Satunnaiskohtaus.

Enpä muista, koska viimeksi olisin tälleen pimahtanut. Ehtinyt edes ajatella pullaa. Siis muuta kuin syömismielessä. Muutaman päivän relailu tekee ihmeitä. Tekee mieli tehdä nuhjuiselle kodille jotain. Pesee vaikkapa nyt ennen aamukahvia vessan. Suunnittelee remonttia ja pieniä sisustushommia. Leipoo pullaa. Hyvänen aika. Pääsiäinen muistutti jälleen, että lasten kanssa pitäisi ehtiä olla enemmän. Niiden kanssa, ei pelkästään […]

Nyt ei kyllä sit mitään.

Mulla on mennyt muutama viime viikko vähän lujaa. Ei siis hauskanpitomielessä (valitettavasti), vaan aikataulumielessä. Kotona oon kääntynyt pääasiassa nukkumassa, muuten arki on täyttynyt aikatauluista. Kroppakin jossain vaiheessa yleensä kertoo, kun ei itse tajua pysähtyä. Nukkuminen huononee ja kaikenmaailman kulkutaudit iskee helpommin. Pääsiäisen vapaat tuli siis varsin hyvään kohtaan. Ehkä kaikkein eniten toivoisin kokonaan suunnitelmista vapaita […]

And she’s twelve.

Siinä se mun aprillihuijarini on. Ihan vaan kokonaan 12-vuotiaana. Vein tytön tänään syömään juhlan kunniaksi. Ihan kaksin. Ja tuli sellanen pakahduttava onni. Tästä tyypistä on kasvamassa hieno ihminen. Osaa käyttäytyä. Osaa nauraa. Ja mitä isommaksi on kasvanut, sitä enemmän uskaltaa heittäytyäkin. Lapsi, joka oli ennen kouluikää niin ujo, ettei selvinnyt edes kerhokuvauksesta itkemättä, on nykyään […]

Aprillia nyssitte.

Mun esikoiseni teki mulle tasan 12 vuotta sitten ultimaattisen aprillipilan. Veitikka potkas lapsivedet pihalle ja oli ihan että nyt mää täältä tulen. Mutta olikin sit lopulta et aprillia mutsi, ja syntyi vasta seuraavan päivän iltana. En juonu kuravettä päälle, mutta kaljan olisin voinu pitkittyneen ensisynnytyksen jälkeen vaikka korkatakin. Oikeestihan nää useimmat aprillipilat on ihan väsyneitä. […]

PING it on, bitch!

Mä olen vieläkin melkein sanaton viikonlopun jäljiltä. Enkä pelkästään siksi, että ääni otti eilen lenssun ja koriskannustuksen jälkimainingeissa hatkat. Vaan se PING. Moni varmaan vieläkin ihmettelee, että mistä helkkarista tässä hommassa oikein oli kyse. Ja sitä jännitettiin me osallistujatkin varmasti kollektiivisesti ennen perjantaita. PING Helsinki kokosi ensimmäistä kertaa sisällöntuottajat blogeista, Instagramista ja Youtubesta sekä yritykset […]

#pinghelsinki

Passi… Check. Korkkarit… Check. Huulipuna… Check! Meitsi lähtee kohta kohti Helsinkiä ja huomenna koittavaa PING Helsinki -tapahtumaa. Hiukan jännittää, paljon innostuttaa! Koneen äärellä tuskin juurikaan ehdin majailla seuraavan parin vuorokauden aikana, mutta meininkiä (ja MUTSIn ensimmäistä Tallinnan matkaa..) voi seurata Instagramissa häsällä #pinghelsinki ja Facebookissa. Pitäkää peukkuja, että a.) ehdin bussiin, b.) hyppään oikeaan bussiin […]

Parasta just nyt!

Voi rakas blogini, kuinka olen sinua laiminlyönyt! Ja saattaa olla, että joudun jatkamaan välinpitämättömällä linjallani vielä loppuviikonkin. Olen niin pahoillani. Mutta lupaan kuitenkin olla sinulle hyvä taas ensi viikolla. Sit mä usein tahtomattani laiminlyön teitä blogikavereitakin. Oon saanut viime kuukausina useammankin haasteen ja vaikka niihin olen ollut tarttumassa, olen lopulta unohtanut. Anteeksi siis myös teille. […]

And the Kånken goes to… ja ALE-koodi!

What the damn hell?! Hiukkapikkasen oli osallistujia keltaisen Kånken-repun arvonnassa! Ja jukoliste, pistitte mut vielä oikein ylitöihin. Kestää nimittäin jonkun aikaa kahlata läpi kaikki osallistujat, varsinkin kun muutamasta sähköpostista oli osallistuttu oikein urakalla. Soo soo, sanoo mutsi. Yksi arpa per pyllerö, jotta kaikille on tasapuolista. Noh, nyt on kuitenkin homma saatu tehtyä ja arvonta suoritettu. […]

Sijaistoimintoja.

Uskomatonta, kuinka vetoavalta imurointi voi tuntua, kun pitäis tehdä koulutehtäviä. Käsittämätöntä, että reisissä ei paina lenkillelähtö yhtään, kun pitäis tehdä koulutehtäviä. Ihmeellistä, kuinka suurella intohimolla vessojen pesuun voi suhtautua, kun pitäis tehdä koulutehtäviä. Olen ihan koko päivän onnistuneesti siis vältellyt noita tehtäviä. Pessyt mielettömällä draivilla pyykkiä ja pyöritellyt vessapaperikiharoita. Tehnyt oikeastaan mitä tahansa, kunhan ei […]

Tulikohan vahingossa pilattua lasten elämät?

Aloin tuossa koulusta tullessani bussimatkalla muistella omaa nuoruuttani. Sitä yläaste-aikaa. Kuinka kipeästi sitä kaipasi pois kotiseudulta. Mä olisin ihan välttämättä halunnut tuolloin muuttaa Jyväskylään. Sukulaisten luona Keski-Suomessa vietetyt lomat saivat mut ihastumaan kaupungin letkeään elämänmenoon. Juuri sopivan suuri kaupunki, eikä tällainen pikkukylä. Ja sit siel oli toi Body Shop. Mitä muuta 90-luvun 14-vuotias tarvitsi? Ei […]