Stop yösurffailulle – perhesäännöillä suojaa verkossa


Kaupallisessa yhteistyössä F-Secure

Pari viikkoa sitten sain tietää, että keskimmäisellä lapsellamme on Youtube-kanava. Olin vähän närkästynyt. En siksi, että kanava oli olemassa, vaan koska mulle ei oltu kerrottu sen olemassaolosta. Itse kanava oli ollut pystyssä vasta muutaman viikon ja sisälsi yhden trampalla kuvatun volttivideon, mutta sekään ei ollut pointti. Vaan se, että asiaa ei oltu otettu meidän vanhempien kanssa esille ja keskusteltu etukäteen.

Kaupallinen yhteistyö verkkoturvayhtiö F-Securen kanssa ja alkava kouluvuosi sai meidät pohtimaan jälleen lasten netinkäyttöä ja sen pelisääntöjä. Meillä ollaan netin suhteen enemmän luottajia kuin kieltäjiä. Olen halunnut lapsille terottaa, että erilaisia sovelluksia saa kokeilla, kunhan käyttö on avointa myös meidän vanhempien suuntaan. Kärjistettynä siis olen tehnyt selväksi, että missä te olette, siellä on mutsikin. En kyylää toimintaa silmä kovana, mutta kurkin kyllä muksujeni julkisia some-julkaisuja, ja keskustelen tarvittaessa siitä, mitä yleiseen levitykseen on fiksua törkätä. Törröhuuli- ja kaula-aukkokuvat olen kieltänyt jo ennen kuin ensimmäistäkään on verkossa näkynyt, ja muistuttanut ettei henkilökohtaisia tietoja, kuten koko nimiä, osoitteita tai puhelinnumeroja jaeta kenellekään tuntemattomalle.

Nuorten netinkäytössä on paljon asioita, joita aikuinen ei hyvällä tahdollakaan pysty ymmärtämään. Snapchatissa väkipakolla ylläpidettävät streakit (eli pyrkimys mahdollisimman monen päivän yhtäjaksoiseen viestiputkeen tiettyjen kavereiden kanssa) tai mahdollisimman epäedustavien kaksarikuvien lähettely parhaille frendeille ei ehkä mutsiosastolle avaudu, mutta koskapa nuorison kaikki metkut vanhemmille olisivat kovin selkeitä olleet. Niinpä.

Naamanvääntökuvien lähettelyn lisäksi ahkerasta somettamisesta on ihan oikeaa hyötyäkin. 11-vuotiaan kielitaito on kehittynyt vähän vahingossa tuntikausien NBA-videoiden vahtaamisesta, teini on puolestaan löytänyt somen kautta kaverin Ruotsista. Videokuulumiset vaihdetaan rohkeasti englanniksi, ehkä jonain päivänä jokunen sana ruotsiksikin. Ja kun nyt miettii omaa parinkymmenen vuoden takaista pikkutuhmaa ja vanhemmilta salattua viestienvaihtoa KISS FM -chatissa, on ehkä kuitenkin helpottavampaa nähdä teinien vaihtavan kuulumisiaan videon välityksellä. Näkee ainakin, että vastaanottaja on 14-vuotias tyttö, eikä vaikka 65-vuotias mies.

Mutta niin kiva kuin netti kaikkine mahdollisuuksineen onkin, aiheuttaa se luonnollisesti myös huolta. Ruutuaika-käsite vilahtaa mediassa tämän tästä, mutta enenevässä määrin on alettu onneksi keskustella myös lasten ja nuorten käyttämistä verkkosisällöistä kuin ihan puhtaasti tuntimääristä. Itse ajattelen, että pelkkä ruutuajan rajoittaminen antaa aikuiselle lähinnä valheellisen tunteen siitä, että muksu on netin lieveilmiöiltä turvassa. Vaikka aikaa annettaisiin vain tunti viikossa, tiedonjanoinen teini ehtii kyllä kahlata halutessaan tuossa ajassa läpi sivuston jos toisenkin. Eikä pidä unohtaa ryhmän voimaa. Vaikka omalta lapselta olisi kielletty puhelimen käyttö kokonaan, muksut ryhmäytyvät todennäköisesti jonkun kaverin ruudun ääreen.

En usko, että lasta on mahdollista pitää kokonaan turvassa sopimattomalta sisällöltä, vaikka käytössä olisi kaikki mahdolliset kiellot ja rajoitteet. Siinä, missä itse olen alakouluikäisenä itse tuijottanut silmät lautasina ensimmäistä aikuisviihdevideonpätkää serkkupoikani isän piilotetulta VHS-kasetilta, näkevät nykymuksut todennäköisesti ensimmäiset vilaukset kyseisestä toiminnasta kaveriporukassa jonkun omalta ruudulta.

Parasta, mitä mun mielestä asialle voi tehdä, on yrittää pitää keskusteluyhteys lapsiin mahdollisimman avoimena, jutella pelottavista tai askarruttavista nettisisällöistä, ja koettaa antaa älliä päähän ja hyvä ymmärrys oikeasta ja väärästä.

Koska muksuilla kuitenkin on luontainen tarve usein vähän lipsua annetuista säännöistä ja venyttää surffailua usein vähän turhankin myöhään, on hyvä olla olemassa apuvälineitä verkkorauhan säilyttämiseksi. F-Securen lanseeraama kokonaisvaltainen SAFE-tietoturvapaketti antaa ns. perinteisen suojan laitteille virustorjunnan ja selaus- ja verkkopankkisuojauksen muodossa, mutta myös uudistuneet Family rules -perhesäännöt, joilla jälkikasvun laitteiden käyttöä voi hallinnoida järkevästi etänä.

Käytännössä palvelun avulla voi määritellä laitteille päivittäisen ruutuajan ja myös hallinnoida lasten laitteiden verkkoyhteyttä etänä siten, että pääsyä nettiin ei ole esimerkiksi iltakymmenen jälkeen. F-Secure SAFE rajoittaa myös automaattisesti haitallista nettisisältöä ja pääsy esim. väkivaltaa tai aikuisille sopivaa sisältöä sisältäville sivuille on estetty kokonaan. Palvelusta on valittavissa näppärästi onko kyseessä aikuisen vai lapsen käyttäjärooli, ja aikuisena hallinnoida useampaa laitetta kerralla.

Omasta mielestäni yksi tietoturvapaketin parhaista ominaisuuksista on laitteen paikannusmahdollisuus. Muksun luurin sijainti on siis mahdollista paikantaa tarvittaessa. Muistan eräänkin kerran, kun keskimmäinen lapsi oli hetkellisesti hukassa eikä vastannut puhelimeen, ja olin jo varma, että kersa oli kaapattu. Finder-toiminnon avulla lapsen sijainti on siis mahdollista tällaisenkin hädän tullen paikantaa, kunhan kännykkä vaan pysyy mukana.

Arjen alku on mitä loogisin aika päivittää myös perheen yhteiset pelisäännöt ajan tasalle,  kun koko arki hakee muutenkin vielä uomiaan. Suosittelenkin kokeilemaan uudistunutta F-Secure SAFE -pakettia lataamalla ilmaisen kokeilukuukauden palvelun sivulta.

Nyt mua kiinnostaisi, miten teillä valvotaan lasten netin käyttöä, vai valvotaanko? Kuulostaako joku F-Secure SAFE Family rules -ominaisuus juuri teidän perheelle sopivimmalta ja mikä se olisi? Paikannusmahdollisuus? Ruutuajan rajoittaminen? Haitallisen sisällön estot? Vai kenties perheen laitteiden etähallinnointi?

Vastaamalla kommenttiboksiin osallistut samalla vuoden F-Secure SAFE -paketin arvontaan (arvo 59,90 €)! Arvonnan sääntöihin voit tutustua täällä.  Arvonta jatkuu viikon ajan päättyen 24.8. klo 10.

-Päivi

Yhteistyössä F-Secure

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

14 Replies to “Stop yösurffailulle – perhesäännöillä suojaa verkossa”

  1. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Toi koko perheen ominaisuus ois mahtava. Joudun nimittäin ottaa meidän seiskaluokkalaisen kännykän joka ilta lähes tulkoon oman tyynyni alle. Jos se jää jonnekin lataukseen, se on hiivitty illalla hakemaan takaisin huoneeseen, MUR! poika ei tosin someta, vaan pelaa jatkuvasti. Jos ei pääsisi nettiin, ei puhelin niin kovin kiinnosta.

    Meillä on sääntö että koulu, kotityöt ja harrastukset hoidetaan, muun ajan voi tuhlata kännykkään tai töllöön. Tällä hetkellä siinä on pieni porsaanreikä, vanhin ei nimittäin ole harrastaja luonne. Niinpä pelailee paljon. Niin kauan kun sisältö on ok, yritän sietää liikaa ruutuaikaa…

  2. Ehdottomasti mukana arvonnassa 😉 juuri olin nimittäin lataamassa puhelimeen englanninkielistä versiota tällaisesta sovelluksesta että sais jotain tolkkua esiteinien puhelimenkäyttöön niin nyt pääsisi blondin aivot helpommalla kun ei kielipäätä tarvis vaivata 😦 😂😂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Moikka Sanna! Ja onneksi olkoon! Voitit arvonnassa vuoden ilmaisen F-Secure SAFE -paketin uudella Family Rules -ominaisuudella. 🙂 Laittelen kohtapuoliin mailia perään. Onnea! <3

  3. Family rules olisi ehdoton! Nykyisin kerään lapsilta, isoiltakin, puhelimet yöksi omalle yöpöydälleni. Yöllä ja illalla houkuttelevasti muistutuksia lähettelevät pelit kun ovat aika kutsuvia
    – ja tarpeellista unta luotan työntäviä. Jos siis voisin itse määrittää netin ”aukioloajan” lasten puhelimilla, todennäköisesti rajaukset sen käytön myös aamun ruuhkatuntien yli. Ettei siinä aamupalapöydässä unohduttaisi nettiin sen sijaan, että laitettaisiin nk. töpinäksi.

    Ruutuajan rajaaminenkin tiettyyn tunti tai minuuttimäärään olisi mielestäni myös kätevä ja hyödyllinen. Välillä kun ajantaju katoa viihdekäytössä aikuiseltakin, niin miksei sitten lapselta.

  4. Toi paketti ois meille loistava. Kolmella muksulla kännykkä ja paikannusominaisuus olisi hyvä, kännykät unohtuu välillä kavereille. Tällä hetkellä yritän rajoittaa iltaisin kännykän käyttöä keräämällä ne pois klo 21… Arvaa onnistuuko 😅 myös haitallisen sisällön esto olisi Passeli, vaikka lapsi sen sulkisi jää se kummittelemaan verkkokalvolle.

  5. Meillä lähtee homma luottamuksesta, vaikka välillä hirvittää, että mitä jos KUITENKIN lapsi käy väärillä sivuilla… Korostettu on, että lapsi pyörii aina niillä sivuilla, mitkä voi milloin vain näyttää vanhemmille, niin että hyväksyntä menee läpi. Instasta kuvia on pyydettäessä näytetty, pitäisi kyllä perehtyä vielä tarkemmin lapsen someen. Paketti kuulostaa erinomaiselta, olen ehdottäin kiinnostunut! Kaikki ominaisuudet kuulostivat hyviltä!

  6. Toi paketti ois just ku meille tehty! Loppuisi jokapäiväinen vääntö ruutuajasta. Teini ja juniori täysin toivottomia tapauksia noudattamaan sovittuja juttuja netin suhteen, huoh..

  7. Lapsi ei ole vielä siinä iässä, että ymmärtäisi netin päälle (onneksi), mutta olisi hyvin tarpeellinen. Sitten kun lapseni alkaa nettiä käyttämään, avukseni ehdottomasti tarvitsen jonkin tällaisen apupaketin, sillä en itsekkään ymmärrä kauheasta näiden juttujen päälle 🙂

  8. Mukana! Fakta vaan on, että koko ajan ja kaikkea ei pysty seuraamaan, vaikka noin periaatteessa puhelintsekkejä tehdäänkin! Ja lapset -ne on niiiiin paljon näppärämpiä!

  9. Tällainen on tarpeellinen jokaiseen lapsiperheeseen. Netti on nykyään täynnä monenlaista, siltä on hankala suojata lapsia 🙂

  10. Avuksi tyollainen paketti kyllä olisi. Tarvittaessa löytäisi lapsensa. Ja ruutuajan rajoittaminen….

  11. Mukana! Oikein näppärää olisi kun laitteet vaan katkeaa toimimasta netissä tiettyyn aikaan illasta. Ikäänkuin se ei olisikaan vanhempien ”vika” 😂.

  12. Vaikka lapsia ei olekkaan, tulisi tämä meillä käyttöön ehdottomasti! Kuitenkin meillä melkein kaikki hoidetaan netin kautta, laskut, ostokset, postit jne jne. Haluan olla ehdottomasti turvassa siellä, myös pankkikorttini haluaa. 😊

  13. […] olen tästä kirjoittanut aiemminkin, mutta koska aihe on pinnalla ja tosi tärkeä, päädyin tämän postauksen yhteistyökumppanin, […]

Vastaa