Elokuulumisia

Aloin eilen kirjoittaa postausta, josta oli taas tulossa sellainen ohuissa yläpilvissä (vai oisko ne näin vuonna 2020 enemmän jotain kumpupilviä..) liitelevä hajatusten tonava, että jätin sen tuonne vielä hautumaan. Sen sijaan huomaan kaipaavani itse jotain kevyttä kirjoitettavaa/luettavaa/elettävää, joten päätin aloittaa uuden kuukausittain ilmestyvän ”kuulumisia” -postaussarjan.

Vaikka tämä vuosi on ollut kaikin puolin, no, perseestä, tuntuu aika edelleen menevän siivillä, eikä arjen pyörityksessä tule oikein pysähdyttyä omien ajatustensa ja kulloistenkin kiinnostustensa äärelle. Olen herkästi innostuvaa tyyppiä ja menen helposti kiinnostuksissani all the way… kunnes unohdan ne ja siirryn seuraavaan. Ehkä tämän päiväkirjamaisen kuukausittaisen postauksen avulla tulee itsekin palattua itseensä tavallaan useammin.

Ja tietysti, jos joku näistä saa jonkun idean, inspiksen tai ajatuksen, aina parempi!

Elokuisia kuulumisia

Yöpöydällä kesken

Minä, joka en lue useampia kirjoja samaan aikaan, aloitin Colson Whiteheadin kehutun Nickelin pojat, mutta selvästi ihan väärään aikaan, koska en ole pystynyt keskittymään siihen kertakaikkiaan yhtään. Välissä luin Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet ja Unohda minut (loistavia molemmat, lukekaa!) ja nyt kesken on Joyce Carrol Oatesin todella hyvä Elämäni rottana.

Aion kyllä lukea Nickelin pojatkin loppuun, mutta se kaipaa selkeästi vähän erilaista moodia.

Kirja luureissa

Äänikirjojen löytämisen jälkeen kuluttamieni kirjojen määrä on varmaan tuplaantunut, mutta ennen kaikkea kuunneltua tulee paljon sellaisia kirjoja, joita tuskin valitsisin perinteisesti luettavaksi. Elokuun alkupuolella sain loppuun Philip Ruckerin ja Carol Leonnigin Minä yksin  – Donald Trump ja Valkoisen talon hullut päivät -kirjan joka sukelsi vielä valtamedian luomaa kuvaa syvemmälle tämän, öh, vähintäänkin erikoisen hallitsijan presidenttikauteen. Sanat eivät riitä kertomaan, tämä pitää lukea/kuunnella itse. Ja siis vaalithan rapakon takana on marraskuussa. Eipä vähän ahdista ajatus narsistisen taaperon toisesta presidenttikaudesta. E I P Ä.

Parhaillaan luureissa loppusuoralla on Trevor Noahin Laiton lapsi, joka kuvaa kirjoittajan varsin värikkäitä lapsuus- ja nuoruusvuosia rotuerottelun värittämässä Etelä-Afrikassa. Alkuun äänikirja tuntui makuuni vähän turhan radioteatterilta, mutta totuteltuani tykästyinkin lukijan tyyliin kovasti! Sopii kirjan tyyliin kuin rusinat maksalaatikkoon. Ja itse kirja? Loistava!

 

Levylautasella soi

Erika Vikmanin Syntisten pöytä, of koos ja tietenkin! Ihanan kitch ja kämp, sopivasti 2020-luvun Kikka ja Abba. Viisu, jota voisi kuunnella skumpanhuuruisen illan ja yön aikana lukemattomia kertoja kyllästymättä!

Suoratoistona

Keräilen itseäni vasta kasaan MasterChef Australian päätyttyä, joten mitään vastaavaa rakkautta ei vielä ole ollut soveliasta osoittaa muille ohjelmille. Tosin kuopuksen kanssa aloitettiin yhdessä Glee, joka olikin vielä paljon viihdyttävämpi (ja erinomainen yhteinen katsottava!) kuin muistin! Loppuviikosta on muuten luvassa aimo läjä katselusuosituksia, joten säästellään näitä enempi sinne.

Työpöydällä

Ensimmäinen viikko pienen loman jälkeen tuntui aika hajanaiselta, mutta eiköhän se tässä arjen mukana taas tasoitu. Valmisteilla on muutamia yhteistyöjuttuja, lehtiartikkeleita ja myös pari ”toivotaan, toivotaan” -osaston projektia. Niin ja tosiaan, ollaan tekemässä Tuijan kanssa kakkososaa kolme vuotta sitten ilmestyneelle Uudenkaupungin Vanhat Talot -kirjalle. Menossa on prokkiksen ehkä kaikkein ihanin vaihe; kohteisiin ja niiden asukkaisiin tutustuminen.

Ruokalautasella

Arki on toden teolla bäk ja kesän lankkupitsat ja terassilla hitaasti nautiskellut burgerit on vaihtuneet pinaattikeittoon ja makaronilaatikkoon. Ja tietty vielä, kun Lidl myy kesäsesonkinsa ykköstuotetta, eli raakachorizomakkaraa, on tilaisuus hyödynnettävä ja tehtävä mahdollisimman monta kertaa sairrraan hyvää chorizopastaa.

Yllä

Zizzin mustat culottes-housut ja keltaiset Moses-sandaalit, joissa olen lontostanut koko kesän. No on mulla joku paitakin aina useimmiten. Vaikken ole helteiden ystävä, ahdistaa vähän, että pitäisi kohta alkaa käyttää sukkia ja kenkiä. Hyh.

Hiuksissa

Merkittävä juurikasvu including lisääntyvät harmaat. Alan tottua.

Kasvoilla

Juuri nyt huonosti nukutun yön jälkeen turvonneet ja väsyneet silmät. Mutta silmiin on löytynyt (kiitos avuliaan Instagram-heimoni) myös uusi, hyvä vedenkestävä ripsari – Max Factor Masterpiece Waterproof mascara – joka ei suorista ripsentaivuttimen aikaansaannoksia, ei varise ja pysyy koko päivän. Suosittelen erityisesti vuotavista silmistä kärsiville suoraripsisille.

Haaveissa

Kirpeät syysaamut. Kaunis talvi. Joku uusi, inspiroiva työprojekti. Ja rokote tähän god damn koronaan!

Juuri nyt inspiroi

Koti. Jos viimeisistä kammokuukausista jotain positiivista haluaisi kaivaa, se olisi varmaan kotona vietetyn ajan lisääntyminen. Kun tekee työt kotona ja viettää vapaa-aikansa samoissa nurkissa, kodin viihtyisyydestä tulee entistä tärkeämpi seikka. Kotinurkkia on tehnyt myös pitkästä aikaa mieli uudistaa ja huoltaa, sekin tuntuu hyvältä. Kotona on hyvä olla.

Ärsytyskynnyksen ylittää

Loppukesän kuumankosteat helteet (Y Ö K). Niin, ja esikoislapseni tapa ”lainata” milloin mitäkin purkkia ja purnukkaa ja olla koskaan ikinä milloinkaan palauttamatta niitä takaisin. A R G H.

Fiilikset syyskuuta kohti lähdettäessä

Odottavat. Ja koronan takia myös aika epävarmat, etenkin kaikkien lasten harrastusasioiden (ja vaikka sen yhden näytelmän ensi-illan…) suhteen. Toisaalta en malttaisi odottaa syyskuuta… ja tämän jätän nyt sillä tavalla ärsyttävästi roikkumaan, että PYSYKÄÄHÄN KANAVALLA niin sitten kerron lissää myöhemmin. Niin. Sitten niin.

Eiköhän siinä sitten tullut ihan tarpeeksi suuri annos meikäläisestä. Mitä teille kuuluu?

–Päivi

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

4 Replies to “Elokuulumisia”

  1. Vierailija says: Vastaa

    7.2020 at 09:37
    Moi, nyt on pakko kommentoida, koska siun blogi on ollu osa miun kesälukemista. Eksyin sivustoille ensin pannukakkureseptin perässä useamman kerran (ja se on muuten ihan parasta, kiitos) ja sitten huomasin, että täältä löytyy sitä kuuluisaa vertaistukea. Aloin lukea teinijuttuja ja hiljalleen muuta. En tiedä harrastaako kukaan muu tämmöistä, mutta kun löydän hyvän blogin niin haluan päästä kärryille ja luen sen alusta tähän päivään (oikoen toki). Nyt oon seilannut blogin läpi ja oon saanu nauraa, vähän pyyhkiä silmäkulmia ja saanut, ah, niin paljon vertaistukea näihin esiteininä häämöttäviin aikoihin (lapset 11v., 9v. ja vauva). Kiitos!!! Ihana olet ja niin ihana kun oot jaksanu kirjuutella. Ois tehny mieli kommentoida moneenkin tekstiin, mit se tuntu höperöltä kun muut kommentit oli monen vuoden takaisia. Mut nyt, täällä ollaan, uusi lukija ja toivottavasti paljon jatkoa tulossa!

  2. nakitjamutsi says: Vastaa

    Voi veljet, miten ihana kommentti! K I I T O S !
    Vaikka blogi tosiaan on hiljentynyt vuosien takaisesta huomattavasti, on tosi kiva kuulla, että vanhoistakin jutuista on iloa vielä nytkin. Ja edelleen näitä juttuja tänne kyllä ilmestyy, joskin vähän maltillisempaan tahtiin.
    Tsemppiä alkavaan esiteiniyyteen ja kaikkeen arkeen! Kaikesta selviää varmasti, vaikka välillä tuntuu ettei erota kuuta maasta, eikä ole mitään käsitystä, mitä ihmettä kasvavan ihmistaimen kanssa pitäisi tehdä. <3

  3. Lilliina says: Vastaa

    Ihanaa, että olet palannut! Mun on jo ollut sua ja sun tekstejä ikävä!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ihana viesti! <3 Kiitos! Tuntuu pitkästä aikaa kivalta taas kirjoitella. 🙂

Vastaa