Real life äitiyspakkaus

Oi, tuo odotettu ja ihana, puhuttu ja parjattu äitiyspakkaus. Itse muistan ensimmäisen kohdalla odottaneeni sitä kuin kuuta nousevaa, koska se teki vauvan odottamisesta jotenkin konkreettisempaa. Siis nimenomaan vauvan. Tuossa vaiheessa, etenkään esikoista odottaessa, kun ei juurikaan tullut mietiskeltyä, että se potkuhousutoukka kasvaakin. Sitä innoissaan hypisteli ja silitteli (!!!) niitä käsittämättömillä eri keltaisten ja vihreiden sävyillä koristettuja nuttuja ja oli innoissaan kynsisaksista.

Mutta let’s face it, potkareita ja vaippoja saa kaupastakin. Marja Hintikka Live ajoi äitiyspakkauksen nimen muuttamista vauvapakkaukseksi. Njääääh. Pidetään nimi, mutta vaihdetaan sisältö vastaamaan äitiyden polkua vähän pidemmälle. Luulot pois heti kuudennella kuulla!

i-wish-i-could-get-maternity-leave-from-my-kids-funny-ecard-Xl8

Minusta pakkaus voisi sisältää vaikkapa seuraavia, äitiydessä äärimmäisen tärkeitä artikkeleita:

1. Kulkutautien ABC 

– infokirjanen, jossa olisi lueteltu nämä tautikirjon yleisimmät (ja vittumaisimmat), kuten oksennus- ja ripulitaudit, täit, kihomadot ja ontelosyylät, sekä lyhyet ohjeet niistä selviämiseen. Selkeästi selitettynä mikä on noron ja rotan ero ja mitä helvettiä kuuluu tehdä silloin, kun vauvaa lukuunottamatta koko muu perhe makaa päät vessanpöntöissä ja kurat housuissa. Mukana oksennusvati, käsidesi ja gefilus-tuotteita. Jotka ei todellisuudessa auta mitään, joten ota suorilta konjakki.

2. Rikkaimuri

– tarviiko selittää?

3. Laksatiiveja

– ne roikkuu kuitenkin ensimmäiset kolme vuotta vessan ovenkahvassa niin, että toimitus jää kesken ja lopulta kärsit ummetuksesta kuukausitolkulla.

4. Korvatulpat

– ensimmäiset vuodet ne huutaa öisin ja kohta ne karjuu kaiken hereilläoloaikansa. Toisilleen, teille tai maailmalle. Suojaudu ajoissa.

5. Lyhyet ohjeet Facebook-kirpputoreille

– näitähän on pakko käyttää, vaikkei kiinnostaisi, koska joka tapauksessa jostain ne kerran talvessa väkipakolla käyttöön tulevat sukset on kuitenkin ostettava. Mitä tarkoittaa av, yv, mmm. Sitä, miksi näistä ryhmistä on tullut ylläpitäjiensä terrorisoimia ja järjenvastaisen hankalia käyttää, tuskin tietää kukaan.

6. Mama-nuudeleita

– jos nyt vaikka 100 eurolla valtio tukis alkuun tota lasten ruokkimista. Totuushan on, että ainakin vuosiluokat 1.-6. nuo elää käytännössä nuudeleilla. Kokemusta ei ole vielä pidempään, mutta epäilykseni on, että saattaa jatkua myös yläkoulun puolelle.

7. Opaskirja vanhempainilloista selviämiseen

– jännittävintä vanhemmuudessa on huomata, kuinka päällisin puolin fiksun oloiset ihmiset kykenevät keskustelemaan vanhempainilloissa täysin yhdentekevistä asioista jopa tuntikaupalla. Ei, jokaisesta metsäretkestä ei tarvitse teettää valokuvakirjaa. Ei, kukaan muu vanhempi ei ole kiinnostunut, miten juuri teillä sujuu aamut. Jokaisen vanhempainillan saisi kyllä puristettua puoleen tuntiin, jos käsiteltäisiin vaan ne oikeat asiat. Ja piste.

8. Perusvarma mokkapalojen ohje

– lasten määrästä ja ikäjakaumasta riippuen saat kuitenkin noin 15 vuotta olla leipomassa milloin mihinkin buffettiin ja kahvioon. Tähän ei tule käyttää vuoden -95 Keitämme ja leivomme -kotitalouskirjan ohjetta. Liian vähän kuorrutetta.

wine-parents-mother-drink-family-funny-ecard-e7d

9. Puhelinnumero ehkäisyneuvontaan

– ja vaikka siinä nyt sanotaan kolmannen kohdalla ajanvaraus vasektomiaan.

10. Vuosittainen risteilylahjakortti

– pakollinen puolison kanssa vietettävä “laatuaika”. Siellä sitten hienostuneesti merellisestä buffetista katkarapuja ja noin 14 lasillista valkkaria. Kun halvalla sai. Yökerhossa muutama sateenvarjodrinkki ja sammuminen oman laattansa viereen hytin vessaan, ennen kuin puoliso ehtii edes aloittaa vuosittaisen seksiannoksensa vonkaamista. Kun seuraavana aamuna heräilee etutukkapermis vessaan lattiaan liiskaantuneena, onkin yllättäen ikävä kotiin puurokattilan äärelle.

11. Vastaukset kysymyksiin miks ja onks pakko

– tosin ne taitaa olla siks ja on.

12. Suppoja

– ne auttaa oikeasti aika moneen. Pahimpina aikoina teki mieli kokeilla omaankin persaukseen.

13. Jari Sinkkonen

Lisättävää?

-Päivi

Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

7 Replies to “Real life äitiyspakkaus”

  1. “vuoden -95 Keitämme ja leivomme -kotitalouskirjan ohjetta”

    Ahhahhaa, luottokirja 😀

    1. Hahaha, no sama! Pizzapohjan teen edelleen sen kirjan ohjeella ja varsinkin toi mies käyttää sitä moneen. 😀

  2. Hei mielenkiinto heräsi, mitkä ovat vanhempainiltojen tärkeimmät asiat sun mielestä?
    Olen päiväkodissa töissä ja olisi kiva kuulla sinun kantasi asiaan. Olen itsekin samaa mieltä, että turhat jaaritukset pois vanhempainilloista.

    1. No mä lähtisin niistä ihan päivittäiseen päiväkoti/kouluarkeen liittyvistä asioista läpi. Rutiineista, asioista, aikatauluista ja yhteystiedoista, jotka vanhempien tulisi tietää. Ja jos ohjelmassa tulee olemaan jotain “erikoista”, miten niistä tiedotetaan ja miten kuuluu reagoida. Ja mun mielestä, jos vanhemmat haluaa keskenään pohtia/järjestää/tehdä jotain, joku wapp-ryhmä pystyyn halukkaille.
      Mutta siis ihan sitä arkeen liittyvää perusjuttua napakassa paketissa. 🙂

  3. Karjakko says: Vastaa

    Mulla on nyt vasta vähän vajaa viiden vuoden kokemus lapsista, mut suppoja ei kyllä ole käytetty ikinä! Se pullotettu versio on lasten mielestä niin nannaa, että nehän on suu auki ku linnunpojalla, että anna lääkettä! Joskushan ne keksii kaikenlaisia kolotuksia, että sais ihmetippoja..

    En mä ihan kaikkia muitakaan kohtia osta, mut autoon olis kiva sellanen äänenvaimentava juttu etu- ja takapenkin väliin. Suklaatakin vois olla, mutta toki lapset karkoittavassa valeasussa. Ehkä jotain muutakin.. Osaakohan se Sinkkonen muuten kui laittaa ruokaa ja siivota?

  4. Hahaa :). Mutta voi kunpa menis särkylääkkeet noin meilläkin – reilu vuotiaamme kieltäytyy väkivaltaisesti nielemästä lääkettä suun kautta, suppo puolestaan aiheuttaa välittömän kakan (riippumatta siitä onko kakattu jo kahdesti sinä päivänä sitä ennen). Montaa muuta kohtaa tuossa jäädään tällä odottelemaan…

  5. Ja taas osui naulan kantaan!

Vastaa