Hei arki, mitä ihmettä?

Pakkaspäivä-006

pakkanen-066

pakkanen-080

Nyt odotin kyllä suurempaa vitutusta. Löffäysloma takana ja sit piti herätä seiskalta. Ja taas väsyttäis ja ei kerkee. Olkoonkin sitten kyse vain kaksipäiväisestä viikosta tai oikeasti rentouttaneesta lomasta, mutta näiden parin arkisemman päivän aikana on ehtinyt ilmaantua jo tosi monta hyvää asiaa. Sellasta onnellista just. Olen vähän hämilläni.

Useampi puhelu ja sähköposti on saanut hihkumaan ilosta. Pitkään mielessä kaihertanut epävarmuus on väistymässä ja luotan nyt itseeni enemmän. On vaan hyvä boogie, yleisesti kummallisen hyvä fiilis. Loppuviikon positiiviset fiilarit kruunattiin tänään, kun päättötyö kaikkine liitteineen lähti arvioitsijoille. Yksi apina pomppasi siis pois olalta ja nyt jännitetään enää ensi viikkoa, jolloin selviää, mennäänkö läpi.

Viikon ainoana miinuksena rekisteröidään pätkäpojan monta päivää jatkunut kuumeilu ja pitkään odotettuun viikonlopun koristurnaukseen lähdön epävarmuus. Lähtöpäätös tehdään vasta huomenaamuna, joten pitäkää peukkuja että lämpöily pysyy poissa.

Voi olla, että leijuminen loppuu hyvin äkkiä ensi viikon koittaessa, kun muksuja pakataan pakkasvarustuksessa kouluun. Mutta jos nyt hetken nauttisi tästä. Sisään hiipivästä pakkasesta huolimatta.

-Päivi

Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

6 Replies to “Hei arki, mitä ihmettä?”

  1. Kuulostaapa ihanalta <3 Toivotaan, että hyvät fiilikset (tai edes osa niistä) kantaa vielä ens viikollakin (ja koko tammikuun!). Ja toivottavasti sairastelut kuumeineen olis nyt hoidettu pois.
    Meillä arki alkaa vasa ens viikolla, mutta odotan jo nyt sen olevan rankka, mutta olisinpa yhtä onnekas kuin sä ja olisikin hyvä boogie, se kun kantaa jo pitkälle. Pidetään peukkuja niin onnistuneen koristurnauksen kun hyvän ja sujuvan arjenkin puolesta ?

    1. Kyllä se meinas tossa välissä jo vähän käydä alamaissa, mutta tänään taas nousujohteinen! Tsemppiä arkeen sinnekin! 🙂

  2. Onnea! Lapi menee varmasti etta heilahtaa, pidan peukkuja!?

    1. No niin se meni! JESH! 😀

  3. Kuulostaa hyvältä ? Mukavaa viikonloppua!

    1. Kivaa viikkoa sinnekin! 🙂

Vastaa