Mun on ollut aina vähän vaikeuksia ymmärtää hapannaamoja. Ihmisiä, jotka suorittavat elämää. Tyyppejä, joille tärkeintä on, että kaikki on suorassa ja niin penteleen täydellistä. Kivikasvoisia vastaantulijoita, joille pelkkä hymyilykin tarkoittaa kontrollin menettämistä.
Ja voi kuulkaa, tiedän juuri tasan tarkkaan, kuinka kaltaiseni pyryharakat ärsyttävät edellämainitun tyyppisiä ihmisiä. Mutta minä pidän lähes elämäntehtävänäni tätä pyryharakoimista. Jos voin esimerkilläni vapauttaa yhdenkin kanssaeläjän kivikasvoisten valtakunnasta, tunnen onnistumista. Katsokaas, elämähän ei lopulta ole niin kovin vakavaa!
Ihan alkuun on hyvä harjoitella hymyilemistä. Ei kovinkaan vaikeaa ja ihan kokonaan ilmaista! Jos et heti kykene venyttämään huulia äärimmilleen siten, että hampaatkin vilahtavat, kokeile aluksi hymyillä pienesti. Ei satu kovinkaan paljon, paitsi jos sinusta on coolimpaa näyttää jatkuvasti juuri purkillisen hapansilakkaa nauttineelta. Tuolloinkin kivut tuntuvat lähinnä sielussa.
En lakkaa ihmettelemästä esimerkiksi asiakaspalvelutehtävissä työskenteleviä ihmisiä, jotka eivät sitten niin millään saa revittyä naamaansa edes johonkin etäisesti hymyä muistuttavaan asentoon. Tai eivät tervehdittäessä vastaa. Sama pätee toisinkin päin. On kohteliasta puhuteltaessa vastata. Se nyt vaan on niin.
Niin kauan, kun hommat on hoidettu, ketään ei loukata ja elämä maistuu mukavalta, en ymmärrä miksei saisi iloita, nauraa ja piru vie, vaikka tanssiakin jos siltä tuntuu?
Mä toivon vielä kiikkustuolissakin olevani yhtä älytön tyyppi ja nauravani yhtä kovaa, kuin nykyäänkin. Ihan vaikka vaan ärsyttääkseni viereisen tuolin tosikkoa. Lällislää.
-Päivi-
Maailmassa ei oo huikeempaa harakkaa kun teikä!
REPS! Siihen oon pyrkiny! 😀 😀 😀
-Päivi-
Just näin 😀
Jesh! 😀
-Päivi-
Tulin kommentoimaan aivan muusta asiasta. Oletko jo ehtinyt allekirjoittaa tämän:
http://www.adressit.com/kodinhoidontuen_jakaminen_perheiden_paatettavaksi
Jos olet kanssani samaa mieltä, että kaavailtu uudistus on arsesta (pahoittelen kienekäyttöäni), allekirjoitathan adressin. Ja pyydä miestäkisin allekirjoittamaan. Tai mikset vaikka nostaisi adressia esiin jossain postauksessa, kuten minä olen tehnyt, pariinkin kertaan.
Kiitos ja anteeksi mainostus! En ole mitään aiemmin lobannut, mutta tämän uudistuksen (tai siis sen vastustamisen) koen sydämenasiakseni. 🙂
Heei, kuulin sua tänään radiosta! Sattumalta olin juuri ajelemassa Tosikoisen kanssa kotia päin, kun aloin kuuntelemaan tarkemmin, että mitä lihavuushöpinää radiosta kuuluukaan – ja sinähän se siellä! 🙂 Hyvältä kuulostit! Ainoa harmi oli, etten voinut kuunnella kokonaan, koska takapenkkiläinen ei oikein ymmärtänyt, miksi jäädään autoon istumaan vaikka oltiin jo kotipihassa…
Hihihiiii! Hassua! En ollu tunnistaa itteeni, ku kuulostin niin aikuiselta. 😀
-Päivi-
Täytyy tutustua asiaan tarkemmin vielä. 🙂
-Päivi-
Mä olen itse kikattaja ja hihittäjä – joka kumminkin hirveän hyvin ymmärrän totisia ihmisiä, kun olen sattunut rakastumaan yhteen totiseen mieheen. On minun mielestäni ihan yhtä väärin vaatia geneettisesti totista ihmistä naureskelijaksi kuin meitä hihittäjiä totisiksi. Minä tykkään kovasti nauramisesta, mutta mieheni en ole tainnut kuulla ihan kunnolla nauravan – jaa-a olenkos koskaan. Hyvänen aika! Silti hän on muuten huomattavan paljon optimistisempi kuin minä, joka olen iloisuudestani huolimatta todellinen pessimisti. Että meittiä on niin moneksi. Mun mottoni on “minä saan olla, sinä saat olla!”
Toi on ihan tosi totta. Että kukin saa olla sellainen, kuin on. Mä olen itse pyrkinyt päätymään sellaisiin porukoihin, joissa myös saan olla oma itseni. Itsensä tukahduttaminen kun ei ole kellekään hyväksi. 🙂
-Päivi-
Mä niin samaistun sun ajatuksiin ja juttuihin. Mä olen kanssa aina se, joka nauraa äänekkäimmin ja sekoilee välillä ihan omiaan…. ja saan “joskus” ihmetteleviä katseita touhuistani. Mut olen sitä mieltä, että tästä elämästä selviää niiin paljon paremmin, kun on hiukan hullu 😉