Ahmien, nauttien ja vängällä – alkuvuoden luetut

Multa meni viime syksy, tai oikeammin ehkä koko vuosi, vähän heikosti lukemisen suhteen. Jätin useita, ehkä yhteensä jopa kymmeniä kirjota kesken, vaikka osaa olin saattanut lukea jo reilusti yli puoleen väliinkin. En vain ollut päästä sinuiksi lukemisteni kanssa. Mikään ei tuntunut tarpeeksi säväyttävältä tai mielenkiintoiselta, vaan lukemista sävytti enemmänkin väkinäisyys.

Olen kuitenkin kaivannut elämääni sitä lukemisen tuomaa jännitystä, kihelmöintiä ja imua, ja päätinkin vuoden alkajaisiksi osallistua #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tavoitteena on lukea 12 omasta hyllystä löytyvää teosta, jotka ovat syystä tai toisesta aiemmin jääneet lukematta. Tuo kahdentoista hyllynlämmittäjän vuosivauhti tarkoittaisi siis noin yhtä kirjaa kuukaudessa ja niiden väliin voisin sitten ripotella muita kirjoja kulloisenkin fiiliksen mukaan.

Ennen kaikkea halusin saada lukemiseen pitkäjänteisyyden takaisin, malttaa lukea tarinaa eteenpäin sinnikkäämmin. Harvoin loppuun luettu kirja on nimittäin pettänyt, enemmän harmittaa nuo keskeneräiset.

En ole mikään erityisen nopea tai tehokas lukija, enemmänkin sellainen vetelehtivä nautiskelija. Eilen illalla sain loppuun tämän vuoden neljännen kirjan ja juuri tuo parin viikkoa per opus on mulle sellainen aika sopiva tahti. Sen verran saan lukemiselle arjesta varastettua ja toisaalta maltan pysähtyä. Lomilla tahti on ehkä eri, mutta arkena tämä on mulle ihan passeli.

Tässä nämä alkuvuoden luetut lyhyesti vinkattuna muille lukijoille.

Joyce Maynard: Vuori talon takana

Genreltään hieman erikoinen teos, joka on yhtä aikaa kahden teini-ikäisen tytön kasvutarina ja trilleri, jossa sarjamurhaaja kylvää kauhua näiden sisarusten kotikylässä. Oman vivahteensa tarinaan tuo tyttöjen isä, joka on rikossarjaa selvittävä etsivä, jota tytöt palavasti ihailevat. Tämän kirjan sain lahjaksi ja lähdin lukemaan ilman odotuksia, mutta tarina oli vetoava ja nopealukuinen, jollain tavalla kovin viehättävä, eikä lainkaan (minusta) iljettävällä tavalla raaka, vaikka aihe olikin varsin murhainen. Ihan kelpo lukukokemus.

Kjell Westö: Kangastus 38

Tämä oli ensimmäinen noista haasteen kirjoista. Ja toden totta, haasteen se asettikin! Etukäteen ajattelin, että 30-luvun Helsinki miljöönä ja epäilyttävä sihteeri olisivat aivan mun juttu, mutta päästyäni kirjan puoliväliin, meinasin taas tehdä viime vuodelle tyypilliset luovutukset. Westön kieli tuntui tuon nopealukuisen dekkari-henkisen lukukokemuksen jälkeen vaikealta ja turhan knoppailevalta, enkä meinannut saada jujusta kiinni millään.

Onneksi tajusin mennä pyytämään kokemuksia mahtavalta Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmältä, jossa kirjasta oltiin melko yksimielisiä: se kannattaisi lukea loppuun. Niinpä minä tartuin siihen vielä kerran ja sinnikkäästi luin eteenpäin. Ja kyllä, vähitellen Westön kieli aukesi ja pääsin tarinan vietäväksi. Lopulta kirjan lopussa olin sitä mieltä, että olisin voinut lukea vaikka vähän lisääkin. Eli alkukankeuden jälkeen oikein hyvä lukukokemus.

Emelie Schepp: Ikuisesti merkitty

Joku kymmenisen vuotta sitten suorastaan ahmin dekkareita. Luin Marklundit, Mankellit, Lehtolaiset ja Nesserit. Ja sitten tuli stoppi. Yhtäkkiä kaikki dekkarit tuntuivat jollain tavoin toistavan samaa ja kärsivän samanlaisesta uskottavuuden puutteesta. Olin pitkään lukematta ainuttakaan nykydekkaria, muutaman Christien napostelin välipalaksi.

Schepp oli mulle entuudestaan tuntematon, mutta käydessäni joulun alla paikallisessa kirjakaupassa keräämässä lahjasuosituksia (siis mieheltäni mulle) ja suosittelivat tätä. Tässäkin sarjan aloittavassa opuksessa on vähän eksentrinen päähenkilö (eiks dekkareissa aina), ihmiskauppaa ja tietysti murhia. Mutta hämmästyttävästi tarina veti taas, kaikista niistä pienistä uskottavuusongelmistaan huolimatta, mukanaan ja tämä tuli ahmaistua muutamassa illassa. Ehkä dekkarit palaavat siis vähitellen takaisin lukemistoon!

Essi Kummu: Hyvästi pojat

Itseironinen ja hauska kirja naiskirjailijasta, joka rakastuu naiseen ja jättää vähitellen hyvästejä entiselle elämälleen – sille, jossa oli miehiä. Samalla tarina on kuvaus raskaasta (ja oi, välillä niin tutusta) äidin ja teinityttären suhteesta, kirjailijan ammatin vaikeudesta ja varsin kaoottiselta tuntuvan, alastoman teatteriesityksen valmisteluista.

Kirjan teksti oli jouhevaa ja lennokasta. Se oli nopealukuinen, mutta en ollut ihan varma pidinkö siitä, vai en. Toisaalta humoristinen tyyli vetosi, välillä ärsytti. Enkä tietenkään malttanut olla lukiessani ajattelematta, että näinköhän ne ihmiset munkin hassuttelujutuistani ajattelevat. Ihan hyvä kirja, tai sit vähän ärsyttävä. Olisin ehkä halunnut tykätä enemmän.

Nyt olen siis between books ja mietin, mihin tarttuisin seuraavaksi. Mitäs teillä on siellä yöpöydillä kesken?

-Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Share on Google+
Google+
Pin on Pinterest
Pinterest

5 Replies to “Ahmien, nauttien ja vängällä – alkuvuoden luetut”

  1. Tampereen Mirkku says: Vastaa

    Mooses Mentulan Isän kanssa kahden ja Jari Tervo Revontulten tie sekä Tapio Puolimatkan Usko, tiede ja evoluutio. Viimeinen lainassa siitä syystä, että luin juuri Bill Brysonin Lyhyen historian lähes kaikesta ja piti saada lisää näkökulmia 😁 Kaikki ovat kesken koska se tekstin imu puuttuu. Ei pääse vauhtiin. Kaiken lyhyt tempaisi mukaansa toisella lukemalla ja oli niin raskas tietopläjäys että ilmiselvästi nyt pitäisi lukea vaan jotain nopeaa ja kevyttä.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      No huh! Aika hyvin vedät, jos jaksat noin raskaita kirjoja lukea (vielä tän fakin arjen päälle). Tai siis emmää mitään tiedä, mutta ei miltä kioskikirjallisuudelta nimien perusteella haiskahda. 😀
      Toi imu on muuten mulle ainakin ihan järjettömän tärkeä juttu. Jos teksti ei lähde vetämään, sitä on tuskaista kahlata eteenpäin. Helposti vaan haaveilee jo seuraavasta kirjasta, sellasesta, jolla olis se imu.
      Mutta siis sää oot tän perusteella myös sellanen monen kirjan yhtäaikainen lukija? Mää en siihen pysty. Tai siis niin, sit mulla jää melkein nykyään vaan tollai kokonaan kesken.

  2. Nuo Jari Tervon lapsuudesta ja nuoruudesta kertovat kirjat ovat minusta kevyitä ja kivoja! Eka on vähän kimurantimpi, mutta kannattaa lukea! Saavat nauramaan.

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Joo, myönnän, että en oo tutustunut! Mut hyvä kuulla, vois olla johonkin kohtaan ihan hyviä. 🙂

  3. Just sain loppuun Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää ja alkuviikosta luin Ne jotka ymmärtävät kauneutta. Oon ihan hämmästynyt, kun tämä kirjailija on mennyt multa ennen ohi. Nuo nimet ja kirjan kannet eivät ehkä houkuta, ja siksi ne olen ennen sivuuttanutkin, mutta itse tykkäsin kovasti. Suht helppoa luettavaa, mutta hienosti kirjoitettuja. Ehkä hömppää, mutta mielestäni nämä kaksi ollut todella hyviä.

Vastaa