Kesälomapalapeli.

Pitkä kesälomakin voi toisinaan muodostua ongelmalliseksi. Ei toki minulla. Vaan noilla koululaisilla. Ei varmaan olla ainoita vanhempia, jotka repii tukkaa päästä miettiessään kenen kumminkaimannaapurinvillen nurkkiin muksuja mikäkin viikko ängetään. Ilmeisen suosittu käytäntö on vanhempien peräkkäiset lomat, jolloin koululaisen ei tarvitse olla juurikaan yksin, mutta perheellä ei näin ollen ole välttämättä yhtään yhteistä lomaa. On leirejä ja kerhoja (jos sattuu olemaan niiden onnekkaiden joukossa, jotka mukaan mahtuvat), on mummuloita ja sukulaisia. Joka tapauksessa kivasta pitkästä kesälomasta sukeutuu useille perheille ahdistava logistinen palapeli, jonka jälkeen palaakin jo mielellään syksyllä töihin ja arkeen.

vappu 2013 033

Me kuulutaan tänä kesänä siihen joukkoon, joilla ei juurikaan lomia ole. Miehelle on ehtinyt kertyä pari viikkoa, minä aloitin työni niin äskettäin, että nautiskelen kesästä aivan jossain muualla, kuin laitumilla. Lomaileva koululainen on “jo” kolmasluokkalainen, joka onneksi viihtyy hyvin yksikseen ja kavereiden kanssa ja pappakin asuu ihan naapurissa.

Ensi kesänä ongelma onkin jo uudenlainen, kun koululaisia on kaksi, joista toinen on pieni ekaluokkalainen. Tietysti toivoa sopii, että silloin meillä molemmilla vanhemmilla on myös kertynyt vähän enemmän lomaa, kuin viikko tai kaksi.

Miten teillä on hoidettu kesälomapalapeli? Auttavatko isovanhemmat, kummit tai ystävät? Pidättekö lomia peräkkäin tai jopa palkatonta? Onko lapset ilmoitettu kesäkerhoihin tai -leireille? Vai joko muksut pärjää keskenään?

-Päivi-

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

0 Replies to “Kesälomapalapeli.”

  1. Ensi syksyn kuudesluokkalainen nauttii kun saa olla yksin ja tänä vuonna olimme todella onnekkaita, kun saimme molemmat mieheni kanssa loman koko tarhan kiinniolo ajalle. Tänä vuonna ei siis meillä pelata kesälomapalapeliä.

    Aikaisempina vuosina onnena on ollut täysi-ikäisyyden kynnyksellä olleet serkut, joilla sai paikattua kesän pitkiä viikkoja ja tarjottua vähän serkuille samalla taskurahaa. Jatkossa ei serkukset enää ole käytettävissä, saas nähdä mitä peliä ensi kesänä pelataan…onneksi sinne on vielä reilusti aikaa 🙂

    1. Samaa mäkin mietin… että onneksi ensi kesään on vielä aikaa. Uskoisin, että mekin saadaan tää kesä hoidettua ihan suht kunnialla näillä pelimerkeillä, mitä on. Se on kyllä muuten jännä, miten noita lapsia ei tunnu tuo yksinolo häiritsevän yhtään samoissa määrin, kun meitä vanhempia…?! 😉

      -Päivi-

  2. Voi ei, niin ymmärrän ja muistan tämän. On hyödynnetty niin mammat, pappat, seurakunnan kesäkerhot, naapurit ja peräkkäiset lomatkin. Vaikka omat lapset ovatkin jo aika isoja, niin vähän kauhistuttaa ja säälittää silti se, että yhä joutuvat olemaan keskenään 1½ kuukautta ennen omia lomia. Heitä se ei taida haitata…

    1. Voi olla, että sitä tulee itse stressattua vähän jopa liikaa… Onhan sitä itsekin aikoinaan roikkunut kesälomat pääosin yksikseen. Ja toki kyllä sukulaisissakin.
      Ja onhan se tietysti tietynlainen luottamuksen osoitus myös lapselle, kun hänet/heidät uskaltaa jättää yksin. Vaikka onhan toi 2,5 kk aika pitkä aika…

      -Päivi-

  3. Homma ratkesi aikoinaan sillä, että en palannut töihin päiväkotiin vaan ryhdyin perhepäivähoitajaksi. Olisi ollut pari kesää lapsille kurjaa kun kummallakana vanhemmalla ei yhtään lomaa. Nyt on lomaa ja äiti kotona 🙂

    1. Loistava ratkaisu varmasti tietyille perheille! Nostan muutoinkin hattua perhepäivähoitajille, itsestä ei varmaan siihen hommaan olisi. 🙂

      -Päivi-

  4. En oottele lasten lomaa kovinkaan innokkaana kun se tietää mulle, kotiäidille lisää töitä. Yks kaks kotona pörrääkin koko ajan viisi koululaista kahden pienen lisäksi.
    Siinä ne sitten narisee kun ei ole mitään tekemistä eikä minnekään mennä. Isä kun on koko kesän töissä ja vähäisen vapaa-aikansa käyttää kodin ja pihan korjaustöihin.
    Että jippii!

    1. Hei, I feel you! Nää on just näitä juttuja, joista ajattelee aluksi, että voi kun ihanaa kun saa olla kesän kotona rauhassa lasten kanssa… ja päivän jälkeen olet valmis huutokauppaamaan mukulat ihan vaikka pullonkorkeista.
      Tsemppiä sinne kesikseen!

      -Päivi-

      1. No kiitosta vaan 😀

  5. Saariston kasvatti says: Vastaa

    Eräs opettaja täällä muistuttaa, että vaikka se loma on ongelma vanhemmille, niin se loma on välttämätön koululaiselle itselleen. 🙂 ja on se välttämätön niille opettajillekin. Nimimerkillä töttöröö jo parin kuukauden jälkeen 😀

    1. Ehdottomasti on! Ja jossain keskustelussa jo mainitsinkin, että ymmärrän senkin, ettei opettajat sen enempää kuin oppilaatkaan halua luopua saavutetusta edusta. Siis pitkästä lomasta. Mikä on ihan ymmärrettävää.
      Päänvaivaa pitkä loma silti kovasti meinaa aiheuttaa. 🙂

      -Päivi-

  6. Isovanhemmat (myöskin työelämässä) auttavat. Laitamme kaikki lomamme putkeen ja niin kesä hoituu. Isosti täytyy olla isovanhemmille kiitollinen, että ihan tarjoutuvat osaksi tätä palapeliä.

    1. Isovanhemmat on ihan korvaamaton apu! Meillekin ihan tavallisessa arjessa auttavat paljon. Onneksi! 🙂

      -Päivi-

  7. Hienoa, että pääsit tänne KaksPlussalle ja saat varmasti lisää lukijoita. Mutta minä kaipaan vanhan Uskolan tunnelmaa. Vanhassa blogissasi oli ihanan rauhoittava tunnelma, värit ja tekstityypit kauniisti sopusoinnussa. Tässä uudessa on vähän semmoinen räikeämpi ulkoasu ja esim. fontti minusta hyvin persoonaton. Jotenkin ihan tuntee sen lapsiperheen kiireen ja stressin, kun katsoo näitä tämän lehden blogeja. 😉 Enkä nyt tarkoita, että tekstien sisältö tai tyyli olisi muuttunut, mutta juurikin tähän lapsiperheen kaaoksen kaipaisin vanhan Uskolan harmoniaa. 🙂

    1. Moi Maisa! Ja kiitos kommentistasi.
      Tämä uusi blogipohja on kieltämättä vähän erilainen, kuin vanha. Tietysti johtuen ihan alustastakin, näiden portaalien alla kun tietysti noita mainoksiakin sivuilla vilahtelee.
      Mitä ihan Uskolan uuteen ulkoasuun tulee, muutokset on tehty mun omasta toiveestä. Halusin blogin ulkoasusta hieman “räväkämmän” ihan siitäkin syystä, että blogin sisältö tai minäkään sen puoleen ei kumpikaan olla kovin harmonisia. 😉
      Itse tykkään uudesta lookista kovasti, mutta toki ymmärrän, että kaikkia se ei voi miellyttää. Toivottavasti kuitenkin tykkäät edelleen jatkaa lukemista. Koitan kuitenkin tästäkin lähtien postata myös sisustuskuvia, joissa toivottavasti on mukana myös ripaus harmoniaa. 🙂
      -Päivi-

  8. […] keväänä kesäloma-aikaa mietittiin Uskolassa tältä kantilta, tänä vuonna sentään toisella meistä on lähestulkoon kuukauden loma. Jos ihan totta […]

Vastaa