteeksi makoilimme hotellin valkeissa lakanoissa, puputimme iltapalaa ja huokailimme kilpaa.

Seuraavana päivänä paluubussiin istahtaessamme tuntui, että ainakin puolet noista välilehdistä oli sulkeutunut edellisiltana. Olo oli pitkästä matkasta huolimatta virkistynyt.

Pieni merenneito menee Helsingin Kaupunginteatterissa vielä kevään ajan. Jos vain mahdollista, menkää katsomaan! Tähtiä maailmanluokan prokkis ansaitsee ainakin kuustoist kautta viis! ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kiitos Helsingin Kaupunginteatteri, kiitos paprikat leipien välissä, kiitos mainio matkaseurani! Vuorokauden irtiotto oli täydellinen. Suosittelen lämpimästi!

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

Vastaa