Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.
Sain kaksi vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi lahjakortin tatuointiin. Olin suunnitellut alustavasti jo seuraavan tatskani, mutta sitten kävi niin kuin lahjakorttien kanssa usein käy. Unohdin koko asian. Kunnes seuraavan syntymäpäiväni nurkilla laitoin paniikissa viestin tatuoijalle, että perkele, se kortti menee umpeen ja sulla ei oo aikoja ja nyt se jää käyttämättä ja raha menee hukkaan.
Onneksi tämä, erittäin miellyttävä mies, ja äärimmäisen lahjakas taiteilija lohdutti, että lahjakortilla ei ole voimassaoloaikaa. Huojentuneena lupasin soittaa aikaa lähipäivinä.
Puhelun aikaansaaminen antoi odottaa itseään jotakuinkin 365 vuorokautta, kun viimein torstaina nappasin puhelimen käteeni. Tässä välissä ehdin luonnollisesti hukatakin lahjakortin kertaalleen, tosin mieheni ystävällisesti kertoi koko ajan tienneensä sen olinpaikan. Perus.
Sain sattuman kaupalla peruutusajan heti seuraavalle aamulle. Arvatkaa tiesinkö enää, minkä kuvan halusin? Selasin edellisillan silmät punaisina ideoita, enkä löytänyt ainuttakaan sopivaa. Kunnes muistin alkuperäisen ajatukseni. Sehän se on. Tietenkin.
Vartin surinan jälkeen käsivartta koristi mottoni elämäni seuraavaksi 35 vuodeksi. Ihan mun näköinen, juuri oikean oloinen.
Ekan pikaotokset voi kurkata Instagramin puolelta, tänne kunnon fotoa ehkä huomenna, juhlapäivän kunniaksi.
-Päivi
P.S. Ei sattunu. Kauheesti. Vaikka oli mulla onneks ystävä mukana, pitämässä kädestä.
Jee! Ja ihan mahtava teksti!? Mulla on aika kesäkuulle, ja sitä on nyt suunniteltu kymmenen vuotta (sen verran on edellisestä tatuoinnista aikaa).. Mutta jee!