Kantarelli-pekonipiirakka

Minä: “Voisin tehdä huomenna sellasta kantarellipiirakkaa.”
Mies: “Hmpphhh…”
Minä: “Ajattelin laittaa siihen pekonia kans.”
Mies: “Joo, kuulostaa hyvältä!”
Ettei miesraasun vahingossakaan tarvi sitten ainakaan kasvisruokaa syödä… 😉
Kantarellien, pekonin ja punasipulin liitto uppoaa muhun. Niin pastassa, kuin piirakassa. Tämä kyseinen piiras loihdittiin ihan hatusta, mutta toimi salaatin kanssa mainiosti!

 

Ohje oli jotakuinkin tälläinen:
Kantarelli-pekonipiirakka
 
Pohja:
 
125 g voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kylmää vettä
 
Täyte:
 
1 pkt pekonia
reilusti kantarelleja
2 pientä punasipulia
n. 100g kantarellituorejuustoa
2 dl kermaa 
2 munaa
n. 3 dl juustoraastetta (vahvaa)
suolaa
valkopippuria
 
Nypi jauhot pehmeään voihin. Lisää kylmä vesi ja möyhi tasaiseksi. Painele piirasvuoan pohjalle. Pohjaa voi halutessaan esipaistaa 200C:ssä viitisen minuuttia.
 
Pilko pekonit pieneksi ja paista pannulla rapeaksi. Lisää pilkotut kantarellit ja sipulit ja pyörittele pannulla pehmeiksi. Kumoa täytteet piiraspohjan päälle. (paprikakin voisi olla mukava lisä tähän)
Sekoita tuorejuustoon kerma ja vatkaile munat joukkoon. Mausta ja lisää osa juustosta seokseen. Kaada täytteiden päälle. Kuorruta piirakka vahvalla juustoraasteella.
Paistele 200 asteessa puolisen tuntia. Lisukkeeksi raikas salaatti. Ja lasi punkkua. 😀 
-Päivi-
P.S. Sanokaa, jos kyllästytte näihin leivontajuttuihin… Tää on mulle ihan paras reseptikirja, muuten mun ohjeet on aina ihan hukassa! 🙂
It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

8 Replies to “Kantarelli-pekonipiirakka”

  1. Kylläpä näyttää hyvältä. Mulla on sienet kaikki vielä metsässä, jonohan ne on jäätyneet pakkasessa. Blogi on kyllä paras reseptikirja, ja muistikirjakin. Ihanaa iltaa.

    1. Mäkään en kyllä itse oo sienestänyt, mutta onneksi ihania reippailijoita on lähellä, niin saan kuitenkin näitä metsän herkkuja. 🙂 Tää on oikeesti loistava muistikirja! Ja reseptitkin on niin näppärästi saatavilla. :)Kivaa loppuviikkoa!-Päivi-

  2. Naminam! Ei kyllästytä 🙂

    1. Hih, kiva kuulla! :)Toiveikasta torstaita!-Päivi-

  3. Anonymous says: Vastaa

    Kuulostaa todella hyvältä tuo piiras ; namskissss..Voisin vkoloppuna loihtia, tosin laitan kanttiksen tilalle suppiksia 🙂 -on meinaan viime vuotisia pakkasessa :)))

    1. Suppikset käy vallan mainiosti! Nam! :)-Päivi-

  4. Raakel Rousku says: Vastaa

    Paras ohje. Tehtiin eka kertaa ja just syödään niin, että napa ratkee. Kiitos.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kiitos! Ihana kuulla! ❤️

Vastaa