Päästä mutsi yksin Tukholmaan…

… ja mene itse perässä. Tai no ei tartte. Kyllä mä pärjään ihan kohtuullisesti. Hämmästyttävän paljon ajatuksia ehtii vaeltaa pääkopassa niiden parin tunnin aikana, jotka tänään Tukholmassa yksin hortoilin. Suurimman osan päivästä nautin kaupungista vanhan työkaverini kanssa, unohduin lounaalle muutamaksi tunniksi ja juoksin nykimään Junibackenin ovea 10 minuuttia ennen sulkemista. Sen jälkeen nauroin katketakseni sitä, […]

Kun äiti itselleen harrastuksen loihti

Mä pelasin joskus teini-iässä muutaman vuoden koripalloa. Pienessä kotikaupungissani koriksella oli muutoinkin vahva asema erityisesti tuolloin 90-luvun menestyksen vuosina ja kun itse löin Air Jordanini naulaan, jatkoin lajin parissa kannustamalla edustusjoukkuetta pikkuhamosessa cheerleaderina. Koris kuitenkin jäi teatterin jalkoihin, kun pääsin Tampereelle opiskelemaan ja keskityin taiteiluun. En tiedä kuinka sattumaa oli, että tuo meidän pätkä innostui […]

Voiko äiti olla yksinäinen?

Mun ei pitänyt ollenkaan kirjoittaa tästä. Eihän tällaisesta voi kirjoittaa. Koko asia on mun kohdalla pelkkää suurta paradoksia. Yksinäisyys. Oikeasti on melkein vastenmielistä ja jopa julmaa mennä väittämään, että avioliitossa oleva useamman lapsen äiti ja hyvinkin vahvasti moneen suuntaan verkostoitunut ihminen voisi olla yksinäinen. Kuin märkä rätti oikeasti yksinäisten ihmisten naamaan. Niiden, joilla ei todella […]

“Kun äitillä on hyvä päivä, niin kaikilla on mukavaa”

Oli tänään vähän ahdistava aamupäivä. Olin tehnyt valtavasti töitä yhden prokkiksen kanssa ja tittididiii, viime hetkellä onnistuin sössimään osan hommasta taivaan tuuliin. Vähän kiristymistä, jonkinmoista itkuntuherrusta ja pienimuotoista voimasanojen käyttöä saattoi siinä olla muutaman tunnin ajan havaittavissa. Olin ihan varma, että koko homma on aloitettava alusta ja työn parissa menisi koko seuraava yö. Kaikille äiti-, […]

Kesän viemää

Mä olen jotenkin herännyt tähän kesän ihanaan lämpöön ja raukeuteen vasta ihan viime viikkoina perheen lomaillessa ja helteiden hiostaessa. Nyt en kestä ajatusta siitä, että kohta ollaan elokuussa arjen kynnyksellä, pitää rientää reppuostoksille ja saada vekaroiden kesärytmi taas kääntymään muistuttamaan normaalia. Tällä viikolla tajusin iltojen hämärtyneen. Vaikka kuinka pehmeät elokuun illat ovat ihania ja kynttilöistä […]

Arkikuva 20/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.  Kuten olette varmaan huomanneetkin, olen ollut täällä blogissakin hiukan kesämoodissa. Vaikka en varsinaisesti ole lomaillut, vaan ehkä pikemminkin tehnyt jopa erityisen reippaasti duunia, oon koittanut vähän ottaa illasta enemmän vapaata ja viettää aikaa lomailevan perheeni kanssa. Ei se väärin oo, sanoisin. Joskus […]

Arkikuva 18/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.  Kuvitelkaa tilanne. Koko kolmehenkinen lapsirevohka matkaa perjantaina mummulaan. Itse vietät vapaapäivää ja lähdet ystäväsi kanssa terassille syömään. Aterian jälkeen päätätte jatkaa juttua vielä ystävän kotona kahvikupposen ääressä, joka vaihtuu lopulta lasilliseksi viiniä. Lähdet alkuillasta kotiin, jotta olet ajoissa nukkumassa, koska seuraavana päivänä […]

Paluumuuttajan arki

Siitä on nyt aika lailla seitsemän vuotta, kun yhden kesän päätteeksi päätettiin ihan tosissamme siirtää elämämme pois Tampereelta. Ajatusta oltiin tosin lämmitelty jo pidemmän aikaa. Vaikka viihdyttiinkin hyvin rivarikämpässämme Tampereen Lielahdessa, haaveiltiin omakotitalosta. Haluttiin lapsille omat huoneet, kiva piha ja oma rauha. Tampereen hintatasoon ei meidän palkoilla ollut varaa. Tai joo, oltais saatu joku pieni […]

Ruuhkavuosirakkaus

Mä olin tuossa männä päivänä aivan viimeistä harmaantuvaa hiuskarvaa myöten täynnä. Tiskiä, pyykkiä, pölyä, hiekkaa, rojua. Sitä perkeleen nakkikeiton vääntämistä ja jumalatonta tavaramäärää, mikä täytti kaikki huushollin tasot. Keittiön pöydällä lojui sulassa sovussa astiat, hiuspinnit, kirjoja, askarteluja, äitienpäiväkortit, muropaketit, korvikset, rikkinäiset aurinkolasit, mainosposti, Monopoly ja yhdet sukat. Kyllä, sukat. Keittiön pöydällä. Olin hakannut silmät lautasina […]

Arkikuva 16/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.  Mun piti postata ihan jostain muusta. Mutta en malttanut olla julkaisematta tätä, olkoonkin kaksi arkikuvaa melkein peräkkäin. Mutta kun kesä. Matonpesu ja mäntysuovan tuoksu. Kesäkeittoa lautasella. Hihkuva kersakolmikko kastelemassa itseään pesurin suihkussa. Se noiden tyyppien yhteinen riemu, joka niin usein katoaa arkikähinän […]