Kaupallisessa yhteistyössä Stressinhallinnan valmentaja Satu Ajangon kanssa
*valmennus saatu
En ole varmaan ainoa, joka kipuilee jaksamisen, palautumisen ja stressinhallinnan ristitulessa tässä alati kiihtyvässä maailmanmenossa. On työt ja yrittäjyydet, lasten kasvut ja kasvatukset, harrastukset, kotityöt, opiskelut, remontit, you name it. Kun kaikelle yrittää nyhtää kalenterista oman siivunsa, tulee myös elämän kivoista asioista helposti suorittamista.
Olen aina ollut aika kova tekemään töitä, ja tehnyt niitä myös tosi mielelläni. Paneudun herkästi käsillä olevaan asiaan niin intensiivisesti, että jos arkisia pyykinpesuja, koiran lenkityksiä ja kokkailuja ei olisi, kyhjöttäisin varmaan aamusta iltaan koneellani.
Jos viimeisin vuosi ei varsinaisesti kenellekään varmaan mitään lemppariaikaa ole ollut, se on ehkä sittenkin onnistunut opettamaan jotain. Kun veturin tavoin eteenpäin puksuttanut arki oli viime keväänä pakko monilta osin laittaa tauolle, kaiken synkkyyden ja epävarmuuden keskellä oli aikaa tajuta, että ehkä kaikilta osin ei sittenkään edes halua palata siihen entiseen. Niin surullinen kuin olenkin esittävien taiteiden, urheilun ja kulttuurin puolesta, henkilökohtaisesti tapahtumien peruuntuminen tarkoitti itselleni vapautuvia iltoja ja viikonloppuja. Oli omituista, kun perjantai merkitsikin yhtäkkiä edessä olevia vapaita samaan aikaan muun perheen kanssa, ja tuntui hämmästyttävältä sulkea kone työpäivän jälkeen ilman, että olisi vielä lähdettävä johonkin.
Pakollisessa pysähdyksessä kirkastui myös se, että loputtomiin hervotonta, kiireistä ja usein ahdistavaakin palettia ei voisi pyörittää – jos jokaisen työviikon päätteeksi (olettaen, että työviikkonsa ymmärtää jossain välissä katkaista) on niin seis ja loppu, ettei jaksa kuin rojahtaa nukkumaan, on jokin kohta arjesta pielessä.
Näitä mietteitä pyöritellessäni kaverini Satu sattui kysymään, haluaisinko kokeilla hänen Hengähdyshetkiä®-palautumisvalmennustaan – viiden kerran tapaamisilla käytäisiin läpi juuri tätä minun stressikuormaani, palasteltaisiin arki ja mietittäisiin, mikä olisi mulla tavoitteena parempaan jaksamiseen ja miten siihen olisi mahdollista päästä.
Lempeitä tavoitteita
Myönnän olleeni ennen aloitusta hieman skeptinen ja miettineeni, laittaakohan Satu minut nyt heräämään aamuviideltä ja löytämään jonkun sisäisen rauhan aamuyön juoksulenkeillä ja meditointiharjoituksilla. Mutta onneksi ei sinne päinkään! Valmennus paitsi vahvisti noita jo päässäni pyörineitä keloja myös auttoi jäsentelemään päivien ja viikkojen kulkua ihan konkreettisesti.
Näin jälkikäteen vähän naurattaakin, kun ensimmäisen kerran istahdin Satun eteen, ja kaikista noista edellä mainituista päässäni pyörivistä ajatuksista huolimatta olin tietysti suomalaiseen tapaan ihan lunkisti vaan, että hyvin tässä menee ja ihan mukavasti jakselen. Kunnes Satu johdatteli lempeästi alkuun ja päädyin suu vaahdossa pulputtamaan koko 1,5 tunnin ajan kuormasta, joka harteilla tuntui painavan joka vuosi edellistä enemmän.
Vaikka palautumisvalmennuksessa ei ole kyse terapiasta, tuntui aivan uskomattoman hyvältä, kun joku kuunteli. Ihan vain niitä arkisimpiakin asioita, että hitto kun tuokin ja tuokin sitten vielä, ja hemmetti, kun tulee painettua sata lasissa siitäkin huolimatta, että ymmärtää itsekin ettei kohta enää jaksa.
Ensimmäisellä käynnillä myös asetettiin mulle tavoite, mihin toivoin valmennuksen avulla pääseväni. Itse toivoin löytäväni Satun avulla työkaluja jaksamiseeni, mutta ennen kaikkea arkeeni joutilaisuutta, joka on mulle tosi tärkeää. Tarvitsen joutilasta haahuilua, aikatauluttamatonta oleskelua, tuuleen tuijottelua ja tarpeettomana olemista, jotta voin olla minä. Ja jotta voin ammentaa työhönikin muutakin kuin kuivahtaneeksi kangistunutta rutiinia.
Arjessa palautuminen kaiken keskiössä
Tapaamisissa keskusteltiin paljon. Tai ehkä oikeammin minä puhua pälpätin ja Satu hellävaraisesti töni mua kertomani pohjalta tekemään oivalluksia itse. Sain älyttömän hyviä, pieniä ja konkreettisia keinoja päivieni rytmittämiseen. Vaikka edelleen helposti syön aamiaiseni koneen kelmeässä valossa, lounaalle osaan jo siirtyä muualle, edes sitten viereiseen huoneeseen ruokapöydän ääreen. Sitä ei ilmeisesti kutsuta lounastauoksi suotta.
Valmennuksen avulla olen opetellut systemaattisesti pitämään taukoja, kun aiemmin kyhjötin selkä köyryssä työpöytäni ääressä helposti kuusikin tuntia putkeen. Valmennukseen kuului myös muutamia pieniä kehollisia harjoitteita – hengitysharjoituksia ja kehoa herätteleviä lempeitä liikkeitä. Ajoittaisista nukkumisvaikeuksista kärsiessäni olen palannut etenkin hengitysharjoituksiin useita kertoja. Edelleen harjoittelen myös nousemaan työtuolistani avatakseni hartioitani ja irtaantuakseni tietokoneen tuijottelusta hetkeksi.
Kun viimeisen kerran päätteeksi vertasimme alkutilanteessa tehtyä kartoitusta ja loppuhetkeä, tilanne oli tosiaan muuttunut. Palautumisvalmennus Satun kanssa muistutti ennen kaikkea, etten voi unohtaa itseäni, ja että voin nimenomaan itse vaikuttaa jaksamiseeni arjen pienillä teoilla, työpäiviäni rytmittämällä ja pysähtymällä.
Työt ja arki uusiksi
Suurin oivallus kajahti päähäni kuitenkin vasta useampi viikko valmennuksen jälkeen. Päädyin muutaman sattuman kautta järjestelemään töitäni aika isollakin kädellä uuteen uskoon niin, että voin jatkossakin nauttia useammin vapaista viikonlopuista ja leppoisista illoista perheen kanssa. Viime viikolla koiralenkillä mieleeni nousi yllättäen Satun sanat, kun olin hänelle valitellut väsähdystäni – sitä, että viimeisimmästä useamman viikon lomastani on jo vuosia ja neljää lomaviikkoa en ole pitänyt sitten vuoden 2005. Satu nyökytteli ymmärtäväisesti, mutta muistutti, että jaksamisen kannalta tärkeämpää olisi muistaa pitää huolta juuri arjessa palautumisesta eikä niinkään ladata panoksia ja odotuksia yhteen kuukauteen vuodessa.
Yht’äkkiä tajusin, että siinähän se! Kun työni kerran on sen luonteista, että pitkien lomien pitäminen on haastavaa, miksen ripottelisi lomaani arkeen? Siltä seisomalta päätin alkaa tehdä nelipäiväistä työviikkoa. Vaikka aina se ei ole mahdollista, useimpina viikkoina nimenomaan on. Ja jos jossain olen hyvä, niin töideni suunnittelussa ja aikataulutuksessa – nyt vain järjestelisin ne neljälle päivälle viikossa. Yhtenä arkivapaapäivänäni nauttisin juuri siitä haaveilemastani joutilaisuudesta, edistäisin syksyn tullen taas opintojani, lukisin, lepäisin, rapsuttelisin koiraa.
Jollekin tällainen järjestely voi olla itsestäänselvä, toiselle ei mahdollista koskaan. Mullakaan ei aiemmin olisi tähän ollut mahdollisuutta, mutta nyt olen ollut naama näkkärillä siitä asti, kun oivalsin, että voin itse paremmin määritellä tavat, päivät ja ajat, jolloin työni teen. Koen, että juuri valmennuksessa herätellyt ajatukseni saivat mut oivaltamaan tämän mahdollisuuden.
En odota, että uusi kuvio lähtisi pyörimään heti sutjakkaasti, vaan tiedän, että homma hakee uomiaan aikansa, ja etenkin loppukesästä teen varmasti töitä ilman pidempiä vapaita. Mutta nyt kalenterissani on tulevina perjantaipäivinä muistutus siitä, että tänään saa vain olla. Se tekee mut niin onnelliseksi, että itkettää.
Kiitos siis Satu. En usko, että tätä kaikkea olisi tapahtunut ilman sinua ja valmennusta.
Voin suositella Satun apua lämpimästi kaikille, joiden arjessa tuntuu enemmän tai vähemmän sakkaavan. Enemmän tietoa Satun valmennuksista saat sivulta stressinhallinta.com.
–Päivi
