Lähilukio, amis vai koulupaikka toiselta paikkakunnalta?

Maanantaina oli ysiluokkalaisen jatko-opintoja koskeva vanhempainilta. En usko, että olisin edes mennyt, jos en olisi tällainen merkitysten listaaja. Jollain tavoin tuntui kuitenkin tärkeältä istua kaarevan auditorion istuimessa vielä viimeisen kerran kuuntelemassa tämän lapsen asioita, vaikkei illan sisällössä mitään uutta saati mullistavaa ollutkaan.

Kun tyttö vuosi sitten varovasti kertoi olevansa ehkä kiinnostunut lukiosta toisella paikkakunnalla, jähmetyin hetkellisesti kauhusta. En ollut yhtään osannut varautua siihen, vaikka itse muutin kotoa jo varhain. Mutta en ajatellut, että hänellä olisi sellaista paloa, halua tai intohimoa, joka johonkin tiettyyn opinahjoon alaikäisenä ajaisi.

En osannut heti suhtautua ajatukseen kovin rakentavasti, vaikka juuri oman oponi kaikkea muuta kuin kannustavat sanat muistan vieläkin. Hän oli enemmän kiinnostunut vanhempieni lompakon paksuudesta kuin minun haaveestani ja palostani näyttämölle. Olin onneksi sinnikäs ja onnistuin keräämään tarvittavat harrastus- ja kokemuspisteet ihan hyvän keskiarvoni päälle ja pääsin sisään. Päätin jo silloin, että sitä iloa en sille nihkeälle opolle soisi, että maitojunalla kesken opintojen kotiin laahautuisin.

Ja sillä sinnikkyydellä minä siellä pärjäsin. Silloin, kun matikankoe meni uusintaan ja silloin, kun kaapissa oli vain kolme pientä sämpylää ja purkillinen mummun säilömiä suolakurkkuja. En ollut kympin oppilas sen enempää ysillä kuin lukiossakaan, vaan sellainen kasin ja ysin ihan hyvä suorittaja. Pelkällä keskiarvolla erikoislukion ovet eivät vielä olisi auenneet, vaan sisäänpääsyn eteen keräsin liudan harrastepisteitä ja erillisiä soveltuvuusarvioita opettajilta ja ohjaajilta.

En minä lähtenyt kokeilemaan pärjäisinkö. Minä lähdin pärjäämään.
(ja ehkä hiukan näyttämään, että kyllä muuten pärjäisin)

Meitä samanlaisia pikkukaupungista ponnistaneita oli monta ja me kaikki oltiin varmaan yhtä pihalla. Mutta meitä yhdisti valtava halu oppia ja sinnikkyys pärjätä.

Nyt, kun toisen asteen opiskelupaikan hakeminen on meidän ajankohtaista, puheetkin sivuavat aihetta yhä useammin. Koulun käytävillä kuiskutellaan maitojunan palauttamista huippuoppilaista ja kehotetaan lähtöä pohtivia ehkä vielä kerran harkitsemaan, jos jäisi kuitenkin oman kylän opinahjoon. Annetaan ehkä mieluummin ymmärtää ettet pärjää kuin että saattaisitkin pärjätä.

Eikä minustakaan tähteä tullut, harvasta meistä tuli. Paitsi oman elämänsä tähtiä jokaisesta, ja sehän se vasta on enemmän kuin riittävästi.

Meidän ysiluokkalainen päätti lopulta pitkän harkinta-ajan jälkeen hakea lukioon tänne omalle kylälle. Ei meidän vanhempien tai kenenkään muunkaan patistuksesta, vaan koska hän koki sen itse parhaaksi ratkaisuksi. ”En mä ois vielä valmis lähtemään” on lopulta paljon aikuisempaa myöntää kuin paiskautua maailmalle vain lähtemisen ilosta.

Teille, joiden peruskouluaan päättävät nuoret kuitenkin palavat halusta lähteä maailmalle toteuttamaan itseään, toivon kärsivällisyyttä ja luottamusta nuoreenne. Keskustelkaa aihe puhki jo nyt, mutta antakaa nuoren itse tehdä päätöksensä. Halatkaa, tukekaa, muistakaa sanoa, kuinka ylpeitä rohkeasta lapsestanne olette. Pitäkää ovenne apposen auki sen tulla takaisin, jos siltä kuitenkin jossain vaiheessa tuntuu. Ja luottakaa. Luottakaa enemmän kuin koette olevan edes mahdollista.

Ja ennen kaikkea muistakaa, että lapsilla on taipumus kasvaa vanhempiaan fiksummiksi. Luojan kiitos.

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

5 Replies to “Lähilukio, amis vai koulupaikka toiselta paikkakunnalta?”

  1. Tampereen Mirkku says: Vastaa

    Fiksuja naisia siellä molemmat! Vaihtoehtoja on aina mutta vaatii uskallusta tehdä valinta. Hienoa että päätös lähtee nuoren omasta pohdiskelusta ❤

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Sepä juuri, nuoren oma valinta sen ensisijaisesti pitää olla, me sitten tuetaan sitä. <3

  2. Tiia Haltia says: Vastaa

    Mulle pukkaa samasta aiheesta nyt ihan tolkutonta kriisiä 😁 Ei sillä, että epäilisin tyttäreni valintoja ja näille konnuille on jäämässä, mutta kriisiä pukkaa nyt siitä, että tämä pahnanpohjimmainenkin päättää jo peruskoulunsa ja kohta se lähtee kumminkin… ja mitä teen sillä kaikella mukulan passaamisesta jäävällä ajalla? 😂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No hei, niin tuttua! Mut ehkä sitten, kun sitä aikaa jää, se onkin maailman parasta..?! Tai sit me seotaan ja aletaan ahkeroida jotain ristipistotöitä. 😀

  3. Mulla on kokemusta siitä, että lähdin, enkä pärjännyt. Ja se, että vanhemmat tuli syyllistämättä peräkärryn kanssa hakemaan takaisin kotiin, lämmittää vieläkin mieltä. Ettei haitannut, vaikka en onnistunut.

    Se kai se pitäisi omienkin kanssa muistaa, että kannustaa kokeilemaan ja sitten kuitenkin on valmiina ottamaan kopin, jos tarvitsee.

Vastaa