Särmää sisustukseen!

Mää oon kuulkaa siivonnut! Pitkästä aikaa kunnolla. Niin kunnolla, että alaselkä kitisee hoosiannaa parhaillaan, joten lääkekaapilla on ollut vierailtava jo useamman kerran. Mutta viis siitä, Uskola näyttää taas hetken paikalta, jossa asutaan, enemmän kuin tunkiolta. Mukavaa vaihtelua. Viime viikolla poikettiin Ikeassa ja mukaan tarttui uudet valaisimet ruokasaliin. Olen jo pidempään haikaillut jotain särmää vaaleiden sävyjen […]

Hyvän mielen tiistai.

Tällaiset maailmaa syleilevät postaukset on multa aika harvinaisia, mutta poikkeus vahvistakoon säännön. Vaikkei meillä Uskolan aikuisilla tällä viikolla lomaa olekaan (jep, muksut hiihtelevät mattoja rullalle ihan keskenään, papan valvovan silmän alla) osui mulle kuitenkin arkivapaa tälle päivälle. Vähän nihkeästi startannut aamu sai käänteen parempaan viimeistään auringon hakeutuessa esiin viikkokausia taivasta peittäneen pilvimöykyn takaa. Muksut ovat […]

Kiitokset päiväkotiin

Joka kevät, ja joulukin sen puoleen, ollaan saman dilemman edessä. Mitä pientä kivaa muistamista keksiä mahtavalle henkilökunnalle päiväkotiin ja viime vuosina myös opettajalle? Myönnettäköön, että me päästiin viimeiset 1,5 vuotta aika helpolla, kun pidin pientä herkkupuotiani. Sanomattakin selvää siis, että meidän lasten kiitospaketeista löytyi jotain makeaa tai suolaista suuhunpantavaa. Nyt, kun oman kaupan antimia ei […]

Kevään vakiparku.

Eihän sitä itselleen mitään voi. Joka vuosi lasten kevätjuhla herkistää. Erityisen vuolaina kyynelkanavat tuntuvat olevan eskarivuoden lopuksi. Pienen ihmisen siirtyminen vuosien päiväkotiuran jälkeen koulun puolelle saa vanhemmat ihmettelemään, kuinka nopeasti se aika taas kuluukaan. Suvivirttä laulettaessa muistaa myös elävästi oman pömppövatsaisen olemuksensa 25 vuoden takaa. Kuinka sekin oli muka ihan eilen. Täällä meilläpäin on perinteisen […]

Äideille.

En ollut varmaan tänä aamuna ainoa äiti, joka esitti nukkuvaa (ja koitti pidättää kaameaa pissahätää), kun keittiössä sipistiin, supistiin ja kolisteltiin. Mutta ihanien pellavapäiden märkien pusujen ja suloisten lahjojen takia olisi pidätellyt vaikka pidempäänkin. Äitiys ei ole aina herkkua, mutta toisinaan se maistuu erityisen makealta. Kuten tänään. Joten onnea, voimia ja halauksia meille kaikille. Maailman […]

Kaksin.

Me oltiin tänään ihan kahdestaan. Minä ja pieni pätkäpoika, joka täyttää viikon kuluttua jo seitsemän. Tänäänkin oli tärkeä päivä, kun käytiin tutustumassa kouluun. Käsi kädessä, ihan vaan me kaksi. Näinä päivinä aina hiukan pistää sydämestä… Aivan liian harvoin tulee otettua aikaa jokaisen lapsen kanssa ihan yksittäin. Taas tuli huomattua sekin, kuinka nopeasti aika juoksee. Ihan […]

Kesäfillari.

Mä olen varmaan täälläkin joskus maininnut, että en aja autoa lainkaan. Tässä vaiheessa ihmiset yleensä kysyvät, eikö mulla ole ajokorttia. No on mulla, mutta en vaan aja. Ja yleensä tästä myös muodostuu paljon suurempi ongelma kaikille muille, kuin mulle itselle. Kortti mulla on ollut jo 13 vuotta, mutta en vain alkuun ajanut tarpeeksi. Ja kuten […]

Second annual.

Täällä meilläpäin ei juurikaan ole ollut tapana juhlia vappua piknikein, saati dippaamalla haalariasuisia humalaisia jäiseen veteen, pikkukaupungeissa kai harvemmin tämän tyyppistä opiskelijakulttuuria on muutenkaan. Mitään ryyppytalkoita me perheelliset ei kaivatakaan (ja sellaiset varmaan löytää halutessaan jostain paikallisesta baarista), mutta rento koko perheen piknik päätettiin pienellä porukalla viime vuonna järjestää. Koska ajatus oli tietysti tehdä tapahtumasta […]

Lentävää aikaa.

Arki luistelee taas Uskolassa pikkuhiljaa perinteisellä painollaan. Eli liian nopeasti. Töissä olen edelleen pihalla, mutta en (ehkä) ihan niin pahasti, kuin vielä viime viikolla. Illat kuluu vauhdilla, tosin sentään sen verran olen skarpannut oman (ja myös perheeni) mielenterveyden tähden, että iltalenkillä koitan jaksaa käydä. Tai ehkä lenkki kuulostaa liian sporttiselta… oisko kävely kuitenkin oikeampi termi..? […]

Uusi sivu.

Pakko myöntää, että nyt jännittää. Huomenna alkaa uusi elämä. Menen töihin, jollekin muulle. En ole enää itseni pomo, tehtävät on uusia, paikka on uusi, porukka on uusi. Jännittää, miten opin, sopeudun ja osaan olla. Vaikka toisaalta uskon ja tiedän, että kaikki menee hyvin. Meneehän..? Onneksi sain tähän väliin muutaman viikon nollausajan. Myönnettäköön, että yhtään ikkunaa […]