Mä välillä mietin, tätä arkea nimittäin. Että miten kaikki jotenkin katoaa ja puuroutuu siihen pohjaan palaneeseen arkikattilaan. Aamulla tuskailee, et vitsi ku väsyttää ja loppuispa tää päivä äkkiä ja illalla miettii, että miten se päivä meni niin nopeesti. Viikot suorastaan juoksee ohi ja arkeen on niin kamalan helppo kadota. Toistetaan konemaisesti samoja rutiineja, ollaan ankeita ja kiukkuisia.
Työt hoidetaan. Lapset hoidetaan. Kauppa-asiat hoidetaan. Laskut hoidetaan. Koti hoidetaan. Harrastukset hoidetaan. Lemmikit hoidetaan. Pihaa hoidetaan. Jopa hiukset muistetaan hoitaa.
Huomaatteko, mikä listasta puuttuu? Niin, se parisuhde. Itsestäänselvyys, joka hengaa asiainhoitoletkan viimeisenä. Pysyyhän se siinä, niinkuin aina. Kun ei ehdi, eikä oikein jaksais nähdä vaivaakaan. Mennään treffeille sit taas, ku lapset muuttaa pois kotoa. Heh heh.
Mutku ei. Parisuhde on lopulta koko homman perusta. Sekä syy, että seuraus. Ilman sitä aikoinaan niin kiihkeää suhdetta ei olisi koskaan ajauduttu itsestäänselvään perhearkeen ja kun tuo arki joskus muuttuu, olisi kai kohtuullista, että tuon kaiken alullepanijasta olisi jäljellä muutakin, kuin rauniot.
Itsestään se ei kasassa pysy. On eri asia elää vierekkäin, kuin yhdessä. Jospa kokeilis vaikka viikottain tehdä jotain ihan kaksin puolison kanssa. Vaikka tähtisilmänne vierastaisi kuinka, hän jää kyllä henkiin parin tunnin hoidossaolon jälkeenkin. Ja te jaksatte tähtisilmän yöheräilyjä paremmin. Se on se yhteinen aika, nääs. Lujittaa hommia.
Ihan väärä henkilöhän minä olen ketään neuvomaan. Yhdessä tehdään kyllä asioita, mutta vähemmän kahdestaan. Joinain päivinä kommunikointi hoituu lähes kokonaan whatsappin kautta ja vaikka kuinka vihjaan, ei se toinen ainakaan tajua mitään pöytää varata. Leffalippuja ostaa. Keilarataa varailla. (naiset tajus nytkin vinkin, miehet on todnäk et “niii, keilaamine on kyl kivaa” ja that’s it)
Parisuhde on, joka tapauksessa, hoitamatta vaarallinen. Repeää liitoksistaan, hajoaa, latistuu. Sitä kannattaa vähän rapsutella ja hoitoaineella sivellä. On se sen arvoista.
-Päivi-
Kuvat kotikadulta. Eivätkä liity mihinkään. Tiettykään.
Pidän ohjenuorana jonkun viisaan sanoja “aikuisten parisuhde on lasten koti”. Se on minusta myös armollinen niille, joiden homma ei kertakaikkiaan ole toiminut.
Toi on hieno ohjenuora, otan käyttöön! Kiitos! 🙂
Mä oon kuullut että vanhempien välinen rakkaus on lasten koti. Haluaako sitä hoitaa lasten kotia 🙂
Hyvin sanottu tuokin!
Meillä on juliste, jossa lukee: Sinun arkesi on jonkun lapsuus. Osuu ja uppoaa. Mutta parisuhde on kyllä koko perheen koti, useimmiten se vaan nimenomaan tulee to-do-listan loppupäässä…
Toi ois kyllä hyvä olla muistutuksena jossain näkyvällä paikalla aina!
Minun lempifraasini: Parasta, mitä isä voi tehdä lapsilleen, on rakastaa heidän äitiään ♡
Oi! Hienosti sanottu tuokin! <3 Ja hyvin totta.
Mun uudenvuodentavoite on etta joka ilta (tai no, jos nyt edes 5 kertaa viikossa) juotaisiin iltateet miehen kanssa yhdessa (tai iltakaljat tai -viinit jos on sellainen ilta). Mutta siis tarkeinta on etta taman tapahtuu lasten mentya nukkumaan, kadessa on jotain juomaa, ja se tarkein: kaikki naytot (lappari, tv, puhelin) on sen hetken kiinni/pois kadesta. Paatin etta teehetken ei tarvitse kestaa kuin vartin (meilla on usein toita illalla tehtavana), eika edes tarvitse jutella mitaan Isoja Juttuja, ihan vaan vaihtaa paivan kuulumiset. Ilman tata tarkoituksellista juttuhetkea meilla kun ei yleensa ole paivassa yhtaan yhteista hetkea johon ei kuulu lisaksi ainakin yhta lasta tai ruutua.
Loistava tavoite! Ja siinäpä se, nää jutut on vaan otettava ikään kuin “ohjelmistoon”, jotta ne tulee hoidettua. Mekin käydään molemmat omissa harrastuksissamme ja tapaamisissamme, mutta yhdessä? Ei juur mitään!
Nii-in, Päikky. Oikeessa oot. Hitto kun tulee töistä kotiin, ruokkii perheen ja saa lapset unille, on oman ajan aika. Oon mieluummin itekseni omissa (usein some-) maailmoissa ja ukko omissaan. Ei VIITSI ruveta vielä yhtä tehtävää hoitamaan. Sillä sellaseks se on muodostunut se parisuhteen hoito. Niin, eipä olis uskonut sen järjettömän alkurakkauden jälkeen..
Ou jes. Näinhän se perkele vieköön vaan menee. Voidaan olla vierekkäinkin, mutta kuitenkin ihan omia asioita hoidellaan. Ja sehän on ihan persiistä! Sitä yhteistä aikaa olis vaan väkisin kaivettava jostain. Ennen kuin on liian myöhäistä…
Hahaa, olipa niin osuva postaus! Luin tämän juuri sen jälkeen kun olin vaivoin saanut varattua lastenhoitajan ja sopinut puoliskon kanssa treffeistä ensiviikolla. Luulen, että se muutaman kympin panostus lastenhoitajaan on ihan money well spent, just niinkuin kirjoitit.
Kiitos osuvasta blogista! Tästä käsittämättömästä elämänvaiheesta selviää ehkä vähän kivemmin kun kuulee, että samanlaista sekoilua se on muillakin. You rock Päivi!
Mahtavaa, teillon treffit! <3 Ja ihan varmaan kannattaa se panostus, se on ku laittais rahaa pankkiin, sano! 😀
Mä selviän tästä käsittämättömästä (ja käsittämättömän pitkästä jotenkin!) elämänvaiheesta ku saan avautua täällä. Ja huomaan, etten oo yksin. Kiitos siis, kun käyt! <3
Koska tehokkuus on päivän sana, jaan teille oman vinkkini.
Milloin vain jaksan, lähden miehen matkaan lenkille. Kun yhdessä mennään, vaikka vain kävellen, ei ole niitä ruutuja siinä välissä ja tiellä. Tulee juteltua muutakin kuin vain välttämättömimmät, oltua ulkona ja “terveellisinä”.
No jehvattu! Ei huono! Meillä mies ei IKINÄ lenkkeile vaan harrastaa joukkuelajeja, mutta toihan vois olla ihan oiva juttu, edes kokeilla! Hyvä jee, kiitos! 🙂
Olipa tuttua joka sana.
Me puhumme aika-ajoin siitä, että pitäisi enemmän käydä treffeillä, pyytää lapsille hoitajaa. Vaan puheeksi se jää. Kahden kesken ollaan pari kertaa vuodessa. Mutta arkeen meillä on mahtunut jo monta vuotta lauantain treffi-ilta. Silloin katsomme yhdessä (ihan samalta sohvalta) Selviytyjät /Amazing Race ja syömme jotain pientä kuten tomaatti-mozzarellaleipiä, dippivihanneksia, patonkia ja juustoja jne. Eihän siinä lähdetä mihinkään, mutta tärkeintä on se, että kumpikin varaa tämän ajan yhdessäololle, eikä istu naama kiinni tabletissa.
Toi on kans just niin totta. Kyllähän kotonakin voi viettää kahdenkeskistä aikaa, mutta sekin pitäis vaan ottaa ihan vakkariksi. Niin että katsotaan nyt edes sitä telkkaria yhdessä, eikä molemmat duunaile omia hommiaan.
Ja joskus on vaan päästävä muualle, muuten irtoo pää. 😉
Mä luulin kuvien perusteella, että olitte romanttisella kuutamokävelyllä ;).