Kesäelämää.

Meillä eletään kuin pellossa. Melukylässä. Lomalla. Tehdään vaan muutamia pakollisia hommia (niinku käydään esim. töissä…), syödään miten sattuu, retkeillään olkkarissa ja nukahdetaan joka ilta inan liian myöhään. Ei noudateta mitään aikatauluja, paitsi päivittäistä uimista. Lojutaan rannalla, kylvetään aurinkorasvassa ja haukataan muistaessamme jotain muutakin ruokaa, kuin leipää ja suolakeksejä.

kesäelämää 004

Kontrollifriikin ja rutiinireetan painajainen. Kämppä kuin hävityksen kauhistus, ruoka-ajat mitä sattuu ja tukat takussa. Mutta voi noita ihania järviveden kasvattamia, pisamanenäisiä lapsia. Kuinka syvältä kumpuaa pienen ihmisen ilo, kun saa hypätä laiturin päästä pommin. Joka ilta.

kesäelämää 003

Päätän antaa pellossa elämisen vielä jatkua. Edes viikon. Pitkittää sitä kesäloman hälläväliä -fiilistä vähän. Aikataulut ja rutiinit räjähtää silmille kuitenkin jo parin viikon päästä koulun myötä. Nyt uidaan vielä joka päivä, nukutaan siskonpedillä olkkarissa, pestään vain välttämättömät pyykit ja astiat ja nautitaan toistemme helkkarin hyvästä seurasta. Murjotetaan niistä siivousvuoroista sitten taas syksyllä.

-Päivi-

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

14 Replies to “Kesäelämää.”

  1. Nimetön says: Vastaa

    Kannatetaan!

    1. Jes! 🙂

  2. Hear hear!

    1. Indeed!

  3. Just nyt mökillä sama fiilis 😉

    1. Kuulostaa hyvältä! 🙂

  4. Ihanaa, just noin! 🙂

    1. Parasta!

  5. Ihanaa, että tuollaisiakin kesälomia ja -lomalaisia vielä on! Mikä onkaan sen mukavampaa, kuin rikkoa tylsät rutiinit ja nautiskella pienistä arjen jutuista porukalla!

    Taidamme ottaa mallia ensi viikolla alkavaan lomaan tästä kirjoituksesta.

    1. Ja meillähän ei edes lomaa enää ole, mutta siksi ehkä on vieläkin parempi ottaa rennosti. Jaksaa sit töissä. 🙂

  6. Noin sen pitää olla, tosin tuon työosion voisi skipata! Nautitaan nyt kybällä näistä helteistä!

    1. Työn vois kyllä todellakin skipata! 😀 Nautiskellaan!

  7. Tää on just se kaava, mitä itsekin olen todennu noudattavani viime kesät <3
    Onko ihanampaa?
    Me ei omisteta mökkiä ja lomatkin (isännän, itse oon vielä kotiäiti) on ollu jo keväällä ja toinen pätkä vasta loppukesästä, niin täytyyhän se mökki/loma/kesäfiilis jostain ja jossain kehittää. Eli meillä myös koti kun pommin jäljiltä, varpaat mutaset ja hiukset takussa, ruoka aikaan napataan leipä tai banaani ja hyvin menee.
    Välillä koittaa se kontrollifriikki nostaa päätään ja vaatii järjestystä taloon, mutta aika äkkiä sen saa vaiennettua ja kesämeininki jatkuu 🙂
    Kiitos blogista, sun jutut uppoo hyvin mun ajatusmaailmaan, on kiva seurata teijän touhuja <3

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      k

Vastaa