MUUTTO!

Ette usko, kuinka kauan mun on tehnyt mieli kertoa tämä… mutta nyt teen sen ihan luvan kanssa.  
Uskola muuttaa maanantaina Kaksplussalle!!!
Kiitos tästä kuuluu tietysti ennen kaikkea teille lukijoille. KIITOS, kun kävitte tykkäilemässä, äänestämässä ja kommentoimassa Tähtibloggaaja -kisan aikana. Aktiivisuutenne ansiosta Uskola on yksi valituista tähtiblogeista uudistuneessa Kaksplussan blogimaailmassa! Vähän mua kyllä jännittää…
Pari viikkoa sitten meidät bloggaajat kutsuttiin päiväksi Helsinkiin blogiworkshopiin, päästiin tapaamaan toisemme ja saatiin ensimmäiset vilkaisut uudistuvasta blogiosiosta. Se tulee näyttämään upealta! Tämä oli muuten se surullisenkuuluisa reissu, jolla juoksin Pasilan asemalla väärään junaan minuutti sen jälkeen, kun olin vaihtanut lipun aikaisempaan lähtöön… vain vaihtaakseni sen takaisin myöhempään Helsingin päärautatieasemalla. Mutta kuten meillä on tapana sanoa, ei taidolla, ei tuurilla, vaan tyylillä! 😉
Tämä Kaksplussan sivuille muutto tarkoittaa siis käytännössä sitä, että blogi siirtyy uudelle wordpress -alustalle ja osoite muuttuu. Sisällöllisesti blogi sen sijaan ei tule muuttumaan, yhtä luokatonta settiä luvassa tulevaisuudessakin. Toivon sydämeni pohjasta, että seuraatte Uskolaa myös uuteen osoitteeseen. Ja tuon uuden osoitteen kerron toki heti, kun muutto on tapahtunut.
Kärsivällisyyttä tarvitaan varmaan hieman mukaan myös, hetki varmaankin menee, ennenkuin uudella pohjalla kaikki toimii ja opitaan muiden bloggaajien kanssa wordpressin salaisuudet.
Näin kutkuttavissa tunnelmissa siis täällä. Jippiii!!!
-Päivi-
It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

0 Replies to “MUUTTO!”

  1. Voi että, ihanaa!! Onnea! Otsikon luettuani sydän jätti pari lyöntiä väliin, että oletteko tekin oikeasti jonnekin muuttamassa. Huhheijaa, voit olla varma, että seuraan uuteen osoitteeseen 🙂

    1. Mihinkäs me täältä. 🙂 Kiitos, kiva että seuraat mukana!-Päivi-

  2. Jee!Onnea hirmuisesti. Varmana seuraan myös uuteen osoitteeseen, ei muu tulisi mieleenkään 🙂

    1. Kiitos! Ihanaa, että seuraat mukana! :)-Päivi-

  3. Anonymous says: Vastaa

    Onnea! :-)Tv. Piritta

    1. Kiitos. :)-Päivi-

  4. Isot onnittelut :D!!!

    1. Kiitti! :)-Päivi-

  5. Varmasti seurataan! Onnea!

    1. Mahtavaa! Kiitos! :)-Päivi-

  6. Mä tiesin, mä tiesin!!! Onnea! Mahtava juttu! 🙂 <3

    1. Hihihih! Kiitti, onhan tää aika jännää! :)-Päivi-

  7. Anonymous says: Vastaa

    Onnea onnea onnea!! Onpa huippujuttu! 🙂 Hienoa Päivi! Sinänsä ei ihme, sillä tämä nyt vain on yksi parhaita blogeja. :)Anu

    1. Voi vitsi, kiitos! <3-Päivi-

    1. Kiitos! :)-Päivi-

    1. Kiitos. <3-Päivi-

  8. Onnittelut!

    1. Kiitos kovasti. :)-Päivi-

  9. No arvaa onko pitänyt kysyä monta kertaa?? Arvasin kyllä, että miks sä siellä isolla kirkolla piipahdit! ;)Onnea uusiin haasteisiin!♥ Ne pitää virkeenä!

    1. Hihihi, no mä aattelin, että kyllä joku varmaan ynnäilee. ;)Kiitos paljon, uudet haasteet tosiaan pitää virkeänä. :)-Päivi-

  10. Huikeasti onnea! Perässä tullaan kunhan saat laittaa osoitteen.

    1. Kiitos, kiva kun seurailet edelleen. :)-Päivi-

  11. Onnea! Löysin hiljattain blogisi ja on niin kiva seurata vanhan kotikaupungin menoa täältä:)

    1. Kiitos! Kiva, kun olet löytänyt mukaan. :)-Päivi-

  12. Kiva blogi! Tervetuloa vastavierailulle vanhaan kauppaan 🙂

    1. Kiva, kiitos! :)-Päivi-

  13. Anonymous says: Vastaa

    Onnittelut! Blogiasi on kiva vanhankin pikkukaupunkilaisen seurata.Seuraaja

    1. Kiitos, kiva kun seurailet. :)-Päivi-

  14. Anonymous says: Vastaa

    Huippua Päivi – onnea uusiin haasteisiin 🙂

    1. Voi, kiitos paljon! :)-Päivi-

    1. Kiitos, Piupau. :)-Päivi-

Vastaa