Second annual

Voihan tyttöjen ilta sentään! Rouvan kroppa on taas tänään selkeästi huviverolle pantavana, sen verran raskaalta tuntuu sekä pää, että askellus. Onneksi loppuperhe antoi mun suosiolla porskutella unia yhteentoista, eikä tänään ole ohjelmistossa oikeastaan muuta, kuin lepäilyä ja eilisten piirakanjämien märsöstämistä. Käy mulle!

Onnistunut, toinen vuosittainen piirakkailta siis takana. Nelihenkiseksi kasvanut porukkamme oli loihtinut tänä vuonna piiraat tateista ja jauhelihasta, sekä ihanaa fetaleipää ja jälkkäriksi mutakakkua. Lisukkeina valkosipulitäytteisiä oliiveja ja mozzarellasalaattia. Juu ja viiniä. Paljon ja hyvää.

piirakkamuijat 023piirakkamuijat 022piirakkamuijat 025piirakkamuijat 013

Tempaisimpa vielä ruoan päälle Irish coffeetkin, jotka onnistui, hieman yllättäenkin, loistavasti. Mulla on näissä drinkeissä sellanen aika vahva silmämääräinen mitta, joka ei sitten aina ihan onnistu… Sain muistutusta mm. tekemästäni mansikkamargaritasta, josta tuli enemmänkin punaiseksi värjättyä tequilaa. Ei kai sitä nyt aina voi voittaa…

Ilta oli siis kaikin puolin onnistunut. Emännällekin tämä on mukava tapa järkätä bileet, kun oikeastaan ainoastaan kuisti on pidettävä siistinä. Paljon helpompaa, kuin koko kämpän raivaaminen. Kuistin sisustukseen olisin voinut panostaa vieläkin enemmän, mutta eilinen työpäivä verotti sen verran, että päätin luottaa vaan pihlajanmarjoihin ja kynttilöihin.

piirakkamuijat 035piirakkamuijat 040piirakkamuijat 047piirakkamuijat 058

Samalla porukalla vietellään kesäisin grillibileitä ja jälleen kerran todettiin, että näistä omista perinteistä on vaan pidettävä kiinni. Itse itseäni toistaen; kyllä nämä hetket tekee arjesta juhlaa!

-Päivi-

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

Vastaa