Hyviä asioita

Viime aikoina musta on tuntunut, että jokin yleisessä ilmapiirissä, ainakin täällä omalla kotiseudullani, on muuttunut. Yleisesti ottaen keskusteluilmapiiri on somen myötä raaistunut, ja vihapuhetta ja törkyä on suollettu eri medioissa jo pitkään. Mutta erityisesti viimeisten kuukausien aikana jokin yleinen tyytymättömyys ihan kaikkeen on tuntunut nostavan päätään. Inhimillisyys ja toisten kunnioittaminen tuntuu unohtuneen monelta kokonaan, puhumattakaan […]

Hei heittäytyjä, säkin ansaitset stipendin!

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen! Tai siis kohta joutuu. Eikä suven sulostakaan tosin vielä tiedä, mutta koulut loppuu ja kesäloma alkaa kohta, oli miten oli. Kesäkuun alussa kokoonnutaan taas koulujen puolapuiden reunustamiin jumppasaleihin tyllihameet kahisten ja tuliterät kesälenkkarit vielä uutuuttaan kantapäitä hiertäen. Malttamattomina kuunnellaan puheet, lauletaan kesälaulut ja kammetaan Suvivirren kolmannen säkeistön alkaessa […]

Lisää palkkaa, kiitos!

Tunnustin tuossa muutama päivä sitten Facebookissa, että kaikkein raskainta luovana yrittäjänä on pakollisten sälähommien tekeminen. Myönsin myös inhoavani kaikkea esimerkiksi laskutukseen ja kirjanpitoon liittyvää jopa niissä määrin, etten meinaa millään saada laskutettua. Mikä saattaisi tietysti pidemmän päälle muodostua ongelmaksi, koska tunnetusti rahaa ei yrittäjän tilille tipu, jos ei sitä muista viitsi asiakkailtaan pyytää. Hyvin nopeasti […]

Pukki diggaa lähilahjaa

Poikkesin eilen muutamassa kotikaupunkini pikkuputiikissa jouluostoksilla. Mitään tarkkoja määreitä ei tällä kertaa ollut mukana, vaan kävin lähinnä kotimatkalla vähän fiilistelemässä ja penkomassa tarjontaa, joskos jotain löytyisi pukinkonttiin. Ja löytyihän sitä. Vartissa olin ehtinyt koluta läpi jo kolme kauppaa ja vetää kuin huomaamatta lahjalistasta yli neljä kohtaa. Jos vielä ihan ensimmäisinä jouluina tänne muuton jälkeen ehdinkin […]

Kun some-sammakko brändin tahrasi

Voi hitto, kun ei aina jaksais olla mitään mieltä tai ottaa kantaa mihinkään, mutta sit aina joku tekee jotain ja onkin yht’äkkiä pakko. Ja varsinkaan en haluais kirjoittaa nyt mistään oikeasta asiasta, kun munhan pitää pysyä lestissäni ja rupatella kaoottisesta arjesta, liian pienistä luistimista ja ärsyttävistä Wilma-merkinnöistä. Mutta kun nämä viestintä-asiat vaan sattuu kiinnostamaan, niin […]