Nyt on ihan pakko myöntää, että eilen hetkellisesti kyseenalaistin päätökseni hypätä pois päivätyöstä kikkailemaan omilleni. Aikataulut pissi ja lopulta lähdin rämpimään juttukeikalle muutaman kilometrin päähän. Yritin lähteä matkaan positiivisin askelin, mutta naamaan vihmova sade ja masentava harmaus vetivät mielialaa vähän pohjiin.
Onneksi joku pikku-ukkeli takaraivossa ymmärsi ohjata mut kävelemään tuonne entiselle koululleni vanhaa, jo 80-luvulta tuttua reittiä. Hassua, miten yli 25 vuoden jälkeenkin jalat löysivät automaattisesti oikeat tiet, pienet metsäpolut ja oikoreitit. Puolimatkassa huomasin hymyileväni. Tuo metsäpolku ja tietyn asuinalueen läpi kulkeva reitti herättivät valtavasti muistoja. Tässä nähtiin aina Katjan kanssa. Joni asui tässä, Pialle käännyttiin tuosta. Tässä riitannuimme kerran Hannan kanssa. Pururadan viertä tallustellessani nauratti muistot rimpuilevista hiihtotunneista. Ison lätäkön kohdalla takaraivoradio lähti automaattisesti veivaamaan Vanha setä tuhatjalkaista.
Perille päästessäni ei harmittanut yhtään. Myös koulu näytti samalta, kuin 90-luvun alussa. Sekin hymyilytti.
Tosi jännä, miten joskus hyvä mieli tulee täysin yllättävistä paikoista. Pakko oli ikuistaa nuo sumeisella metsätiellä tallustetut hetket myös valokuviksi. Näyttää varmaan tosi masentavalta. Mutta mua vaan hymyilyttää, edelleen.
Näissä fiiliksissä; hyvää viikonloppua!
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Ihan parasta fiilistelyä! Mä käyn pari kertaa vuodessa paikkakunnalla, jossa vietin mummolavierailuiden merkeissä lapsuuteni, ja myös asuin yläaste- ja lukioajat. Joka kerta on pakko tehdä extra 10km koukkaus ja käydä ajamassa vanhan kotitalon ohitse – tai siis oikeastihan mä parkkeeraan bussipysäkille tuijottelemaan taloa ja pihapiiriä, toivottavasti talon nykyiset asukkaat ei huomaa. 🙂
Hihihih, ihanaa! Mä myönnän, että aina kun ajellaan lapsuuskotini lähistöllä, on ajettava siitä myös ohi. Nenä kiinni ikkunassa, tietysti. 😀
Apua, onpas lumetonta! Täällä on kolattu tänäänkin jo kolme kertaa 🙂
Lapsuuden maisemat on kyllä ihania. Harmi että omille on matkaa sen verran, että pitäis tehdä varta vasten muistelumatka.
Oli ihan syksyistä vielä viime viikolla! Viikonloppuna paukahti taas vähän lunta, joten onneksi valoa on taas hiukan lisää. 🙂