Reissuvinkkejä Riikaan?

Hyvänen aika! Olenko mä unohtanut kokonaan hekumoida minun ja mieheni tulevasta minilomareissusta Riikaan?! Ja tämän lisäksi ilmeisesti on jäänyt kokonaan hehkuttamatta “vuoden vaimoteko”! Ai kamala, asia on korjattava välittömästi!

Miehen 35 -vuotissyntymäpäivä oli siis viime viikolla. Mietin pitkään, tohtisinko käyttää niukat säästöni pieneen kahdenkeskiseen matkaan, vai tyytyisinkö johonkin vaatimattomampaan ja käyttäisin säästöni johonkin “järkevään”. No, koska en varsinaisesti ole tunnettu järkevyydestäni, valitsin lopulta tietenkin matkan. Miehellä kun on kesälomaa ainoastaan viikko, ja sekin eri aikaan kuin minulla, otin yhteyttä hänen työnantajaansa ja uskaltauduin kysymään pari vapaapäivää kesäkuun alkuun. Kun vielä mummu lupasi olla lasten kanssa, uskaltauduin varaamaan lennot.

Olin jo valmiiksi katsonut alustavasti mahdollisia kohteita. Jälleen toiveissa oli lyhyet ja edulliset lennot ja hyvät lentoaikataulut. Koska perillä pääsisimme viipymään vain kaksi yötä, olisi parempi jos menolennot olisivat aamulla ja paluu iltapäivästä, jotta perillä on aikaa melkein kaksi kokonaista päivää, eikä paluukaan menisi yömyöhään. Lentohintojensa puolesta maaliviivoille valikoituivat Oslo ja Riika. Eksyin katselemaan kyllä Köpiksen ja Tukholman lentojakin, mutta halusin kuitenkin lopulta johonkin, missä ei olla ennen käyty. Arvoin ja arvoin, kunnes lopulta valinta oli aikataulullisesti, ja muutenkin, täysin selvä. Riikaan mennään!

toukokuu -14 025

Lahjan paljastaminen menikin sitten vähän reisille. Olin juuri tuon synttäriaamun Helsingissä ja piilotin kortin sänkyyn, miehen puolen patjan alle, ajatuksena lähettää hänelle heti aamulla onnitteluviesti, jossa kehotetaan kurkkaamaan patjan alle. Mutta koska akku oli auttamatta täysin finaalissa, eikä puhelin suostunut latautumaan, jouduin soittamaan ystävän puhelimesta päivällä miehelle töihin, että siellä patjan alla olis ylläriä…

Olihan se tietysti yllätys silti. Ja kovasti mieluinenkin, mitä ilmeisimmin. En oikeasti edes muista, koska oltais oltu ihan kahdestaan jossain, siis muuallakin kuin kaupassa. Oltiin me kai syksyllä kerran leffassa, mutta ihan lähiaikoina ei ole oikein muistettu parisuhteelle aikaa antaa. Tämä tulee siis tarpeeseen.

Mutta nyt sais vinkata! Parhaat reissuvinkit Riikaan, nähtävyyksistä ravintoloihin, kahviloihin ja tekemiseen. Myös hotellisuosituksia otetaan vastaan mielellään, hotsku on nimittäin vielä varaamatta. Muitakin vinkkejä ja kokemuksia saa mielellään kertoa kommenttiboksissa!

Ollaan kaikista ideoista enemmän, kuin kiitollisia! Reissupostausta siis luvassa, ei enää montaa viikkoa!

-Päivi-

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

5 Replies to “Reissuvinkkejä Riikaan?”

  1. Riika on kesällä tosi ihana kaupunki lomakohde! Oltiin miehen kanssa muutama yö Avalon hotellissa.. Sijainti oli täydellinen kun takaovesta pääsi vanhaan kaupunkiin ja etuovesta oli ihan lyhyt kävelymatka keskustaan.. Vanhassa kaupungissa kannattaa syödä ja istuskella iltaisin ja ostokset kannattaa tehdä ostoskeskuksissa jotka on pienen taksi matkan päässä..

    1. Kiitos vinkeistä! Olen kuullut paljon kehuja kaupungista, siksi olenkin nyt hurjan innostunut! Mutta onneksi jo kahden viikon päästä ollaan paikan päällä. 🙂

  2. Päkkänä says: Vastaa

    Domina inn. Pyydä huone 701. Käykää Jurmalassa. Aivan ihastuttava baltian riviera. Laitan sulle vielä vaikka spostia kun tällä mobiililla on hankala näpyttää.

    1. Ei hitto, me revettiin tolle hotellille aluksi! Kuulosti ihan vähän pervolta “Domina Inn, huone 701”. 😀 Aateltiin että siellä on varmaan sit dominat nahkamaskeissaan odottamassa. 😀 😀 😀 Hei, kiitos mailista, oli ihan valtavasti vinkkejä! Vastaan sulle vielä paremmin tänään myöhemmin! 🙂

      1. nakitjamutsi says: Vastaa

        k

Vastaa