Näin kaksi päivää ennen jouluaattoa alan olla noin 98,9 % varma, että tästä tulee kaikkien aikojen paras joulu. Tai omalla tavallaan se on sitä jo, ollut koko juhlaan valmistautumisen ajan.
Kuten viime postauksessa teillekin avasin, tämä koko vuosi, mutta erityisesti sen alkupuolisko, oli mulle tosi vaikea. Samaan aikaan, kun sain toteuttaa yhtä unelmaani ja viimeistellä ensimmäisen kirjani julkaisua, olin aivan romuna ja rikki. Erityisen varma olin siitä, että olen poikkeuksellisen paska juuri työssäni, että maailmassa on tapahtunut joku virhe, kun mun annetaan tehdä tällaista, vaikka olen tässä kaikessa niin surkea.
Mutta väitän myös, että ilman tuota pohjamutien kyntämistä en osaisi juuri nyt olla niin onnellinen kuin olen. Päätös jättää turha stressaaminen pois jouluvalmisteluista on ollut paitsi paras, myös hämmästyttävän onnistunut. Meillä on kuitenkin hyasintit, kynttilät ja kinkku, lahjat jotakuinkin järjestyksessä ja ennen kaikkea rauhallinen ja rento olo.
Kun eilen illalla rojahdettiin koko viisihenkisellä sakilla sohville katsomaan meidän jouluperinnettä, Yksin Kotona -leffaa, ei yhtään hakannut takaraivossa vielä siivoamaton kuisti tai lumeton maisema. Oli vaan yksinkertaisen hyvä olla.
Vaikka suomalaisittain onnensa julkituominen on jollain kummallisella tavalla häpeällinen ja ylimielinen teko, aion nyt epäsuomalaisesti toitottaa olevani aivan järjettömän onnellinen. Jos mietin meidän elämää vaikka vain viisi vuotta taaksepäin, matkan varrelle on mahtunut niin monta mutkaa ja ojanpohjaa, että tiettyyn vastoinkäymisten määrään ehti jotenkin jopa tottua. Yhdessä vaiheessa ajattelin, että meidän elämä vaan menee näin. Kun jostain vaikeudesta selvittiin kuiville, iski naamalle seuraava ja niin oli vain opittava elämään.
Varmasti noilla vuosilla on myös vaikutuksensa tähän hetkeen. Osaan oikeasti arvostaa sitä, kuinka meidän koko perheen elämän palaset ovat yksitellen loksahdelleet paikoilleen. Jo pelkästään se, että meillä vanhemmilla on molemmilla töitä, vieläpä sellaisia, joissa viihdytään, on valtavan helpottava ja hieno asia. Puhumattakaan lapsista. Kuinka ollaankaan saatu noin hienot kolme! Kun istun niiden takkutukkien arviointikeskusteluissa opettajan kertoessa kuinka hyvin kaikki on, tai kun vanhin ylittää itsensä opinnoissaan jatkuvasti, heittää sydän rinnassa kuperkeikkaa ja tulee niin valtava ylpeys, että se pakahduttaa.
Tiedättekö, niin että sormenpäissä asti tuntuu ja tekee mieli rutistaa ne siinä ylpeydenpuuskassaan ruttuun.
Toivottavasti teillä siellä ruutujen toisessa päässä on myös rento ja hyvä fiilis. Tää nakkimuija toivottelee jo nyt kaikille ihanaa, rauhallista, kaunista, nautinnollista ja makeaa joulua! Pyhinäkin todennäköisesti palaan kirjoittelemaan, mutta siitä(kään) en ota stressiä. Somessa pyörin ainakin, eli tervetuloa mukaan meidän joulunviettoon sitä kautta. Löytyy kanavista nimellä @nakitjamutsi.
Pusuja!
-Päivi
Ihana kuulla! Tunnelmallista joulua! <3
Kiitos! <3
Oikein ihanaa ja rauhallista joulua teidän koko perheelle ?
Vähän jälkikäteen, mutta kiitos! <3
Mulla tämä vuosi 2017 kokonaisuudessaan on ollu varmaan elämäni raskainta aikaa. Yli 10isot juhlat, tarkotan siis häät, kihlajaiset, lakkiaiset, rippijuhlat jne, oma valmistuminen (sen kanssa takkuaminen ja epätoivo) ja muutenkin vois sanoa että liian hektistä elämää ollut. Koko ajan isoja muutoksia mitkä vie energiaa ja lisäksi oon auttavainen luonteeltaan että kuuntelen paljon ystäviä joka on ihana asia.
Ihana kuulla että olet osannut ottaa rennosti jouluvalmistelujen kanssa, kyllä se joulu tulee ilman joka paikan puunausta ja stressiä!
Rauhallista joulua teille ja onnellista uutta vuotta 2018!
Meinaan lukea jatkossakin, oot huippu kirjottaja 🙂
Kuulostaa kyllä todella rankalta. Toivon sulle keveämpää ja vähintään yhtä onnellista tulevaa vuotta. <3
Ihanaa, jos pysyt jatkossakin täällä blogin matkassa!
Onko tää nyt sitä suomalaisuutta, kun kommenttikenttä on paljon helpompi täyttää sanoa, että juu, ihan samaa paskaa täälläkin, kuin että menisi julkisesti huutelemaan, että kyllä vain, hyvin pyyhkii? 😉
Itse ajattelen, että joulu on osin myös asennekysymys. Tulee vuosia, jolloin ei yhtään tunnu pääsevän tunnelmaan ja sitten niitä toisia, jolloin jo loka- marraskuussa tekis mieli aloittaa. Olen opetellut asettamaan joulua oikeisiin mittasuhteisiin: oikeasti ne on vaan pari-kolme päivää, laitanhan ruokaa vuodessa sen kolmesataa muutakin kertaa. Vähintään. Eli ei ihmeitä tarvita pöytään nytkään.
Samoin olen huomannut, että joulun suurin kauhukuva tuntuu (kodissa kuin kodissa) olevan klassinen “jos ei meillä olekaan niille mitään” ja pitäiskö vielä muutama varalle, jos kuitenkin joku tulee. Pyristelen tänä vuonna tuota ajatusta vastaan. Enhän itsekään odota lahjaa vieressäni saavani samanlaisen myös takaisin. Että hyvästi stressi ja vaihtamisen huoli. Otan vastaan ja annan kiitollisuudella, en velvollisuuden tunteesta. Asenne auttaa.
Hyvää joulua!
Oon samaa mieltä, että asenne auttaa. Ja sen koko joulufiiliksen pitää lähteä itsestä, ei siitä, miten ajattelee, että jostain syystä pitäisi tehdä. Meillä oli hyvä ja rento joulu, juuri niin kuin ajattelinkin. Toivottavasti teilläkin! <3